Corporate Communication -aineen opiskelijalle Tiina Mikkoselle Jane K Klausman Women in Business -stipendi

Kauppakorkeakoulun Corporate Communication -maisteriohjelman opiskelija Tiina Mikkonen sai Zonta International -järjestön 20. piirin Jane K Klausman Women in Business -stipendin, jonka arvo on 2 000 dollaria. 20:n piirin muodostavat järjestön Suomen ja Viron Zonta-kerhot. Tätä ennen hän oli jo saanut ensimmäisen valintavaiheen jälkeen 500 euron stipendin Zontan Helsingin piiriltä. Jane M. Klausman Women in Business -stipendejä myönnetään naisille, jotka opiskelevat kaupallisia aineita ja ovat osoittaneet merkittävää kyvykkyyttä alalla.
”Tämän stipendin saaminen on minulle hieno osoitus siitä, että kova työ palkitaan. Olen saanut kaksi edellistä työpaikkaani hyvien saavutusteni ansiosta. Viimeisin työni pankissa alkoi siitä, että sain sekä Sijoituspalvelututkinnon (APV1) ja Sijoitusneuvojan tutkinnon (APV2) tenteistä Suomen parhaat pisteet. Jälkimmäisessä todistustenjakotilaisuudessa olikin pankin edustaja paikalla, ja hän tarjosi minulle töitä”, Tiina Mikkonen kertoo.
Erinomaisia arvosanoja, sijoitusasiantuntijan töitä ja vierailuluentoja
Tiina Mikkonen on osoittanut vaadittua kyvykkyyttä hyvillä arvosanoillaan, työurallaan sijoitusalalla ja pitämällä vierailuluentoja entisessä oppilaitoksessaan Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hänen sivuaineensa Kauppakorkeakoulussa on rahoitus, jota hän opiskeli myös Metropoliassa.
”Olen aina ollut hyvin pedantti opiskeluissani ja teen paljon töitä oppiakseni jatkuvasti uutta. Olen tähän mennessä opiskellut Kauppakorkeakoulussa yhteensä 13 kurssia saaden niistä erinomaisia arvosanoja. Lisäksi olen edellisen tutkintoni jälkeen toiminut n. 7 vuotta pankissa sijoitusasiantuntijana, mikä ilmeisesti katsottiin sekin kyvykkyydeksi kaupallisella alalla”, Tiina Mikkonen kertoo.
Tiina Mikkonen kertoo myös käyneensä muutaman kerran vuodessa vierailevana luennoitsijana Metropolian rahoituksen aineen kursseilla. Hän on puhunut amk-opiskelijoille sijoitustuotteista, niiden myynnistä ja markkinoinnista ja viime aikoina entistä enemmän myös sijoituspalveluiden myynnin viestinnästä ja strategiasta. Tämän lisäksi Tiina kertoo osallistuneensa Metropolian alumnitoimintaan käyden kertomassa opiskelijoille sijoitusasiantuntijan työstä.
Ensimmäiset Jane M. Klausman Women in Business -stipendit myönnettiin vuonna 1998 naisille, jotka opiskelivat liike-elämään liittyviä tutkintoja päämääränään ura liikkeenjohdossa. Ohjelma voitiin perustaa Jane M. Klausmanin tekemän testamenttilahjoituksen turvin. Jane M. Klausman toimi mm. Zonta Internationalin parlamentaarikkona vuosina 1990–1995 ja työskenteli uransa aikana ammattisihteerinä, parlamentaarikkona ja yksityisyrittäjänä.
Lisätietoa tänä vuonna 100 vuotta täyttävästä Zonta-järjestöstä: https://zonta.fi/
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Opiskelija auttoi Maj ja Tor Nessling -säätiötä kehittämään kestävän kehityksen palkintogaalan asiakaspolkua
Sininen Pallo -tapahtuman myyntivalttien määrittely oli opiskelijan ensimmäisiä tehtäviä.
Oskari Vilamon rahasto palkitsi parhaat rakennusalan opinnäytteet
Aalto-yliopistosta palkittiin kolme väitöskirjaa ja kolme diplomityötä.