Uutiset

Habitare-suunnittelukilpailun voittajiksi Erik Lindahl sekä Kadri Kallaste ja Pinja Koskelin

Voittajat jakavat Suomen Messusäätiön lahjoittaman 5000 euron pääpalkinnon.
Erik Lindahl: Palikat, kuva: Messukeskus
Erik Lindahl: Palikat, kuva: Messukeskus

Muotoilun, arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun opiskelijoille tarkoitetun Habitare-sunnittelukilpailun teemana oli tänä vuonna ”tête-à-tête”, eli intiimi tapaaminen kahden henkilön välillä. Kilpailijoiden tehtävänä oli suunnitella kahden ihmisen kohtaamiselle sopiva paikka, tila tai kaluste.

Kilpailun päätuomari, saksalainen muotoilija Stefan Diez valitsi voittajiksi kaksi työtä: Erik Lindahlin Palikat ja Pinja Koskelinin ja Kadri Kallasten Gulf of Reed. Kaikki neljä finalistia olivat Aalto-yliopiston opiskelijoita.

"Erik Lindahlin työ on erittäin viimeistelty, selkeä ja ilmaisuvoimainen konsepti. Sillä on vahva, leikkisä, runollinen sekä veistoksellinen vaikutus. Kadri Kallasten ja Pinja Koskelinin työ on kuin installaatio – herkkä ja kestävä. Työ myös osoittaa, että kaislassa on materiaalina vielä valtavasti potentiaalia”, Diez perustelee valintaansa.

Voittajat:

PALIKAT | Erik Lindahl

Suorakulmaisten särmiöiden muotoisista kappaleista koostuva asetelma leikittelee massoilla luoden minimalistisen levähdyspaikan ulkotiloihin. Teoksessa palikat loksahtavat paikoilleen, kun kappaleet tarvitsevat toisiaan muodostaakseen toimivan kokonaisuuden.

GULF OF REED | Kadri Kallaste ja Pinja Koskelin

Gulf of Reedin taustalla inspiroi Suomenlahdelta tuttu järviruoko. Monipuolisesta ja luonnonmukaisesta materiaalista luotu Mobiuksen nauhaa mukaileva veistos tarjoaa mahdollisuuksia intiimeille keskusteluille ja olemiselle veistoksen eri pinnoilla ja tasoilla.
 

Habitare-suunnittelukilpailun finalistit 2019
Habitare-suunnittelukilpailun finalistit 2019, kuva: Messukeskus

Muut finalistit:

KAKSIN | Mira Järvinen

Kaksin asettuu vaatteen, taideteoksen ja sisustuselementin välimaastoon, ja vie matkalle lapsuuden muistoihin. Merinovillasta ja mohair-villasta neulotun työn puettava muoto tuo ihmisen lähelle toista ja tarjoaa suojan intiimeille keskusteluille, tarinoille ja salaisuuksille.

KEVEÄ | Eveliina Juuri ja Heikki Konu

Keveä on sääolosuhteita kestämään tehty julkitilakaluste, joka toimii levähdyskeitaana, jonka ääreen on helppo istuutua syömään. Symmetrinen kokonaisuus taivutetaan reikälevystä ja on keveän rakenteensa ansiosta helposti liikuteltavissa vaikkapa tapahtumiin.

Suomen suurimman huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma Habitaren yhteydessä järjestettävän Habitare-suunnittelukilpailun toteuttavat yhteistyössä Messukeskus ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu. Suomen Messusäätiön lahjoittaman kilpailun pääpalkinnon avulla on kannustettu nuoria opiskelijoita jatkamaan opiskeluja ja luomaan menestyksekästä uraa. Suunnittelukilpailu järjestettiin nyt 17. kerran.

Kilpailun kaikki finalistityöt ovat nähtävillä Habitaressa Helsingissä 11.-15.9.2019.

Kuvat finalisteista ja finalistitöistä: https://mediabank.messukeskus.com/kuvat/Habitare/Habitare+19/Habitare+Design+Competition+2019/

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Two of the awardees and their robotic arm all holding colorful mugs. Aalto Open Science Award, Honorary mention.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kolmas sija – Älykkään robotiikan ryhmän Robotic Manipulation of Deformable Objects -projekti

Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kolmannen sijan saavuttaneita Älykkään robotiikan ryhmän jäseniä.
Nuoret arkkitehdit istuvat ulkoportaikossa ja hymyilevät
Yhteistyö Julkaistu:

Ella Kaira ja Matti Jänkälä kuratoivat Suomen paviljongin vuoden 2025 näyttelyn Venetsiassa

Arkkitehtikaksikon näyttelykonseptin tematiikka on modernin arkkitehtuurin säilyttäminen.
Mustavalkokuvassa hattupäinen mieshahmo katsoo eteenpäin kädet rinnan edessä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Jussi-palkintoja elokuvataiteen laitoksen alumneille

Kotimaisen elokuvan viime vuoden parhaimmistoa palkittiin.
Nainen seisoo ulkona kädet levitettynä sivuille. Taustalla näkyy kaupunki, merta ja vuoria.
Opinnot Julkaistu:

Fia Hedman pääsi kehittämään taitojaan ja oppi valtavasti uutta korkeakouluharjoittelijana Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden yksikössä

Bella-Fia Hedman työskenteli syksyllä 2023 neljän kuukauden ajan viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijana Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden yksikössä.