Uutiset

Fortum ja Aalto-yliopisto syventävät yhteistyötään

Kolmivuotisen aiesopimuksen tavoitteena on etenkin bio- ja kiertotalouden edistäminen.
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä ja Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark allekirjoittavat aiesopimuksen yhteistyöstä 5.4.2019

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä ja Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark allekirjoittivat tänään aiesopimuksen yhteistyöstä, joka avaa uusia mahdollisuuksia resurssitehokkuuden ja luonnonvarojen kestävän käytön edistämiseksi.

Ilmastonmuutoksen ja ympäristöongelmien ratkaisuun liittyvällä tutkimuksella ja opetuksella on Aalto-yliopistossa keskeinen rooli. Aallossa on monialaista osaamista ja maailmanluokan tutkimusinfrastruktuuria niin uusiutuvan biomassan kuin epäorgaanisten materiaalien ja mineraalien tutkimushaasteiden ratkaisemiseen.

”Teemme bio- ja kiertotalouden kehittämisessä jo entuudestaan yhteistyötä Fortumin kanssa”, Aalto-ylipiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus sanoo. ”Fortum on muun muassa mukana Aallon johtamassa BATCircle-konsortiossa, joka on Business Finlandin rahoittama tutkimusorganisaatioiden ja yritysten yhteishanke. Sen tavoitteena on lisätä litiumioniakkujen kierrätystä, parantaa kaivos- ja akkuteollisuuden tuotantoprosesseja sekä synnyttää Suomeen ainakin viiden miljardin arvosta uutta liiketoimintaa akkumetalleja ja -kemikaaleja tuottaville aloille”, Kruus jatkaa.

Aalto-yliopisto on sitoutunut edistämään kestävää kehitystä osana tutkimusta ja opetusta. Kestävän kehityksen haasteiden ratkaisemiseksi tarvitaan uraauurtavaa, poikkitieteellistä tutkimusta. Aallossa tutkitaan muun muassa uusia energiaratkaisuja sekä puupohjaista biomassaa ja siitä saatavia uusia tuotteita, kuten Ioncell-teknologialla valmistettuja ekologisia tekstiilejä, rehu-, elintarvike- ja lääketeollisuuden tuotteisiin soveltuvaa mikrokiteistä selluloosaa ja erilaisia nanoselluloosatuotteita. Tutkimuskohteena on myös digitalisaation hyödyntäminen resurssitehokkuuden parantamisessa.

Aalto-yliopisto pitää teollisuuden kanssa tehtävää yhteistyötä erittäin tärkeänä. Fortumin kanssa tiivistyvä yhteistyö edistää resurssitehokkaiden teknologioiden ja konseptien kehittämistä, materiaalien talteenottoon ja kierrätykseen sekä uusien materiaalien kehitykseen liittyvien ratkaisujen löytymistä ja vähentää näin riippuvuutta fossiilisista raaka-aineista. Yhteistyö voi avata myös opiskelijoille uusia mahdollisuuksia esimerkiksi oppilastöiden muodossa.

”Ilmaston ja ympäristön haasteisiin on löydettävä pikaisesti ratkaisuja. Monialaisella yhteistyöllä tähän on parhaimmat mahdollisuudet”, Kristiina Kruus sanoo.

Lisätietoja:

Anne Kosola, asiantuntija, yrityssuhteet
Aalto-yliopisto
anne.kosola@aalto.fi
Puh. 050 596 9395

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kulmikas sinivihreä rakennus harmaan taivaan alla, teksti: Aalto University Centre for radical creativity
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista

Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.
Aalto-yliopiston alumni puolisonsa kanssa kertomassa, miksi he tukevat lahjoituksella Aalto-yliopisto Juniorin toimintaa.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Yli 60 vuotta yhdessä: "Haluamme, että mahdollisimman moni nuori saa onnistumisen eväitä"

Salli ja Keijo Suilan tarina: miksi he lahjoittavat Aalto-yliopistolle ja haluavat tukea nuoria uskomaan itseensä.
Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.
Otaniemi kestävällä tiellä -teksti ja kuva kahdesta ihmisestä kävelemässä kampuksella.
Kampus, Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuussa liikutaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.