Uutiset

Bayan Karimille myönnettiin Ilya Prigogine -palkinto

Aalto-yliopistosta väitellyt Karimi palkittiin vaikuttavasta väitöstutkimuksesta termodynamiikan saralla.

Aalto-yliopistosta väitellyt Bayan Karimi on saanut Ilya Prigogine -palkinnon väitöstutkimuksestaan termodynamiikan saralla. Palkinnon myönsi The European Centre for Advanced Studies in Thermodynamics (ECAST) 14. kesäkuuta.

Karimi on myös saanut Bernhard Heß nuoren tutkijan palkinnon Regensburgin yliopiston säätiöltä Saksassa.

Karimi väitteli viime vuonna, jolloin hänen työnsä huomioitiin myös yhtenä Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun vuoden parhaista. Hän työskentelee parhaillaan tutkijatohtorina Helsingin yliopiston HelTeQ-ryhmässä sekä Aalto-yliopiston PICO-ryhmässä.

Lue lisää Karimin tutkimuksesta jutun englanninkielisestä versiosta.

Bayan Karimi

Read more from Karimi

An illustration showing a nano-strip of copper being bombarded by photons, with a thermometer measuring its heat

Uusi kvantti-ilmaisin mittaa äärimmäisen pieniä energiamuutoksia

Kvantti-ilmaisimella voidaan tutkia esimerkiksi kvanttitietokoneiden kubittien vuorovaikutusta ympäröivän maailman kanssa.

Uutiset
QTF Annual Discovery Prize

Kvanttiteknologian huippuyksikkö palkitsee Bayan Karimin

Bayan Karimin toiveena on havaita yksittäisiä mikroaaltofotoneja suprajohtavista kubiteista.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.
Saija Simola
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Laaja selvitys OmaKannasta kertoo: Potilastiedot voivat loukata – etenkin mielenterveyteen hoitoa saaneet herkkiä sanavalinnoille

Virheet, epäkunnioittava kieli ja tarpeettomaksi koettu tieto voivat loukata sähköisissä potilastiedoissa.
Opiskelijoita tutkimassa LVI-mittauslaitteistoja.
Yhteistyö Julkaistu:

Rakennustuotteiden Laatu Säätiö lahjoittaa 200 000 euroa Insinööritieteiden korkeakoululle

Lahjoituksella edistetään esimerkiksi kestävän ja terveellisen rakentamisen tutkimusta.
Aalto University professor Mikko Mottonen, photo Mikko Raskinen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mikko Möttönen arvostetun European Inventor Award 2026 -kilpailun finaaliin: ratkaisu mahdollistaa kvanttijärjestelmien seuraavan kehitysvaiheen

Möttönen on kehittänyt erittäin herkän kryogeenisen mikroaaltosensorin kvanttitietokoneiden häiriöiden diagnosointiin ja valittu finalistiksi European Inventor Award 2026 -kilpailun “Tutkimus”-kategoriassa. Voittajat julkistetaan palkintoseremoniassa 2. heinäkuuta 2026.