Uutiset

Haku käynnissä syyskuun Designs for a Cooler Planetiin, tule mukaan!

Tämän vuoden teemana on resurssiviisaus: mitä meidän on viisasta suunnitella seuraaville sukupolville yltäkylläisessä maailmassa?
Designs for a Cooler Planet logo

Olemme vuosikymmenien ajan ylikuluttaneet resurssejamme. On tullut aika suunnitella radikaaleja systeemisiä muutoksia.

Resurssiviisaus tarkoittaa kykyä käyttää fiksusti erilaisia resursseja, esimerkiksi luonnonvaroja, raaka-aineita, energiaa, tuotteita, aikaa tai tiloja. Viisas suunnittelu ottaa huomioon vaikutukset tuleviin sukupolviin ja ekosysteemiin sekä edistää henkistä hyvinvointia ja kestävää kehitystä.

Etsimme tapahtumaan innostavia tutkimushankkeita, prototyyppejä, akateemisia ajatusmalleja ja opiskelijatöitä, joita voimme esitellä henkilökunnalle, opiskelijoille, suurelle yleisölle ja sidosryhmille. Hanke voi olla käynnissä oleva tutkimus tai jo valmis ratkaisu, kokeilu, taiteellinen teos tai malli prosessista.

Syyskuussa 2021 Aalto-yliopisto esittelee radikaaleja ideoita ja malleja, jotka myötävaikuttavat resurssiviisaampaan yhteiskuntaan. Designs For a Cooler Planet -tapahtuma järjestetään kolmannen kerran 8. - 30. syyskuuta 2021 Otaniemessä.

Ehdota näyttelyä, seminaaria, tutustumiskierrosta tai muuta resurssiviisauteen liittyvää tapahtumaa. Esiteltävät projektit valitaan maaliskuussa.

  • Kuka voi hakea: Aallon henkilökunta ja opiskelijat 31.1. saakka (kirjaudu sisään, jotta näet ilmoittautumislomakkeen alla)
  • Tapahtuman sijainti: verkossa ja Otaniemen kampusaluella Väreen, Beta Spacen ja Harald Herlinin oppimiskeskuksen galleriatilat.
  • Lisätiedot: designer in residence Enni Äijälä [email protected]

Helsinki Design Week on Pohjoismaiden suurin designfestivaali. Vuoden 2021 teema on viisaus. Aalto-yliopisto on yksi Helsinki Design Weekin pääkumppaneista.

Tutustu aiempiin tapahtumiin

Designs for a Cooler Planet 2020: Race for the Future

Designs for a Cooler Planet — Helsinki Design Week Otaniemessä

YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden inspiroimia tulevaisuuden konsepteja.

Uutiset
Designs for a Cooler Planet

Designs for a Cooler Planet -näyttelykokonaisuus

Yksitoista Helsinki Design Week -näyttelyä ilmastoystävällisistä valinnoista ja tulevaisuuden konsepteista syyskuun ajan Otaniemessä.

Tapahtumat
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lisää tästä aiheesta

Risto Sarvas pitelee näppäimistöä olallaan ja katsoo hymyillen kameraan.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kahvit näppikselle -podcast paljastaa, miten tietotekniikka liittyy vähän kaikkeen

Uusi podcast selittää, miten teknologia on avainasemassa ratkomassa hyvinkin erilaisia ongelmia.
three models wearing candle headpieces and capes
Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Muoti- ja vaatetussuunnittelun opiskelijoita ja alumneja Designer's Nest kilpailun finaalissa

Aallon opiskelijoiden ja alumnien innovatiiviset ja uniikiit mallistot tuovat suomalaisen muotisuunnittelun jälleen esille.
Tummien värialueiden lomassa glitterimäisiä sinisiä ja kultaisia raitoja, kuva Valeria Azovskaya
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

15,4 miljoonaa euroa profiloitumiseen

Tavoitteena on tuottaa käänteentekevää osaamista neljällä alueella: tekoäly ja terveydenhuolto, laskennalliset menetelmät luovuuden tukena, kiertotalousjärjestelmien yhteisinnovointi sekä luovuuden johtaminen.
Installation talks, Mikael Rinne
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Mikael Rinne: Kallion murtumien syntymistä ja sijaintia on vaikea ennustaa tarkasti

Kalliomekaniikan vakituiseen associate professor -tehtävään 1.6.2019 nimitetty Mikael Rinne käsittelee esityksessään murtumia ja niiden tutkimista.