Uutiset

Eurooppalaisen Unite!-yliopistoverkoston H2020-hanke on käynnistynyt

Aalto-yliopisto ja sen kuusi Unite!-yliopistokumppania kehittävät yhteistä tutkimus- ja innovointiohjelmaa, jonka tarkoituksena on edistää eurooppalaisten tutkimusaluetta (ERA) ja eurooppalaista korkeakoulualuetta (EHEA).
UNITE! workshop at Aalto University in February 2020. Photo: Mikko Raskinen.

Unite!-yliopistoverkoston seitsemän jäsenyliopistoa käynnistivät Unite.H2020-hankkeen 29.1.2021 pidetyssä aloituskokouksessa. Hankkeen aikana yliopistot tulevat laatimaan yhteisen pitkän tähtäimen tutkimus- ja innovaatiostrategian (R&I-strategian) hyödyntäen jo käynnissä olevaa yhteistyötään koulutuksen kehittämisen saralla. R&I-strategia edistää Euroopan komission tutkimus- ja innovaatioyliopistoja koskevaa visiota vuodelle 2030.

Unite!-yliopistoverkosto perustettiin vuonna 2019, kun sen jäsenet käynnistivät koulutuksen kehittämiseen keskittyvän Unite!E+-hankkeen. Nyt verkoston yhteistyö tiivistyy myös tutkimuksen ja innovaation alueilla Unite.H2020-hankkeen myötä. Hanketta koordinoi italialainen Politecnico di Torino -yliopisto.

Kolmivuotisen hankkeen aikana toteutetaan energiaan, tekoälyyn ja neljänteen teolliseen vallankumoukseen (Industry 4.0) liittyviä pilottihankkeita.Hankkeen päämäärä on edistää konkreettisesti jäsenyliopistojen uudistumista ja auttaa niitä tunnistamaan hyviä käytäntöjä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan nykyaikaistamiseksi.

Unite.H2020-hankkeen aloituskokouksen avasi professori Roberto Zanino, joka toimii Politecnico di Torinon Eurooppa-suhteista vastaavana vararehtorina. Zanino esitteli hankkeen päämäärän ja painotti yhteisen R&I-strategian merkitystä vuodelle 2030 asetettujen tavoitteiden saavuttamiselle. Hän korosti tarvetta ratkaista nykyisiä ja tulevia yhteiskunnallisia haasteita:

”Kehitämme hankkeen aikana yhteisen R&I-ohjelman, jossa hyödynnämme mukana olevien yliopistojen toisiaan täydentäviä vahvuuksia, ylitämme käytännön toteutuksen tiellä olevia esteitä ja edistämme etenkin tieteidenvälisyyttä ja monitieteellisyyttä yhteistyössä Unite!-verkoston käynnissä olevan koulutushankkeen kanssa. Toivomme, että työmme vahvistaa eurooppalaista tutkimusaluetta ja koulutusaluetta.”

Unite.H2020-hanke on jaettu yhdeksään työpakettiin, ja avauskokouksessa työpakettien vetäjät esittelivät tärkeimmät toimenpiteensä. Niitä ovat yhteisen tutkimus- ja innovaatio-ohjelman kehittäminen, inhimilliseen pääomaan liittyvien yhteisten toimintatapojen kehittäminen, tutkimusinfrastruktuurien jakaminen, yhteistyön vahvistaminen muiden kuin akateemisten tutkimus- ja innovointitoimijoiden kanssa, avoimen tieteen valtavirtaistaminen, kansalaisten, kansalaisyhteiskunnan ja viranomaisten osallistaminen, yhteisten rakenteiden tutkiminen Euroopan yliopistoissa sekä hankkeen viestintä- ja jalkauttamisstrategia.

