Uutiset

Elektroniikan ja sähköfysiikan opiskelija Antti Salpakari uskoo valoisampaan huomiseen

Toisen vuoden opiskelija Antti Salpakari kokee, että elektroniikan ja sähköfysiikan opinnoista saa avaimet viedä maailmaa kohti parempaa tulevaisuutta.
Antti Salpakari
Antti Salpakari Otaniemessä. Kuva: Pekka Murto @valontaitaja

Antti Salpakari on toisen vuoden elektroniikan ja sähköfysiikan pääaineen opiskelija. Hän on aktiivinen Sähköinsinöörikillan (SIK) jäsen ja toimii toisena fuksikapteenina vuoden 2027 mahdolliseen Wappuun asti. Teekkarikuplan ulkopuolella hänet löytää Eteläsuomalaisen osakunnan tiloista ja seurakunnan tapahtumissa. Lisäksi aikaa löytyy lukemiselle, kuoroharrastukselle, kokoustamiselle, bussissa istumiselle sekä teologiaan toisen käynnissä olevan tutkinnon muodossa. 

Miten päädyit opiskelemaan elektroniikkaa ja sähköfysiikkaa Aalto-yliopistossa? 

Aalto oli ensisijainen hakukohteeni sen erinomaisen sijainnin takia. Pääkaupunkiseudulla elämisessä on etunsa, kun kaikki mitä ihminen voi toivoa on lähellä – paitsi luonnonrauha, mutta harva teekkari sitä tarvitsee. 

Elektroniikka ja sähköfysiikka taas puhutteli sen tarjoaman monipuolisen ja konkreettisen ohjelman ansiosta. Alalla pääsee haastamaan itseään mielenkiintoisten, mutta jokaisen meistä arkipäivää koskevien opintojen parissa, oppimaan jotain ihan oikeasti hyödyllistä – mitä sähkö on ja miten sitä ajetaan – sekä saa avaimet konkreettisilla keksinnöillä viedä maailmaa eteenpäin kohti parempaa tulevaisuutta! 

Mikä on ollut parasta opinnoissasi? 

Ehdottomasti monipuolisuus! Ketäpä ei olisi joskus kiinnostanut kuinka tietokone toimii, miten puhelin saa yhteyden nettiin tai miten satelliitit saadaan kestämään avaruudessa? 

Kandivaiheessa varpaansa pääsee upottamaan kaikenlaiseen ja miettiä samalla, mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Tällä yhdellä tutkinnolla on mahdollista erikoistua maisterivaiheessa kaikkeen aurinkopaneeleista signaalinkäsittelyyn, optiikasta avaruustekniikkaan tai mikrosiruista robotteihin. Ovet ovat auki! 

Millaista Aallossa opiskelu on käytännössä? 

Oma opiskeluni eroaa yllättävän vähän lukiosta. Päivät täyttyvät luennoista sekä erilaisista palautettavista tehtävistä, joita luennoitsijat tunkevat joka tuutista kannustaakseen opiskelijoitaan kehittämään lasku- ja kirjoitusrutiineja. Iltaisin on usein tapahtumia sekä kokouksia. 

Arki yliopistossa on kuitenkin hyvin yksilöllistä. Jotkut opiskelijat eivät käy lainkaan luennoilla, saatika kampuksella opiskelemassa tai tapahtumissa. Oma tapani toimii minulle, mutta rutiinia on mahdollista muokata omaan elämäntyyliinsä sopivaksi. 

Mikä on parasta opiskelijaelmässä? 

Opiskelijaelämä ON parasta! Tämänkaltaista yhteisöllisyyden tunnetta ei monesta muusta paikasta löydä, ainakaan Suomesta. Tapahtumiin osallistumisessa suurin ongelma on, että jossain vaiheessa pitäisi opintojakin edistää – aivan joka päivä ei voi olla rellestämässä. 

Yliopistosta olen saanut suuren joukon uusia ystäviä, sekä tutustunut vieläkin massiivisempaan määrään mahdollisia tulevia ystäviä. Ihmisiä oppii tuntemaan helposti niin ryhmätöissä, kanttiinijonoissa kuin tapahtumissakin, joten kunhan on aktiivinen ja uskaltaa heittäytyä voi tämä maailma viedä mukanaan. Killat tarjoavat lisäksi erinomaisen alustan ajanvietolle ja luonnollisen tavan integroitua Otaniemi-kuplaan. 

Miltä tulevaisuus näyttää? 

