Uutiset

Emil Aaltosen Säätiö myönsi apurahoja tutkijoille

Aalto-yliopistosta apurahan sai 18 tutkijaa.
Eemil Aaltosen Säätiön verkkosivuilta tehdyssä kuvakaappauksessa on vanha mustavalkoinen valokuva säätiön historian merkkihenkilöistä
Kuvakaappaus Eemil Aaltosen Säätiön verkkosivuilta.

Emil Aaltosen Säätiön hallitus on jakanut vuoden 2020 kevään apurahajaossa eri tieteenaloille kaikkiaan 245 apurahaa tieteellisen tutkimustyön tekemiseen ja edistämiseen, yhteismäärältään yli neljä miljoonaa euroa.

Kokovuotisia työskentelyapurahoja (29 250–32 500 euroa/apurahansaaja) myönnettiin 93 ja osavuotisia työskentelyapurahoja 4–10 kuukauden työskentelyyn myönnettiin kaikkiaan 54. Lisäksi myönnettiin pienempiä kannustus- ja kohdeapurahoja. Noin 10 prosenttia tutkijoista sai hakemansa apurahan.

Yksi nuoren tutkijan apurahan saaneista on Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija, kauppatieteiden maisteri Hilla Back. Hänen tutkimusaiheensa on ”Kielten moninaisuus ja sosiaalinen osallisuus: Maahanmuuttajien näkökulmia yliopisto-opiskelusta työelämään”. Back esittäytyy ja kertoo työstään Eemil Aaltosen Säätiön verkkosivuilla

Nuoren tutkijan apurahan tarkoitus on mahdollistaa vuoden tutkimustyö muusta työstä vapaana. 

Aallosta nuoren tutkijan apurahan 29 250 euroa saivat:

Back Hilla

Taloustieteet: Kielten moninaisuus ja sosiaalinen osallisuus: Maahanmuuttajien
näkökulmia yliopisto-opiskelusta työelämään

Helander Sami

Matematiikka ja tietojenkäsittely: Tilastolliseen syvyyteen liittyvistä konsepteista funktionaaliselle aineistolle

Järvi Jari

Luonnontieteet: Tekoälymenetelmän kehittäminen materiaalien atomirakenteen tutkimiseksi

Kurki Emma-Karoliina

Matematiikka ja tietojenkäsittely: Painotettujen normiepäyhtälöiden soveltaminen epälineaaristen osittaisdifferentiaali-yhtälöiden teoriassa

Mäkelä Sasu

Lääketiede – kliininen lääketiede: Luonnonmukaisen lukemisen aivokorrelaatit magnetoenkefalografiaa
käyttäen sekä silmänliikkeistä johtuvien häiriösignaalien vaimentaminen

Osavuotisen työskentelyapurahan saivat seuraavat aaltolaiset:

Back Philipp

(23 100 e) Taloustieteet: Koneoppimiseen ja tekoälyyn (AI) liittyvien menetelmien käyttö rahoituksen
ja suomalaisen metsänhoidon ohjailevassa analytiikassa

Falin Priska

(23 100 e) Taiteiden tutkimus: Kosketus ja sen kokemus: keramiikkataiteen esteettiset prosessit

Koistinen Joona

(23 100 e) Taloustieteet: Organisaatioiden ristiriidat – kamppailut arjen käytänteistä

Pietinalho Lauri

(13 860 e) Taloustieteet: Teoria institutionaalisesta evoluutiosta ja inhimillisestä kukoistuksesta

Vahermaa Vesa

(23 100 e) Terveystieteet: Immuunijärjestelmän, aivojen ja suolistobakteerikannan yhteistoiminnan kartoittaminen ensipsykoosista kärsivillä potilailla

5 000 euron kannustusapurahan tutkimustyön loppuunsaattamiseen tai sen edistämiseen saivat seuraavat aaltolaiset:

Einolander Johannes Tekniset tieteet
Heikkinen Joonas Tekniset tieteet
Jokinen Emmi Tekniset tieteet
Luukkonen Marja Oikeustiede
Paavola Lauri Taloustieteet
Poskela Aapo Luonnontieteet
Valojärvi Laura Taiteiden tutkimus

Luettelo kaikista apurahansaajista on luettavissa Emil Aaltosen Säätiön verkkosivulla.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valmistuneet tummissa puvuissa ja tohtorinhatuissa katsovat siniseksi valaistulle lippulavalle.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Seitsemän uutta tekniikan kunniatohtoria Aalto-yliopistoon vuonna 2026

Kunniatohtorit vihitään juhlallisessa promootiossa kesäkuussa yliopiston kampuksella.
Iris Seitz
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Iris Seitz palkittiin uran alkuvaiheen poikkeuksellisista saavutuksista

Professori Mauri Kostiaisen entinen tohtoriopiskelija, tohtori Iris Seitz, on palkittu vuoden 2026 Robert Dirks Molecular Programming Prize -palkinnolla työstään, joka koskee ohjelmoitavia proteiinirakenteita nukleiinihappo-origamin avulla.
Sami Lauronen, Axel Hedman, Eero Virmavirta, Olli Latvakoski, Elina Heikkila.jpg
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Perustieteiden korkeakoulu palkitsi vuoden 2025 parhaat väitöskirjat ja diplomityöt

Perustieteiden korkeakoulussa valmistui 2025 kaiken kaikkiaan 71 tohtoritutkintoa ja 607 maisteritutkintoa. Korkeakoulu palkitsi seitsemän väitöskirjaa ja kuusi diplomityötä.
Kaksi ihmistä istuu moottoripyörällä illanhämärässä ja katsoo kaukaisia kaupungin valoja.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Sherwan Hajin My Name is Hope on voittanut vuoden 2025 lyhytelokuvan Jussi-palkinnon

My Name is Hope on ohjaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Sherwan Hajin maisterielokuva Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselta.