Uutiset

Sherwan Hajin My Name is Hope on voittanut vuoden 2025 lyhytelokuvan Jussi-palkinnon

My Name is Hope on ohjaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Sherwan Hajin maisterielokuva Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselta. Jussi-palkittujen joukossa oli runsaasti myös ELOn alumneja.
Kaksi ihmistä istuu moottoripyörällä illanhämärässä ja katsoo kaukaisia kaupungin valoja.
Still-kuva elokuvasta My Name is Hope.

Elokuva sijoittuu syyrialaiseen vankilaan ja tapahtumat nähdään sellin ovessa olevan pienen luukun kautta, nuoren opiskelijan näkökulmasta. Päähenkilö näkee vain osia siitä mitä tapahtuu ja katsojan mielikuville annetaan paljon tilaa. Elokuva pohjaa todellisiin, Syyrian sittemmin syrjäytetyn diktaattorin Bašar al-Assadin ajan pahamaineisiin kidutuskeskuksiin. Elokuvan visuaalisuus on vahvaa ja uskottavaa — ja onkin varsin yllättävää, että elokuva on kuvattu kokonaisuudessaan Otaniemessä Aalto-yliopiston tiloissa. 

My Name is Hope voitti Rakkautta ja anarkiaa 2025 -festivaalin kotimaisen kilpailun pääpalkinnon ja nyt vuoden 2025 lyhytelokuvan Jussi-palkinnon.   

MY NAME IS HOPE 
Sherwan Haji, ohjaaja
Hadi Nikzad, tuottaja
Kari Ahotupa, tuottaja
Maté Papp, kuvaaja
Saku Anttila, äänisuunnittelija
Jette Keedus, leikkaus
Ville Väisänen, lavastussuunnittelu


Jussi-palkittujen joukossa runsaasti myös ELOn alumneja ja opiskelijoita

Vuoden elokuva:
Jossain on valo joka ei sammu - ohjaaja Lauri-Matti Parppei ja tuottaja Ilona Tolmunen 

Vuoden ohjaus: 
Jossain on valo joka ei sammu - ohjaaja Lauri-Matti Parppei 

Vuoden käsikirjoitus:
Jossain on valo joka ei sammu - ohjaaja, käsikirjoittaja Lauri-Matti Parppei 

Vuoden kuvaus:
Orenda - kuvaaja Max Smeds

Vuoden musiikki:
Jossain on valo joka ei sammu - Lauri-Matti Parppei

Vuoden äänisuunnittelu:
Jossain on valo joka ei sammu - äänisuunnittelija Juuso Oksala (

Vuoden leikkaus: 
The Helsinki Effect - leikkaaja Markus Leppälä 

Vuoden dokumenttielokuva:
The Helsinki Effect - tuottaja Sandra Enkvist 

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Suuri musta A-kirjain ja kysymysmerkki kukkaruukun vieressä tiilirakennuksen korkeiden ikkunoiden edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Apurahoja ja tunnustusta Wihurin rahastolta

Aalto-yliopistosta apurahan sai 40 henkilöä tai työryhmää vuonna 2026. Suurimman yksittäisen rahoituksen sai omistajuuden tutkimuksen Ownership Lab. Lisäksi Tapani Vuorinen palkittiin kansainvälisellä palkinnolla.
Keski-ikäinen silmälasipäinen mies istuu, tumma neule ja vaaleanpunainen paita, vihreä tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Aalto-professori Tapani Vuorinen sai arvostetun Wihurin kansainvälisen palkinnon

Yli 40 vuotta puukemiaa tutkinut Vuorinen on vaikuttanut laajasti tiedemaailmaan, teollisuuteen ja yhteiskuntaan.
Hymyilevä nainen kuviollisessa mustavalkoisessa mekossa portaissa, käsi puisella kaiteella.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Maarit Karppinen on nimitetty tieteen akateemikoksi

Uusien materiaalien perustutkimus on Karppiselle sydämenasia. Suurinta ylpeyttä hän tuntee opiskelijoistaan, joiden osaaminen hyödyttää yrityksiä ja yhteiskuntaa.
Palkintoseremonia lavalla, Tuulia Nikula saa vuoden nuori maisema-arkkitehti 2026 -palkinnon.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tuulia Nikula on vuoden nuori maisema-arkkitehti

Nikula palkitaan ennakkoluulottomana suunnannäyttäjänä, joka vie maisema-arkkitehtuuria sinne, missä toimintaympäristö on vielä kapea, mutta tarve suuri.