Uutiset

Entä jos sinun ei tarvitsisi omistaa mitään?

Rentle on vuokraukseen perustuvan kestävän kulutuksen edelläkävijä, jonka helppokäyttöinen, innovatiivinen ja tehokas ohjelmisto tekee vuokrausliiketoiminnasta huomattavasti helpompaa.
photo: Aleksi Neuvonen
kuva: Aleksi Neuvonen

Tämä artikkeli on osa juttusarjaa startupeista, jotka esitellään Aalto-yliopiston osastolla Slush Helsinki 2019 -tapahtumassa.

”Tämä voi kuulostaa vitsiltä, mutta monet käytössä olevat vuokrausjärjestelmät toimivat vieläkin paikallisesti Windows Vistalla tai XP:llä”, sanoo Rentlen toimitusjohtaja Tuomo Laine.

Vaikka kaikille vuokrausyrityksille koosta riippumatta olisi hyötyä alustansa päivittämisestä, Rentlen ratkaisut on ainakin toistaiseksi suunnattu ensisijaisesti vapaa-ajan palveluita tarjoavien vuokraamojen tarpeisiin.

Laineen mukaan paperisiin sopimuksiin liittyvä manuaalinen työ on vuokraamoille jatkuva ongelma, minkä lisäksi kuluttajamarkkinoille suunnattujen nykyaikaisten ja tulevaisuutta kestävien työkalujen lähes täydellinen puute tekee tuottavan liiketoimintamallin kehittämisestä usein haasteellista.

”Koko vuokrausala on aikaansa jäljessä. Kehitys on hidasta koska kaikesta käytettävissä olevasta teknologiasta huolimatta kukaan ei ole tarjonnut sitä hyödyntävää kokonaisvaltaista ratkaisua alan toimijoille”, hän kertoo.

Ennen Rentlen innovatiivista lähestymistapaa yhteen vuokraustapahtumaan tarvittiin jopa viisi kolmansien osapuolien ratkaisua, minkä lisäksi voittomarginaalit ovat yleensä suhteellisen pieniä.

Kokemusperustaisemman vuokrauspalvelualustan kehittämisen lisäksi Rentle haluaa muokata kulutustottumuksia kestävämpään suuntaan. Omistamiseen perustuvan elämäntavan sijaan pyritään edistämään kulttuuria, jossa yksittäinen tuote voi olla usean asiakkaan käytettävissä.

”Asiakkaat saavat käyttöönsä huippulaatuisia tuotteita ilman niiden ostamisesta aiheutuvaa stressiä, ja kun tuote käy tarpeettomaksi asiakkaalle tai pieneksi hänen lapselleen, tuotteen tai tuotteet voi yksinkertaisesti palauttaa ja vaihtaa tilalle jotain senhetkiseen tilanteeseen sopivampaa”, Laine sanoo.

Vuonna 2017 yhtiö tarjosi vuokrattavia varavirtalähteitä. Palvelun ideana oli, että asiakkaat saattoivat mennä mihin vain kioskiin kuten R-Kioskeihin, vuokrata varavirtalähteen ja palauttaa sen myöhemmin samaan tai mihin vain muuhun kioskiin. Tämä johti virtalähteiden vuokraamiseen Slushin kaltaisissa tapahtumissa, mikä puolestaan herätti muiden tapahtumajärjestäjien mielenkiinnon. Näihin lukeutui Supercellin järjestämä e-urheiluturnaus Lontoossa.

”Supercellin tapahtumaedustajilla oli korkeammat odotukset tarjoamamme palvelun suhteen”, Laine kertoo.

”He halusivat kitkattomamman käyttäjäkokemuksen, minkä seurauksena jouduimme rakentamaan kokonaan uuden, paremman vuokrausjärjestelmän. Näin palvelumme fokus muuttui odottamattomalla tavalla. Aloimme pohtia, painivatko muutkin vuokrausyritykset tällaisten haasteiden kanssa. Saimme selville, että alan muiden toimijoiden keskuudessa oli huomattavasti kiinnostusta kehittämäämme ratkaisua kohtaan”.

