Uutiset

Dekaani palkitsee jälleen Kauppakorkeakoulun opiskelijoita merkittävistä kestävyysteoista 

Dean’s Impact Award -palkinnoilla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen ja Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle. 
Dean's Impact Award

Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki palkitsee vuosittain koulun opiskelijoita, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa tavoiteajassa ja erinomaisilla arvosanoilla. Tämän tunnustuksen (pääsy Dean’s list’ille) saa kolmisenkymmentä edellisen lukuvuoden aikana kauppatieteiden kandidaatiksi tai maisteriksi valmistunutta opiskelijaa.  

Tämän lisäksi dekaani haluaa palkita opiskelijoita myös toiminnasta ja teoista, jotka eivät suoraan heijastu arvosanoihin. ”Palkitsen taas tänä syksynä, vuosien 2023, 2024 ja 2025 tapaan, 1–3 kandidaatti- tai maisterivaiheen opiskelijaa tai opiskelijatiimiä heidän kestävää kehitystä edistävistä teoistaan”, sanoo Timo Korkeamäki.   

Dean’s Impact Award -palkinnon kriteerit  

Palkinnon voi saada kandidaatti- tai maisterivaiheen opiskelija tai opiskelijatiimi, jota on ehdotettu perusteluin määräaikana. Kuka tahansa (aaltolainen tai ei-aaltolainen) voi tehdä ehdotuksia palkittavasta opiskelijasta tai opiskelijatiimistä. Jos ehdottaa itse itseään palkittavaksi, tulee samalla ilmoittaa kaksi suosittelijaa yhteystietoineen – suosittelijoiden tulee olla tavoitettavissa lisätiedusteluja varten.   

Palkinto on mahdollista saada hyvin monenlaisista ansioista. Palkittava opiskelija tai opiskelijatiimi on voinut tehdä merkittäviä tekoja kestävämmän tulevaisuuden edistämiseksi Aallossa tai laajemmin. Kyseessä voi olla konkreettinen teko, esimerkillinen toiminta tai jokin muu asia, joka kertoo vaikuttavan työn tekemisestä kestävän kehityksen eteen. Kestävä kehitys kattaa tässäkin niin ympäristön, sosiaalisen kuin taloudellisen kestävyyden. Yhtä lailla Aallon arvojen mukaista toimintaa arvostetaan paljon. Jos teoissa näkyy vahvasti vastuullisuus, rohkeus ja/tai yhteistyö, on mahdollista tulla palkituksi Dean’s Impact Awardilla.   

Ehdotukset perusteluineen 7.10. mennessä  

Ehdotukset perusteluineen tulee lähettää kirjallisesti sähköpostilla dekaanin assistentti Iina Salmelalle osoitteeseen iina.salmela(at)aalto.fi viimeistään 7.10.2026. Myös liitteitä voi lähettää ehdotuksen tueksi, mikäli tarpeen. Ehdotuksille perusteluineen ei ole erityisiä muotovaatimuksia. Sähköpostin otsikkokenttään tulee kirjoittaa Dean’s Impact Award: ”ja oma otsikko”, jotta ehdotukset erottuvat selkeästi muiden viestien joukosta.   

Dekaani tekee lopullisen päätöksen yhdestä tai useammasta palkittavasta henkilöstä tai tiimistä (à 1 000 euroa) keskusteltuaan asiasta ensin KY:n edustajien kanssa. Palkituista opiskelijoista ja heidän ansioistaan tässä yhteydessä uutisoidaan Kauppakorkeakoulun viestintäkanavissa vuoden 2026 loppuun mennessä. 

Lisää aiheesta

Opiskelijoita laiturilla. Kuva: Henri Vogt

Kauppakorkeakoulun dekaani on valinnut Dean’s Impact Award 2025 -palkinnon saavat opiskelijat

Palkinnon saavat Anna Chialà ja Eli Saaresto, Didier van Overveld ja Duc Khuat, Iris Martinelli ja Anna Hakola.

Uutiset
Aalto Lush Greenery

Kestävyys Kauppakorkeakoulussa

Kauppakorkeakoulussa satsataan kestävyyden kehittämiseen niin tutkimuksessa, opetuksessa kuin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Näille Kestävyys Kauppakorkeakoulussa -sivuille on nyt ensi vaiheessa kerätty asioita liittyen kestävyyteen opetuksessamme.

Kauppakorkeakoulu
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Jokainen porras vie lähemmäs huippua – osallistu UniSportin Mount Everest -haasteeseen HeiaHeiassa

Aalto-yliopiston opiskelijat ja henkilökunta juhlistavat tämän vuoden Porraspäiviä yhteisellä matkalla kohti Mount Everestin huippua. UniSportin uusi HeiaHeia-hyvinvointisovellus innostaa liikkumaan arjessa, tekee hyvinvointiteot näkyviksi ja tuo koko yhteisön mukaan yhteiseen haasteeseen.
Keski-ikäinen silmälasipäinen mies istuu, tumma neule ja vaaleanpunainen paita, vihreä tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Aalto-professori Tapani Vuorinen sai arvostetun Wihurin kansainvälisen palkinnon

Yli 40 vuotta puukemiaa tutkinut Vuorinen on vaikuttanut laajasti tiedemaailmaan, teollisuuteen ja yhteiskuntaan.
Promotional image for the 100STARTUPS event
Yliopisto Julkaistu:

Ideasta startupiksi – 100STARTUPS 21.–22.10.

Lokakuussa tuomme yhteen opiskelijat, työnhakijat, tekijät, unelmoijat ja tulevat perustajat oppimaan oikeat työkalut ja menetelmät startupien perustamiseen.
Aalto AI -avustajan sivu, jossa vaalea harmaa viestikenttä ja maapallohaun painike
Yliopisto Julkaistu:

Verkkohaku nyt käytettävissä Aalto AI Assistantissa

Verkkohaku on nyt käytettävissä Aalto AI Assistantissa GPT-5- ja Gemini-malleilla. Sen avulla assistentti voi hyödyntää ajantasaista julkista verkkotietoa kysymyksissä, jotka riippuvat tuoreesta tai ulkoisesta tiedosta.