Odotan tulevaisuudeltani ja työltäni merkityksellisyyttä. Haluan saada aikaan jotain oikeasti hyvää tässä yhteiskunnassa, tapahtui se sitten millä tavalla tahansa. Sähkötekniikka on saanut minut uskomaan, että maailma on yhä auki ja huominen varmasti valoisampi. Onneksi tekoäly on vielä toistaiseksi aika huono piirianalyysissa. 

Kenelle suosittelisit alaa? 

Suosittelen elektroniikkaa ja sähköfysiikkaa sellaiselle ihmiselle, joka ei pelkää haasteita ja haluaa konkreettisesti olla rakentamassa huomista. Teknologian merkitys kasvaa jatkuvasti, ja juuri sinä voit olla sen seuraavan neronleimauksen takana! Alalla tarvitaan kiinnostus fysiikkaan sekä matematiikkaan – L:n paperit eivät ole mikään vaatimus, mutta niistä ei ole haittaakaan. Ongelmanratkaisukyvyillä, periksiantamattomuudella ja innolla oppia uutta pääsee jo todella pitkälle. 

Kuvakaappaus Antti Salpakarin esittelyvideosta

Ohjelman esittelyvideo

Esittelyvideo Instagramissa (englanninkieliset tekstitykset)

Esittelyvideo TikTokissa (suomenkieliset tekstitykset)

Lue lisää hakukohteesta

Satelliittiworkshop Dipolissa tammikuussa 2025

Elektroniikka ja sähköfysiikka, tekniikan kandidaatti ja diplomi-insinööri

Tulevaisuuttamme rakentavat sähkötekniikan osaajat. Elektroniikan ja sähköfysiikan pääaineessa pääset hyödyntämään potentiaaliasi monien mahdollisuuksien alalla.

Koulutustarjonta
Venla Kaislo, Iikka Huttu ja Leevi Hormaluoma. Kuva: Filmbutik

Opiskelija Iikka Huttu: Diplomi-insinöörin opinnot ovat täydellinen yhdistelmä teoriaa ja käytäntöä

Elektroniikan ja sähkötekniikan pääaineessa opiskellut Iikka uskoo, että sähkötekniikalla ratkaistaan monet kestävään kehitykseen ja hyvinvointiin liittyvät ongelmat.

Uutiset
Sähköinsinöörikillan lakkienjako/ Aalto-yliopisto / kuva: Essi Jukkala

Opiskele sähkötekniikkaa

Sähkötekniikan diplomi-insinöörinä (DI) pääset kehittämään ratkaisuja kestävään kehitykseen, uusiutuvaan energiaan, älykkäisiin sähköverkkoihin, elektroniikkaan, automaatioon ja tietoliikenteeseen.

Sähkötekniikan korkeakoulu

Löydä lisää mielenkiintoista sisältöä sosiaalisen median kanavistamme

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Antonina Strzelecka Otaniemessä
Opinnot Julkaistu:

Elektroniikkaa ja lääketiedettä – näin terveysteknologia yhdistää Antonina Strzeleckan mielenkiinnon kohteet

Health Technology Engineering -maisteriohjelman Antonina Strzelecka toivoo, että tutkimuksesta on suoraa hyötyä potilaille.
Gloria Dal Santo (kesk.) ja väitöstyön ohjaajat, prof. Sebastian Schlecht (vas.) ja prof. Vesa Välimäki (oik.) vastaanottivat voittodiplomin MIT-yliopiston musiikkitalossa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto

Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Neljä opiskelijaa istuu ulkoportailla, juttelee ja nauraa kirjojen ja tabletin kanssa
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopisto ja Bocconin yliopisto Italiassa alkavat tarjota markkinoinnin kaksoistutkintoa

Ensimmäinen opiskelijaryhmä, johon valitaan 10 opiskelijaa Aallon ja 10 Bocconin kautta, aloittaa opintonsa syksyllä 2027.
Nuoret aikuiset kävelevät ja juttelevat puistopolulla, taustalla polkupyöriä ja suuria puita
Opinnot Julkaistu:

Alumni, vastaathan uraseurantakyselyyn!

Aallosta valmistuneiden asiantuntijoiden siirtymistä työelämään sekä kokemuksia opinnoista ja urasta seurataan vuosittain uraseurantakyselyllä. Uraseurantakyselyn vastaukset antavat tärkeää tietoa korkeakoulutettujen osaajien työelämästä sekä nykyisille opiskelijoille että tulevia opintojaan pohtiville nuorille. Lisäksi kyselyssä kerättyä tietoa käytetään yliopiston opetuksen ja palvelujen kehittämiseen.