Kokoukseen osallistui myös kaksi Euroopan komission tutkimuksen pääosaston edustajaa: Stijn Delauren mielenkiintoinen puheenvuoro käsitteli yliopistoverkostojen toimintaan vaikuttavaa poliittista toimintaympäristöä. Projektipäällikkö Alina-Maria Bercea puolestaan esitteli projektinhallinnan ohjeita.

Unite!-yliopistoverkoston jäsenyliopistot ovat Aalto-yliopisto, Politecnico di Torino (koordinaattori, Italia), TU Darmstadt (Saksa), Grenoble Institute of Technology (Ranska), Kuninkaallinen teknillinen korkeakoulu (KTH, Ruotsi), Universidade de Lisboa (Portugali) ja Universitat Politécnica de Catalunya – Barcelona Tech (Espanja).

Verkosto saa Unite.H2020-hankkeen kolmivuotiselle pilottikaudelle jopa kaksi miljoonaa euroa Horisontti 2020 -rahoitusta. Se täydentää Erasmus+-ohjelman verkostolle myöntämää viiden miljoonan euron rahoitusta ja useiden ministeriöiden kuten Italian yliopisto- ja tutkimusministeriön (MUR) myöntämää lisärahoitusta.

Unite!-yliopistoverkosto

Unite!-yliopistoverkosto – englanniksi University Network for Innovation, Technology and Engineering – on yksi ensimmäisistä Euroopan komission rahoittamista seitsemästätoista eurooppalaisesta yliopistoverkostosta. Verkoston jäsenyliopistot ovat Aalto-yliopisto, TU Darmstadt (koordinaattori, Saksa), Grenoble Institute of Technology (Ranska), Kuninkaallinen teknillinen korkeakoulu (KTH, Ruotsi), Politecnico di Torino (Italia), Universidade des Lisboa (Portugali) and Universitat Politécnica de Catalunya Barcelona Tech (Espanja).

Rankingien mukaan Unite!-yliopistot ovat yhteisten osaamisalojensa eli tiedeaineiden, arkkitehtuurin ja suunnittelun parhaimmistoa. Lisäksi ne ovat jo kolme vuosikymmentä toimineen CLUSTER-yliopistoverkoston jäseniä. Unite!-yliopistoissa opiskelee vuosittain yhteensä 167 000 perustutkinto-opiskelijaa ja 36 700 jatko-opiskelijaa. Yliopistot tekevät yhteistyötä jo yli 80:ssa EU-hankkeessa, ja niiden välillä on liikkunut yli 2000 vaihto-opiskelijaa viimeisten viiden vuoden aikana.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pieni mutkitteleva puro, kiviä ja korkeaa ruohoa aurinkoisessa puistossa, taustalla puita ja nurmikkoa
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kaupunkivihreän potentiaalia ilmastoratkaisuna ei hyödynnetä riittävästi – uusi käsikirja tarjoaa siihen keinoja

Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kaupunkivihreää voidaan hyödyntää tehokkaammin ilmasto- ja luontotyössä.
Ryhmä iloisia ihmisiä seisoo portaikon edessä värikkäiden säkkituolien kanssa.
Yhteistyö Julkaistu:

Siirtymä vetytalouteen on maraton, ei pikamatka

Toimintansa ensimmäisten vuosien aikana Vetyinnovaatiokeskus on rakentanut tohtorikoulunsa ympärille aktiivisen yhteisön ja käynnistänyt Inventors-ohjelman.
Kulmikas sinivihreä rakennus harmaan taivaan alla, teksti: Aalto University Centre for radical creativity
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista

Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.
Aalto-yliopiston alumni puolisonsa kanssa kertomassa, miksi he tukevat lahjoituksella Aalto-yliopisto Juniorin toimintaa.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Yli 60 vuotta yhdessä: "Haluamme, että mahdollisimman moni nuori saa onnistumisen eväitä"

Salli ja Keijo Suilan tarina: miksi he lahjoittavat Aalto-yliopistolle ja haluavat tukea nuoria uskomaan itseensä.