Avajaisissa palkittiin viisi tiimiä
Aalto-tunnustuspalkinnot
Vuoden Aalto-teko CERES-osaamiskeskittymälle
Vuoden Aalto-teolla palkittiin professori Orlando Rojas, vanhempi tutkimusasiamies Outi Söderberg ja projektipäällikkö Kati Miettunen huippuluokan tutkimuksesta ja toimivasta yhteistyöstä uusiutuvien raaka-aineiden tutkimuksen parissa. Keväällä Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteinen CERES sai Suomen Akatemian lippulaivarahoituksen. Perusteluissaan rehtori totesi, että ”CERESin tutkimus tuo mahdollisuuksia tulevaisuuden kestävään kasvuun ja hyödyttää yhteiskuntaa parantuneena kilpailukykynä, investointeina ja työpaikkoina.” VTT:n osalta yhteistyössä mukana ovat olleet tutkijaprofessori Kristiina Kruus, tutkimusjohtaja Tiina Nakari-Setälä sekä biomassan jalostuksesta ja tuotteista vastaava varajohtaja Jani Lehto.
Menestyksen mahdollistaja oli johtamisen tietopalvelu
Menestyksen mahdollistaja -palkinnon sai johtamisen tietopalvelun tiimi. Tiimi on tukenut koko yhteisöä tutkimuksen arviointihankkeen (RAI) tausta-aineistojen valmistelussa, mukauttanut toimintaansa ministeriön raportointitarpeisiin sekä kehittänyt analytiikkaa, ennustemalleja ja uusia palveluita. Rehtori totesi perusteluissaan: ”Tiimi toimii saumattomasti yhteen niin akateemisen henkilökunnan kuin palveluidenkin kanssa iloisella, kehittämismyönteisellä ja eteenpäin katsovalla asenteella.”
Yhteisöpalkinto itsenäisyyspäivän vastaanotolle
Yhteisöpalkinnon sai Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY Dipolissa 7.12.2017 järjestetystä itsenäisyyspäivän vastaanotosta. Tapahtuma yhdisti laajasti Aalto-yhteisöä, ja sen toteutus oli tyylikäs ja hauska. Rehtori totesi perusteluissaan, että ”tapahtuma viritti ainutlaatuisella tavalla dialogia nykyopiskelijoiden, alumnien ja Aallon henkilöstön välille.” Osallistujamäärältään Suomen suurimman juhlavuoden itsenäisyyspäivän vastaanoton järjestivät yhdessä Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY ja Aalto-yliopiston alumnit.
Vaikuttajapalkinnot
Vaikuttajapalkinnot jaetaan opetuksen sekä joko tutkimuksen tai taiteellisen toiminnan perusteella.
Opetusvaikuttaja-palkinto meritekniikan koulutukselle
Opetusvaikuttaja-palkinnon saivat professori Jani Romanoff, apulaisprofessori Heikki Remes, professori Pentti Kujala, tutkijatohtori Osiris A. Valdez Banda ja lehtori Martin Bergström erinomaisesta työstä meritekniikan koulutuksen kehittämisessä Finnish Institute of Technology (FITech) -toiminnan tueksi Turun seudulla. Rehtorin perusteluiden mukaan ”koulutuksessa hyödynnetään ennakkoluulottomalla tavalla uusia yhteistyömuotoja yhteiskuntamme kannalta keskeisen teollisuuden alan osaamisen kehittämiseksi.”
Taidevaikuttaja-palkinto Kiehumispiste-elokuvalle
Taiteellisen toiminnan Impact-palkinnon saivat Kiehumispiste -dokumenttielokuvan ohjaaja, maisteriopiskelija Elina Hirvonenja professori Susanna Helke vahvasta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta elokuvan kautta. Kiehumispiste-elokuva on toteutettu Susanna Helken johtaman taiteellisen tutkimushankkeen, Sovun ja repeämän kuvat, yhteydessä. Rehtori totesi perusteluissaan, että ”elokuva kannustaa rohkeasti vuoropuheluun polarisaation lisääntyessä yhteiskunnassa.”
Valokuvat Mikko Raskinen, Jaakko Kahilaniemi
Lue lisää uutisia
Apurahoja ja tunnustusta Wihurin rahastolta
Aalto-yliopistosta apurahan sai 40 henkilöä tai työryhmää vuonna 2026. Suurimman yksittäisen rahoituksen sai omistajuuden tutkimuksen Ownership Lab. Lisäksi Tapani Vuorinen palkittiin kansainvälisellä palkinnolla.
Aalto-professori Tapani Vuorinen sai arvostetun Wihurin kansainvälisen palkinnon
Yli 40 vuotta puukemiaa tutkinut Vuorinen on vaikuttanut laajasti tiedemaailmaan, teollisuuteen ja yhteiskuntaan.
Maarit Karppinen on nimitetty tieteen akateemikoksi
Uusien materiaalien perustutkimus on Karppiselle sydämenasia. Suurinta ylpeyttä hän tuntee opiskelijoistaan, joiden osaaminen hyödyttää yrityksiä ja yhteiskuntaa.