Uutiset

Emeritusprofessori Erkki Oja Shanghain vertailun viitatuimpia tutkijoita

Erkki Oja oli yksi viitatuimmista tutkijoista kategoriassa tietotekniikka ja tekniikka.
erkki_oja_700_400_fi.jpg

Viitatuimpien tutkijoiden lista on tehty hollantilaisen kustantajan, Elsevierin, tietojen pohjalta. Tieto Shanghain listalle pääsemisestä tuli Ojalle yllättäen, mutta hän tuntee kyllä suuren osan Shanghain vertailussa listatuista tutkijoista.

-        Julkaisuistani siteeratuin on vuonna 2001 yhdessä Juha Karhusen ja Helsingin yliopiston Aapo Hyvärisen kanssa julkaistu kirja data-analyysimenetelmistä, Independent Component Analysis. Kirjaan on yhteensä yli 9000 viittausta, kun yleensä julkaisuihin tulee joitakin satoja viittauksia. Kirjalla on käsikirjan luonne, ja siihen on oikeastaan pakko viitata, jos tällä alalla jotain julkaisee, kertoo Oja.

-        Paljon viittauksia on saanut myös vuonna 1982 julkaistu neuroverkkomalli, Simplified Neural Model, joka on saanut kaikkiaan yli 2000 viittausta. Monet tutkijat ovat lähteneet mallia kehittämään, ja kirjakin on jatkumo neuroverkkomallille, lisää Oja.

Erkki Oja on vuonna 2015 eläkkeelle jäänyt tietotekniikan laitoksen emeritusprofessori, joka johti vuosia menestyksekkäästi muun muassa COIN-huippuyksikköä. Oja on parhaillaan valmistautumassa neuroverkkojen ja koneoppimisen ICANN-konferenssin plenaariesitelmään Barcelonassa. Teuvo Kohonen ja Erkki Oja järjestivät ensimmäisen ICANN-konferenssin Suomessa 25 vuotta sitten, vuonna 1991.

ShanghaiRanking on riippumaton yliopisto- ja tutkijavertailuja julkaiseva taho, joka on julkaissut yliopistovertailuja jo vuodesta 2009.

Lisätietoa: Shanghain vertailu

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näytöllä 3D-aivokuva, jossa värikkäät hermoradat läpinäkyvässä pään mallissa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä

Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.
Graphic illustration of distruptions in internet signal, electricity, water and other maintenance items
Kampus, Poikkeustilanteet Julkaistu:

Vesikatko Otaniemen alueella

Vesikatko Otaniemen alueella.
Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, Yhteistyö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki

Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.