Elina Karvonen on nimitetty kehityspäälliköksi Insinööritieteiden korkeakouluun

Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Gary Marquis on nimittänyt YTM Elina Karvosen korkeakoulun kehityspäälliköksi 1.6.2021 alkaen nykyisen kehityspäällikön, Soile Koukkarin siirtyessä eläkkeelle syyskuun alussa.
Karvonen on työskennellyt lahjoittajasuhteiden asiantuntijana Aalto-yliopiston Kumppanuudet ja yritysyhteistyö -yksikössä (ADCO) vuodesta 2017 alkaen. Hän on työskennellyt Aallossa vuodesta 2011 lähtien, ja toimi ennen nykyistä tehtäväänsä muun muassa yrityssuhteiden asiantuntijana Insinööritieteiden korkeakoulussa sekä koordinoi Aalto-yliopiston MIDE (Multidisciplinary Institute of Digitalisation and Energy) -tutkimusohjelmaa.
”Olen erittäin iloinen saadessamme Elina Karvosen osaksi korkeakoulun johtoryhmää. Arvostan erityisesti hänen sitoutumistaan yliopiston hallinnon kehittämiseen. Hän tuntee korkeakoulumme, tutkimusalamme ja sidosryhmämme, ja hänellä on hyvä näkemys tulevaisuuden haasteista, joihin meidän on osattava vastata”, toteaa dekaani Marquis.
Karvonen valmistelee parhaillaan väitöskirjaa Tampereen yliopistossa korkeakoulututkimuksen alalle. Väitöstutkimuksessaan hän tarkastelee tutkimusryhmien johtamista muuttuvissa tutkimusympäristöissä.
”Aloitan innolla työt kehityspäällikön tehtävässä. Yliopistojen toimintaympäristö muuttuu koko ajan. Tälläkin hetkellä olemme keskellä isoa muutosta, jonka tuloksena yliopistojen evoluutio jatkuu. Ymmärtämällä tämän muutoksen laaja-alaisia vaikutuksia voimme paremmin ymmärtää muun muassa sitä, miten tulevaisuuden yliopistoa tulisi johtaa”, Elina Karvonen toteaa.
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Suomen Taideteollisuusyhdistyksen 100-vuotissäätiöltä merkittävä tuki muotoiluopetuksen vahvistamiseksi
Suomen Taideteollisuusyhdistyksen 100-vuotissäätiön mahdollistamaan työelämäprofessorin tehtävään on nimitetty MA Irina Viippola
Apurva Ganoo on nimitetty yrittäjyyden lehtoriksi
Kauppakorkeakoulu ja koko Aalto-yliopisto satsaavat nyt voimakkaasti yrittäjyyden edistämiseen.Professori Jarek Kurnitski uuden ilmastopaneelin jäseneksi
Valtioneuvosto on asettanut kaudelle 2024-2027 uuden ilmastopaneelin, jonka jäseneksi nimettiin 15 tutkijaa yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Puheenjohtajaksi valittiin Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta.