Uutiset

Ehdota Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2025 alumnia!

Jätä ehdotuksesi verkkolomakkeella 31.8.2025 mennessä.
Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2023 Heikki Holmberg kuvattuna Otaniemessä Micronovan tiloissa Okmeticin piikiekko-laatikko käsissään. Holmberg pääsi seuraamaan jo opiskeluaikoina puolijohdealalle merkittävän Micronovan rakentamista. Kuva: Niina Norjamäki / Aalto-yliopisto
Vuoden 2023 alumnina palkittiin Okmeticin vanhempi teknologiakehityspäällikkö Heikki Holmberg. Kuva: Niina Norjamäki / Aalto-yliopisto

Vuoden alumni nimetään tunnustuksena sähkötekniikan alan uraauurtavasta tai erinomaisesta työstä. Hän on tuonut esiin korkeakoulua sekä edistänyt alan ja korkeakoulun vuorovaikutusta. Hän on valmistunut diplomi-insinööriksi, tekniikan lisensiaatiksi tai tekniikan tai filosofian tohtoriksi Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulusta tai sen edeltäjistä.

Voit antaa ehdotuksesi 31.8.2025 mennessä lomakkeella, joka löytyy täältä. Ehdotuksen vuoden alumniksi voi tehdä Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelija, henkilökunnan jäsen, alumni, laitos, yksikkö tai kilta tai opiskelijoiden ainejärjestö.

Korkeakoulun dekaani valitsee vuoden alumnin joka toinen vuosi. Valinta julkistetaan lauantaina 25.10.2025 AlumniWeekend-seminaarissa. 

Valittu palkitaan kunniakirjalla ja Aalto-yliopiston lahjalla. Valittu saa näkyvyyttä Aalto-yliopiston viestinnässä ja hänet kutsutaan kunniavieraana koulun ja kiltojen järjestämiin tilaisuuksiin ja työryhmiin. Hänen toivotaan pitävän puheen AlumniWeekend-seminaarissa ja esiintyvän opiskelijoille ja alumneille suunnatuissa tilaisuuksissa vuoden 2026 aikana.

Lue aiempien vuosien Vuoden alumneista:

2016: Toimitusjohtaja, TkT Varun Singh, Callstat.io
Varun Singhistä Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2016

2017: Toimitusjohtaja, TkT Kimmo Kalliola, Quuppa Oy
Kimmo Kalliola on Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2017

2018: TkT Matti Alahuhta
Vuoden alumni Matti Alahuhta painottaa jatkuvan oppimisen merkitystä

2019: Traficomin pääjohtaja DI Kirsi Karlamaa
”Jos haluat muuttaa yhteiskuntaa, opiskele sähkötekniikkaa”

2020: Toimitusjohtaja, TkT Siamäk Naghian, Genelec Oy
Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2020 alumni Siamäk Naghian: Yliopisto oli minulle väylä suomalaiseen yhteiskuntaan

2021: Johtaja, DI Mikko J. Salminen, Spinverse
Vuoden alumni Mikko J. Salminen kannustaa monialaiseen opiskeluun

2022: Toimitusjohtaja, DI Pekka Tiitinen, Abb Oy
Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2022 Pekka Tiitinen: Sähköala mahdollistaa monipuoliset uramahdollisuudet

2023: Vanhempi teknologiakehityspäällikkö, TkT Heikki Holmberg, Okmetic Oy
Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2023 Heikki Holmberg: Puolijohdeteollisuus on tulevaisuuden ala | Aalto-yliopisto

Lisätiedot

Dekaani Jussi Ryynänen
jussi.ryynanen@aalto.fi
050 384 1720

Yrityssuhdepäällikkö Maija Ojanen-Saloranta
maija.ojanen-saloranta@aalto.fi
050 322 3048

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Suuri musta A-kirjain ja kysymysmerkki kukkaruukun vieressä tiilirakennuksen korkeiden ikkunoiden edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Apurahoja ja tunnustusta Wihurin rahastolta

Aalto-yliopistosta apurahan sai 40 henkilöä tai työryhmää vuonna 2026. Suurimman yksittäisen rahoituksen sai omistajuuden tutkimuksen Ownership Lab. Lisäksi Tapani Vuorinen palkittiin kansainvälisellä palkinnolla.
Keski-ikäinen silmälasipäinen mies istuu, tumma neule ja vaaleanpunainen paita, vihreä tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Aalto-professori Tapani Vuorinen sai arvostetun Wihurin kansainvälisen palkinnon

Yli 40 vuotta puukemiaa tutkinut Vuorinen on vaikuttanut laajasti tiedemaailmaan, teollisuuteen ja yhteiskuntaan.
Hymyilevä nainen kuviollisessa mustavalkoisessa mekossa portaissa, käsi puisella kaiteella.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Maarit Karppinen on nimitetty tieteen akateemikoksi

Uusien materiaalien perustutkimus on Karppiselle sydämenasia. Suurinta ylpeyttä hän tuntee opiskelijoistaan, joiden osaaminen hyödyttää yrityksiä ja yhteiskuntaa.
Palkintoseremonia lavalla, Tuulia Nikula saa vuoden nuori maisema-arkkitehti 2026 -palkinnon.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tuulia Nikula on vuoden nuori maisema-arkkitehti

Nikula palkitaan ennakkoluulottomana suunnannäyttäjänä, joka vie maisema-arkkitehtuuria sinne, missä toimintaympäristö on vielä kapea, mutta tarve suuri.