Uutiset

Avajaisissa palkittiin kahdeksan tiimiä

Rehtori Ilkka Niemelä jakoi lukuvuoden avajaisissa kolme vaikuttajapalkintoa ja kolme tunnustuspalkintoa.
Aalto University, Opening of the Academic Year 3 September 2019, image Mikko Raskinen
Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin 3. syyskuuta 2019. Kuvassa keskellä rehtori Ilkka Niemelä ja AYY:n puheenjohtaja Tapio Hautamäki.

Vaikuttajapalkinnot

Vaikuttajapalkinnot jaetaan opetuksen ja joko tutkimuksen tai taiteellisen toiminnan perusteella.

Opetusvaikuttaja-palkinto AllWell-projektin tekijöille

Professori Keijo Nikoskinen, opintopsykologi Merita Petäjä, projektisuunnittelija Sara Rönkkönen, opintopsykologi Mikko Inkinen, opiskelijapalveluiden päällikkö Saara Maalismaa ja pedagoginen asiantuntija Viivi Virtanen palkittiin työstään opiskeluhyvinvoinnin edistämiseksi AllWell-projektissa. Perusteluissaan rehtori korosti yliopiston vastuuta opiskeluhyvinvoinnin tukemisessa: ”Opiskelijoiden menestys ja hyvinvointi ovat meille elintärkeitä. Yliopiston monikulttuurisessa ja monimuotoisessa yhteisössä on oltava tehokkaita tukemaan opiskelijoita – auttamaan heitä tuomaan esiin parhaat puolensa.”

Aalto_Education_Impact_2019_AllWell_kuva_Mikko_Raskinen
Opetusvaikuttaja-palkinnon vastaanottivat Merita Petäjä ja Keijo Nikoskinen (keskellä). Vasemmalla rehtori Ilkka Niemelä ja oikealla provosti Kristiina Mäkelä.

Tutkimusvaikuttaja-palkinnot FCAI- ja PREIN-lippulaivahankkeille

Aalto-yliopisto on vahvasti mukana kahdessa uudessa Suomen Akatemian lippulaivaohjelmaan kuuluvassa osaamiskeskittymässä, Suomen Tekoälyn tutkimuskeskuksessa (FCAI) sekä Fotoniikan tutkimuksen ja innovaatioiden lippulaivassa (PREIN). Molemmat palkittiin Tutkimusvaikuttaja-palkinnolla.

Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja VTT:n yhteisenä tavoitteena on luoda tekoälyä hyödyttämään tosielämän tarpeita. FCAIn tutkimuksen erityisvahvuutena on koneoppimisen huipputason osaaminen sekä monitieteinen yhteistyö muiden alojen asiantuntijoiden, teollisuuden ja julkisen sektorin kanssa. Tilaisuudessa palkittiin hanketta valmistellut tiimi, jota johti akatemiaprofessori Samuel Kaski. Kasken puolesta palkinnon vastaanottivat Grant WriterSami Heinäsmäki ja koordinaattori Kaisa Pekkala.

Aalto-yliopiston fotoniikkatiimit yhdistävät Tampereen yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja VTT:n resurssit ja infrastruktuurit kansalliseksi valoon perustuvien teknologioiden osaamiskeskittymäksi. Yhteistyön myötä fotoniikkaa pystytään tutkimaan laajasti arvoketjuista ja perustutkimuksesta soveltavaan tutkimukseen, tuotekehitykseen ja kaupallistamiseen. Tilaisuudessa PREIN-lippulaivahankkeesta palkittiin professori Zhipei Sun, professori Harri Lipsanen, professori Matti Kaivola ja professori Hele Savin.

Aalto_Research_Impact_2019_FCAI_kuva_Mikko_Raskinen
Kuvassa keskellä FCAI:n osalta Tutkimusvaikuttaja-palkinnon vastaanottaneet Kaisa Pekkala ja Sami Heinäsmäki.
Aalto_Research_Impact_2019_PREIN_kuva_Mikko_Raskinen
Tutkimusvaikuttaja-palkinnon PREIN-projektiryhmän puolesta noutivat Zhipei Sun, Matti Kaivola ja Harri Lipsanen (keskellä).

Tunnustuspalkinnot

Aalto-yliopiston henkilöstöön kuuluvat ovat voineet ehdottaa tiimiä, henkilöä tai toimintaa kolmen tunnustuspalkinnon saajiksi.

Vuoden Aalto-teko: Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun sekä Kauppakorkeakoulun muutot Otaniemeen

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun onnistuneesta integroitumisesta pääkampukselle palkittiin kolme tiimiä, jotka yhdessä muodostavat kymmenien aaltolaisten laajuisen joukon: ­­Aalto-yliopistokiinteistöjen (Aalto CRE) sekä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun muuttotiimit. Kaikkien korkeakoulujen sijoittuminen yhteiselle kampukselle Otaniemeen on ollut Aalto-yliopiston perustamisesta saakka yksi yliopistoyhteisön keskeisiä liikkeelle panevia voimia. Perusteluissaan rehtori kiteytti saavutuksen: ”Nyt kaikkien Aallon alojen – kauppatieteiden, taiteen, tieteen ja tekniikan – on mahdollista työskennellä entistä tiiviimmin yhdessä kehittyvässä Otaniemessä.”

