Uutiset

Esittävien taiteiden lavastuksen pääaineen koulutus siirtyy Aalto-yliopistosta Taideyliopistoon

Siirto toteutuu 1.8.2021 alkaen. Muutoksella on vahva henkilöstön ja opiskelijoiden tuki.

Photo: Julia Weckman
Kuva: Julia Weckman

Esittävien taiteiden lavastuksen pääaineen siirto Aalto-yliopistosta Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun vahvistaa esittävän taiteen opetusta, sillä sen myötä lavastus pääsee saman katon alle useiden muiden esittävän taiteen koulutusohjelmien kanssa. Aalto-yliopiston elokuva- ja tv-lavastuksen sekä pukusuunnittelun opetus ja tutkimus jatkuvat Aallossa.

”Jatkossa esittävien taiteiden lavastus toimii entistä läheisemmässä vuorovaikutuksessa muun esittävän taiteen, kuten teatterin ja tanssin opetuksen kanssa. Lisäksi synergiaetuja löytyy muualta Taideyliopistosta, kuten Kuvataideakatemian tila-aikataiteen tai Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen piiristä. Runsas yhteistyömme Aalto-yliopiston kanssa jatkuu kuitenkin myös tulevaisuudessa”, toteaa Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki.

Lavastuksen opiskelijat ja henkilökunta ovat kannattaneet ja jopa toivoneet koulutuksen siirtoa Taideyliopistoon jo aikaisemmin. Myös Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen pitää koulutuksen tulevaa sijaintia järkevänä koko alan kehityksen kannalta.

”Iso osa esittävien taiteiden lavastuksen pääaineen opinnoista on jo tähän asti toteutettu yhteistyössä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kanssa. Jatkossa lavastuskoulutus pääsee vielä lähemmäksi muita esittäviä taiteita. Yhteistyö kuitenkin jatkuu muun muassa Aalto-yliopiston elokuvataiteen koulutuksen kanssa,” sanoo Auvinen.

Aalto-yliopistossa esittävien taiteiden lavastus on ollut yksi pääaine osana laajempaa koulutusohjelmaa. Taideyliopistossa lavastuksesta tulee oma koulutusohjelmansa. Käytännössä koulutus lakkautetaan Aalto-yliopistossa ja käynnistetään uutena koulutuksena Taideyliopistossa 1.8.2021 alkaen. Aalto-yliopisto ja Taideyliopisto toteuttavat siirtymäjärjestelyt ja opetuksen suunnittelun ja järjestämisen tiiviissä yhteistyössä keskinäisen sopimuksen mukaisesti.

Siirron myötä Aalto-yliopiston esittävien taiteiden lavastuksen pääaineen opiskelijat siirtyvät Taideyliopiston opiskelijoiksi. Yliopistolaki kuitenkin takaa opiskelijoille oikeuden jatkaa opintojaan alkuperäisessä yliopistossa kolmen vuoden ajan koulutuksen siirron jälkeen eli 31.7.2024 saakka. Näin nykyiset tai tänä keväänä valittavat kandidaatti- ja maisteritason opiskelijat voivat valita, suorittavatko tutkintonsa Taideyliopistossa vai Aalto-yliopistossa. Kevään 2021 hakijat pyrkivät Taideyliopistoon.

Aalto-yliopisto ja Taideyliopisto ovat selvittäneet lavastuskoulutuksen tulevaisuuteen liittyviä ratkaisuja muun muassa opetuksen, opiskelijoiden ja henkilöstön osalta vuodesta 2018 alkaen. Asiaa valmistelleen työryhmän puheenjohtajina ovat toimineet elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen johtaja Anna Heiskanen Aalto-yliopistosta sekä dekaani Maarit Ruikka Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta.
 

Lisätiedot:

Jari Perkiömäki
Rehtori
Taideyliopisto
puh. 050 384 3454

Tuomas Auvinen
Dekaani
Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
puh. 050 648 48

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Opiskelijoita piirtämässä Incomplete City -arkkitehtuurikonseptia
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston opiskelijat suunnittelivat fiktiivisen kaupungin Paimiossa

Aalto-yliopiston opiskelijat osallistuivat lokakuun alussa Incomplete City -projektiin, joka on kansainvälinen arkkitehtuurikonsepti.
Professori Jouni Punkki iloitsee, että Loikka-hankkeen tutkimustulokset on viety täysimääräisenä käytäntöön ja Lammi näyttää omalta osaltaan suuntaa koko alalle. Kuva: Lammin Betoni
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Lammi siirtyi valmistamaan vain vähähiilisiä tuotteita – taustalla tutkimustyö

Lammin Betoni siirtyi tänä syksynä valmistamaan vain vähähiilisiä harkkotuotteita. Siirtymää edelsi laaja-alainen, yli kahden vuoden pituinen kansallinen LOIKKA-tutkimushanke.
Aalto Digital Creatives autumn 2024 participants in a picture
Kampus, Yhteistyö Julkaistu:

Luovia innovaatioita tukemassa: kaksitoista uutta tiimiä aloitti Aalto Digital Creatives- esihautomossa

Syyslukukauden luovien alojen esihautomo alkoi lokakuun ensimmäinen päivä. Aalto Startup Centerin startupneuvojat ja Aalto Studiosin luovien alojen asiantuntijat auttavat kahtatoista uutta tiimiä kehittämään liikeideoitaan.
Students studying in a study room. Photo by Unto Rautio.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Opintojen hyväksilukuperiaatteisiin tulossa muutoksia 1.1.2025 alkaen

Niitä sovelletaan voimaantulon jälkeen vireille tuleviin hyväksilukuhakemuksiin.