Uutiset

Ansioituneita liike-elämän johtajia opettaa Kauppakorkeakoulussa

Executive in Residence -nimikkeellä työskentelevät Henry Tirri, Bruce Oreck, Esko Aho, Marina Vahtola ja Tomi Dahlberg.

Executive in Residence -nimikettä käytetään arvostetuista ylemmän johdon henkilöistä, akateemisista tai yhteiskunnan johtajista tai asiantuntijoista, jotka on kutsuttu Aalto-yliopistoon. Kauppakorkeakoulussa Executive in Residence -tehtävänimikkeellä työskentelee viisi liike-elämän huippuasiantuntijaa: Henry Tirri, Bruce Oreck, Esko Aho, Marina Vahtola ja Tomi Dahlberg.

Nokian entinen teknologiajohtaja Henry Tirri aloitti Kauppakorkeakoulussa elokuussa 2015. 20 vuotta Piilaaksossa toiminut Tirri tuo opiskelijoillemme uusinta tietoa korkean teknologian yritysten kasvattamisesta, strategioista ja johtamisesta sekä erityisosaamista digitalisaatiosta. Pitkän Nokia-uran tehnyt Tirri yleni yhtiön teknologiajohtajaksi ja johtokuntaan vuonna 2011. Tirri jätti Nokian viime helmikuussa. Aiempia tehtäviä yhtiössä Tirrillä oli sen tutkimuslaitoksen, Nokia Research Centerin, johdossa. Tirri on ollut professorina tai vierailevana professorina Helsingin, UC Berkeleyn ja Stanfordin yliopistoissa.

Yhdysvaltojen entisen Suomen suurlähettilään Bruce Oreckin erityisosaamista on tarinankerronta. Oreck on koulutukseltaan juristi ja hän on työskennellyt Yhdysvalloissa yli 25 vuotta verotukseen erikoistuneena lakimiehenä sekä yrittäjänä. Oreck opettaa opiskelijoillemme muun muassa markkinointia ja asiakaskokemuksen kehittämistä, taitoja, jotka ovat arvossaan erityisesti kasvuyrityksissä.

Suomen entisen pääministerin (1991–1995) ja Nokian yhteiskuntasuhteita johtaneen Esko Ahon ydinosaamista ovat liike-elämän ja ympäröivän yhteiskunnan riskit ja mahdollisuudet. Esko Ahon Business and Society -kurssilla keskitytään yritysten globaalin ja lokaalin toimintaympäristön haasteisiin. Keskeisiä teemoja ovat esimerkiksi elinkeinotoiminnan julkinen säätely, yritysten ja yhteiskunnan yhteistyö digitaalisessa taloudessa, yritysten yhteiskuntavastuu ja niiden mahdollisuudet edistää kestävää kehitystä. Myös Sitran yliasiamiehenä ja Harvardin yliopiston alaisuudessa Senior Fellow -tehtävässä toiminut Aho on nykyisin hallituksen puheenjohtaja Venäjän-kauppaa edistävässä East Office of Finnish Industries -toimistossa. Tämä tietotaito heijastuu Ahon luennoilla venäläisinä talousteemoina.

Hallitusammattilainen Marina Vahtolalla on monipuolinen kokemus vähittäiskaupan, brändiosaamisen ja ketjuohjauksen johtotehtävistä. Vahtola toimii tällä hetkellä useissa suomalaisten yritysten hallituksissa sekä senior adviser -tehtävissä isoissa kansainvälisissä ketjuohjausyrityksissä. Lisäksi hänellä on lukuisia luottamustehtäviä kotimaassa ja kansainvälisesti. Vahtolalla on yli 25 vuoden kokemus suurten yritysten ylimmän johdon tehtävistä, joista yli 10 vuotta hän on toiminut toimitusjohtajana mm. Oral Hammaslääkärit Oyj:ssa sekä Suomen ja Viron Bauhausissa.

Tomi Dahlbergin erityisosaamista on IT-johtaminen. 2000-luvun taitteeseen sijoittuneet johtotehtävät Sammossa, Radiolinjassa ja Elisassa ovat pohjustaneet Dahlbergin myöhempää uraa konsulttina ja mentorina. Tomi Dahlberg pyrkii parantamaan tietoyhteiskuntamme ICT:n johtamistaitoja.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Two of the awardees and their robotic arm all holding colorful mugs. Aalto Open Science Award, Honorary mention.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kolmas sija – Älykkään robotiikan ryhmän Robotic Manipulation of Deformable Objects -projekti

Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kolmannen sijan saavuttaneita Älykkään robotiikan ryhmän jäseniä.
Nuoret arkkitehdit istuvat ulkoportaikossa ja hymyilevät
Yhteistyö Julkaistu:

Ella Kaira ja Matti Jänkälä kuratoivat Suomen paviljongin vuoden 2025 näyttelyn Venetsiassa

Arkkitehtikaksikon näyttelykonseptin tematiikka on modernin arkkitehtuurin säilyttäminen.
Nanoselluloosaa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto panostaa sellututkimukseen edistääkseen siirtymää kohti vähähiilistä taloutta

Useat yliopistot, tutkimusorganisaatiot ja yritykset perustavat uraauurtavan EFP-tutkimusohjelman (Emission Free Pulping) perinteisten sellunvalmistusprosessien uudistamiseksi. Ohjelman teollisen mittakaavan merkityksellisyys edellyttää tutkijoiden ja teollisuuden kansainvälistä yhteistyötä.