Tilaisuudessa palkinnon vastaanottivat tiimien edustajat työympäristön kehittämispäällikkö Sari Dhima (Aalto CRE),projektipäällikkö Tapio Koskinen (Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) ja kehityspäällikkö Perttu Kähäri (Kauppakorkeakoulu).

Aalto_Act_of_the_Year_ARTS_and_BIZ_relocations_kuva_Mikko_Raskinen
Vuoden Aalto-teko 2019 on Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun sekä Kauppakorkeakoulun muutot. Muuttotiimien puolesta palkinnon vastaanottivat Tapio Koskinen, Perttu Kähäri ja Sari Dhima (keskellä).

Menestyksen mahdollistaja -palkinto PROFI-rahoitusehdotusten valmistelijoille

Palvelupäällikkö Outi Kivekäs tutkimus- ja innovaatiopalveluista palkittiin tiimeineen erinomaisesta työstä Suomen Akatemian profilointirahoitusehdotusten valmistelussa. Vuosien varrella Aalto-yliopisto on saanut yli 60 miljoonaa euroa PROFI-rahoitusta tutkimusprofiilinsa vahvistamiseen. Arviointiraporteissa on kiitetty sekä yliopiston strategista lähestymistapaa että hakemusten laatua. Perusteluissaan rehtori totesi, että ”Outi Kivekäs on ollut keskeisessä roolissa kaikissa PROFI-kirjoitusryhmissä, ja hän on vaikuttanut merkittävästi ehdotusten valmistelussa tarvittavan tuen kehittämiseen.”

Aalto_Success_Enabler_2019_PROFI_team_kuva_Mikko_Raskinen
PROFI-rahoitusehdotusten valmistelusta Menestyksen mahdollistaja -palkinnon vastaanottivat Outi Kivekäs ja Ella Bingham (keskellä).

Yhteisöpalkinto Shaking up Tech -tapahtuman järjestäjille

Kehityspäällikkö Marja Niemi ja Shaking up Tech -projektitiimi palkittiin inspiroivasta tapahtumasta ja yhteistyöstä yli yliopistorajojen. Suursuosion saavuttaneen Shaking up Techin tavoitteena on innostaa lukiota käyviä tyttöjä opiskelemaan tekniikan alaa lukion jälkeen. Tiimissä mukana olivat Sara Ikonen, Tiina Aulanko-Jokirinne, Laura Karvonen ja Pirjo Putila.

Osana Aalto-yliopisto Juniorin toimintaa viime vuonna ensi kertaa järjestetty Shaking up Tech toi ison joukon lukioikäisiä tyttöjä Aalto-yliopistoon. Tilaisuudessa he kuulivat tekniikan alan opiskelu- ja uramahdollisuuksista. Kävijäpalautteen mukaan heidän kiinnostuksensa tekniikkaan kasvoi huomattavasti. ”Asiantuntijuus ei ole sukupuolesta kiinni, ja siksi lasten ja nuorten innostaminen niin tieteen ja tekniikan kuin taiteen ja kauppatieteiden pariin on tärkeää”, rehtori totesi.

Aalto_Community_award_2019_Shaking_up_Tech_kuva_Mikko_Raskinen
Yhteisöpalkinnon sai Shaking up Tech -tapahtumatiimi. Tiimin puolesta palkinnon vastaanotti Marja Niemi (keskellä)..

Lämpimät onnittelut kaikille palkituille!

Kuvat: Mikko Raskinen, Aalto-yliopisto

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Omistajuuden professori Samuli Knüpfer
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Omistajuuden professori Samuli Knüpfer sai OP Ryhmän Tutkimussäätiön kannustuspalkinnon

OP Ryhmän Tutkimussäätiö voi antaa palkintoja henkilöille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet taloustieteellistä tutkimusta säätiön tukemilla aloilla.
Learning Lounge
Kampus, Opinnot Julkaistu:

Learning Lounge tarjoaa lisää opiskelutilaa kampuksella

Vaikea löytää vapaata opiskelu- ja työskentelytilaa?
Palkinnon vastaanottivat Kielibuusti-hankkeen toimijat.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kari Sajavaara -tunnustuspalkinto Kielibuusti-hankkeelle yhteiskunnallisesti vaikuttavasta kieliin liittyvästä työstä

Palkittu hanke on tarttunut ajankohtaiseen keskusteluun siitä, millaisia mahdollisuuksia Suomeen muuttaneilla on oppia ja opiskella kotimaisia kieliä.
Henkilö, jolla on ruskeat hiukset sidottuna taakse, vaaleanpunainen nauha ja sininen vaate. Taustalla kuvioitu kangas.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Viivi Prokofjev on Vuoden Graafikko 2026

Art Director, kuvittaja ja kirjasuunnittelija Prokofjevin työssä perinteet ja käsityömäinen tarkkuus yhdistyvät intuitioon ja rohkeaan karnevalismiin.