Uutiset

Biopohjaisen teollisuuden vallankumous

Työelämäprofessori Juha Lipponen on bio-pohjaisten tuotteiden kokenut ammattilainen. Metsäteollisuus ja sen tuotteet ovat suuressa murroksessa, ja tämä tekee hänen työstään erityisen mielenkiintoista. Tutustutaanpa häneen paremmin!
Professor Juha Lipponen standing at Kemistintie
Kuva: Virpi Raski

Mitä tutkit ja miksi?

Tutkin selluloosakuitujen muokkausteknologioita ja uusia puupohjaisia tuotteita.

Tällä hetkellä koko maailmassa on meneillään muutos, jota kukaan ei osannut ennakoida vielä muutama kuukausi sitten. Uskon, että tämä muutos kiihdyttää kasvavaa kiinnostusta kestäviä ja fossiilittomia tuotteita, materiaaleja ja teknologioita kohtaan. Metsäteollisuudella ja sen tuotteilla on erinomainen mahdollisuus johtaa maailmanlaajuista siirtymää fossiilisista tuotteista kestävämpiin vaihtoehtoihin. Tunnen olevani etuoikeutettu voidessani tässä roolissa vaikuttaa vahvasti tulevaisuuden metsäteollisuuden tuotteisiin ja teknologioihin.

Nyt, kun uusia puupohjaisia innovaatioita syntyy jatkuvaan tahtiin, metsäteollisuus on samankaltaisessa murroksessa kuin 1850-luvun puolivälissä. Silloin puukuitu otettiin käyttöön paperintuotannon uutena raaka-aineena, joka korvasi käytetyistä puuvillavaatteista saadut kuidut, joita siihen asti käytettiin paperin tärkeimpänä raaka-aineena. Elämme tällä alalla erittäin mielenkiintoisia aikoja!

Infographic that displays the transformation of bio-based products
Lähde: Juha Lipponen

Miten sinusta tuli tutkija?

Liityin Valmetin tutkimus- ja kehitysryhmään tehdessäni diplomityötäni vuonna 1993. Ymmärrys siitä, kuinka suuri merkitys tutkimuksella ja innovoinnilla voi olla yksittäisen tuotteen ja lopulta kokonaisen yrityksen menestykseen, teki minuun suunnattoman vaikutuksen. Siitä asti olen rakastanut yritystoiminnan ja teknologian kehittämistä ja innovointia.

Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia?

Sanoisin, että urani tärkein kohokohta sijoittui jo ensimmäiselle vuodelleni Valmetilla. Vuonna 1993 keksin osana diplomityötäni yhdessä ohjaajani kanssa uudenlaisen moninippikalanterin. Se korvasi 150 vuotta käytetyn superkalanteriteknologian yksinkertaisen, kalanterin telarakenteeseen liittyvän mekaanisen innovaation avulla. Uusi kalanteri (Valmet OptiCalender Multinip) löi kilpailijat nopeasti laudalta, ja muutamassa vuodessa se loi Valmetille miljardiluokan liiketoiminnan.

Toinen kohokohta oli se, kun Kauppa- ja teollisuusministeriön Tekniikan Edistämissäätiö myönsi minulle väitöskirjani tutkimustuloksista Nuoren tutkijan palkinnon vuonna 2003. Siinä parasta oli puhe, jonka pääsin pitämään Finlandia-talossa suomalaisen teollisuuden tärkeimmille vaikuttajille.

Koko urani ja koulutukseni ajan minulla on ollut etuoikeus työskennellä hyvin lahjakkaiden ihmisten kanssa sekä erittäin mielenkiintoisten ja haastavien aiheiden parissa. Sitä voisi tavallaan kutsua yhdeksi 30 vuotta kestäneeksi kohokohdaksi!

Mitä tutkijalta vaaditaan?

Tämä on erittäin hyvä kysymys, koska olen juuri rekrytoimassa ensimmäistä tutkijatohtoriani (vink vink 😊). Hyvä tutkija voi olla monella tavalla ja erilaisilla lähestymistavoilla. Yksi voi olla tarkka metodologi ja toinen laatikon ulkopuolelta ajatteleva innovoija. Kolmas voi olla taitava verkostoituja, joka omaksuu ideoita oman erikoistumisalueensa ulkopuolelta. Joka tapauksessa tärkeää on aikaansaava, itsenäinen asenne. Tietysti todellisuudessa hyvältä tutkijalta vaaditaan näitä kaikkia ominaisuuksia. Hänen täytyy pystyä vaihtelemaan lähestymistapaa tutkimuksen vaiheesta riippuen.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Viiden vuoden sopimus on tietenkin lyhyt aika tutkimuksessa. Olen kuitenkin tyytyväinen, jos vuoteen 2025 mennessä osaa tutkimusaiheistamme ja -tuloksistamme hyödynnetään alan tutkimus- ja kehitysprojekteissa tai jopa kaupallisissa tuotteissa ja teknologiassa. Koska professuurini on jaettu Aallon ja XAMK Savonlinnan kesken, sen tavoite (erityisesti minun osaltani) on tukea Kaakkois-Suomen teollisuutta innovaatioilla ja uudella liiketoiminnalla sekä tarjoamalla alueen taloudelle uusia bioteknologian osaajia.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Puun taimia istutetaan Suomen ensimmäiseen hiilensidontaa tukevaan mikrometsään Keravalla
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle

Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Huoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 5.6.2023

Huoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 5.6.2023
The winning collection by Ruusa Vuori at Aalto University's fashion show Näytös23, a model walking on the catwalk
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ruusa Vuori voitti Näytös23-palkinnon herkällä mallistollaan

Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden muotinäytöksessä perjantaina 26. toukokuuta nähtiin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden mallistoja.
Eero Eloranta
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusi kirja tuotantotalouden kehittymisestä tieteenalana Suomessa ja kansainvälisesti

Eero Elorannan kirja kuvaa tuotantotalouden kehitystä osana talouden muutosten ja tekniikan yliopistojen kehitystä.