Rentle on kehittänyt alan kipeästi kaipaaman ratkaisun, jonka avulla vuokraamot voivat tarjota palveluitaan virtaviivaistetulla avaimet käteen -periaatteella. Rentlen ohjelmisto kattaa vuokraamojen kaikki toiminnot kuten varastonhallinnan, sopimukset, maksut ja varaukset. Tarvetta ulkopuolisten palveluntarjoajien ratkaisuille ei ole.

Rentle digitalisoi kaikkien vuokraamiseen liittyvien prosessien lisäksi myös sopimukset, eikä sopimuskopioitakaan siis enää tarvita. Tämä helpottaa myös tilanteita, joissa on tehty kansainväliset rajat ylittäviä palveluita koskeva sopimus.

Tähän mennessä Rentle on pilotoinut ratkaisuaan yhteistyössä keihäänkärkiasiakkaiden kanssa. Ratkaisu on ollut suuri menestys Suomen suurimmissa hiihtokeskuksissa ja muissa vapaa-ajan vuokraamoissa, joissa se on jo kaupallisessa käytössä. Yrityksen tulevaisuuden suunnitelmissa on työskennellä muiden sellaisten vuokraamojen kanssa, jotka haluavat helpottaa ja sujuvoittaa liiketoimintaansa. Näihin lukeutuvat Rentlen hiljattain hankkimat ensimmäiset kansainväliset asiakkaat. Rentlen ratkaisun avulla kaikki voittavat, sillä se parantaa sekä vuokraamojen palveluntarjoamiskokemusta että asiakkaiden palvelukokemusta.

 

Rentle, perustettu vuonna 2018

Perustajat: Toomas Kallioja, Tuomo Laine ja Joel Mikkonen

Rentlellä on juuri käynnissä seed-rahoituskierros. Yritys on tähän mennessä kerännyt rahoitusta suomalaisilta bisnesenkeleiltä ja perheiden sijoituksia hoitavilta yrityksiltä. Tukijoina ovat olleet myös Business Finland ja Finnvera.

Yrityksen merkittävimmät virstanpylväät:

  • Kipinä: Mukautetun vuokrausjärjestelmän rakentaminen vuonna 2017.
  • Suunnanmuutos: Yritys alkoi keskittyä vuokraamo-ohjelmistoonsa vuonna 2018
  • Konseptin toimivuuden osoittaminen: Ensimmäinen pilotti, jonka seurauksena asiakas otti ohjelmiston jatkuvaan käyttöön alkuvuonna 2019
  • Rahoitus: Pre-seed -rahoituskierros ja ensimmäiset maksavat asiakkaat, vuoden 2019 puolivälissä
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lisää tästä aiheesta

Photo of Kati Hagros at Slush, photo by Mikko Raskinen
Yliopisto Julkaistu:

Miten digitalisaatio näkyy kotonasi, Kati Hagros?

Aallon digitalisaatiojohtajan mukaan ennakkoluulottomuus ja kokeilunhalu pitävät meidät kehityksen vauhdissa.
FT European business schools 2019 ranking
Yliopisto Julkaistu:
Jouni Paltakari varadekaani koulutus
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Uusi koulutuksen varadekaani Jouni Paltakari motivoituu opettamisesta ja ahaa-elämysten tarjoamisesta

Paltakari haluaa näyttää myös ulospäin, kuinka mahtavia asioita kemian tekniikalla voidaan saada aikaan. Kaiken ytimessä ovat kestävä kehitys ja ongelmanratkaisu.
A group of students sat on a wall
Yliopisto Julkaistu:

Perustieteiden korkeakoulun yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö pohjaa kesällä tehtyyn kyselyyn

Korkeakouluyhteisön mielipiteet ja kokemukset auttavat vuoden 2020 tasa-arvosuunnitelman tekemisessä