Uutiset

Alumnisuurlähettiläs Terttu Sopanen: Opinnot ovat antaneet vankan perustan kasvattaa, laajentaa ja syventää omaa asiantuntemustani

Brunnen Communications -viestintätoimistossa johtavana konsulttina työskentelevä alumnimme Terttu Sopanen iloitsee työstään viestintäalalla: "Autamme asiakkaitamme olemaan vaikuttavampia ja tekemään näkyvämpää tulosta viestinnän keinoin."
School of Business Alumni Ambassador Terttu Sopanen

Milloin ja mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?

Opiskelin vuosina 1990-1998, suomen kieli ja viestintä pääaineena ja laskentatoimi sivuaineena.

Millaisissa tehtävissä olet toiminut valmistumisen jälkeen?

Olen opiskeluajoista alkaen toiminut yli 20 vuotta erilaisissa viestinnän ja markkinoinnin esimies- ja asiantuntijatehtävissä brändinrakentajana sekä viestinnän ja markkinoinnin kehittäjänä. Lisäksi olen saanut olla mukana kehittämässä pohjoismaista ja valtakunnallista yliopistojen alumnitoimintaa 2000-luvun alussa ja osaltani vaikuttamassa nykyisen Aallon syntyyn tekemällä vaikuttajaviestintää ja sitouttamalla alumneja säätiöittämisen puhemiehiksi.

Tällä hetkellä toimin johtavana konsulttina Brunnen Communications -viestintätoimistossa.

Miten opinnot ovat hyödyttäneet työelämääsi? Mikä merkitys pääaineella tai arvosanoilla on?

Opinnot ovat antaneet vankan perustan kasvattaa, laajentaa ja syventää omaa asiantuntemustani. Vaikka opiskeluaikojen opit ja ismit vanhenevat, opinnot muodostavat vahvan raamin omalle uralle ja ammatilliselle identiteetille. 

Viestintäekonomien erityispiirre on liiketoiminnan ja viestinnän yhteyden ymmärtäminen. Sitä arvostetaan myös työmarkkinoilla. Kurssiarvosanat kertovat opiskeluaikojen motivaatiosta ja lisäksi niistä on ollut hyötyä omien vahvuuksien ja kehityskohteiden tunnistamiseen.
Opiskeluajoilla on ollut olennainen merkitys sosiaalisten ja ammatillisten verkostojen rakentajana. Verkostot ovat osa omaa yhteisöä, identiteettiä ja työelämää.

Digitalisaatio muuttaa työtehtäviämme, toimintatapojamme ja ajatteluamme, mutta pysyvää on ihmisten välinen vuorovaikutus.

Kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläs Terttu Sopanen

Jaa joku mieleenpainuva muisto opinnoistasi.

Tein graduni diilereiden ja meklareiden ammattislangista. Sitä varten keräsin manuaalisesti mittavan slangisanaston, postitin ison joukon kyselyitä meklareille ja diilereille, minkä lisäksi istuin aimo rupeamat dealing-saleissa.

Sanaston kerättyäni oli tarkoitus testata slangin ymmärtämistä ammattiryhmän ulkopuolisella rahoituksen asiantuntijalla. Laitoin viestiä silloiselle apulaisprofessori Vesa Puttoselle ja kysyin, voisiko hän käydä sanaston läpi ja katsoa, miten se hänelle avautuu. Ensimmäinen vastaus oli: ”En kai mä nyt ala sun gradua tekemään.”

Lopulta asia järjestyi, kun sain professorin ymmärtämään, että kyseessä oli nimenomaan slangisanaston testaus eikä gradunteko. Ystävällisesti hän testasi sanaston ja kirjasi sanojen merkitykset. Se oli pro gradu -työni kannalta olennaista. Olin hänelle hyvin kiitollinen sanastotyöhön käyttämästään ajasta.

Neuvosi opintojaan miettivälle ja vinkit työelämään?

On tärkeämpää löytää ala, joka kiinnostaa juuri nyt, kuin pohtia, onko ala varmasti se ainoa ja oikea. Erään OECD:n raportin mukaan briteistä 40 % työskentelee eri alalla kuin on opiskellut, ranskalaisista kolmannes ja suomalaisistakin joka neljäs.

Kannattaa seurata, mitä yritysmaailmassa tapahtuu ja kytkeä liike-elämä omiin opintoihin. Suosittelen tekemään yritysprojekteja, hakemaan caseja elävästä elämästä ja toteuttamaan pro gradu -työ toimeksiantona yritykselle tai organisaatiolle. Kiteytä osaamisesi ja vahvuutesi ja tarjoa rohkeasti osaamistasi.

Ajatuksia yritysmaailmasta tai ajankohtaisista asioista? Mitä omalla työpaikallasi tehdään juuri tällä hetkellä?

On kliseistä - mutta totta - todeta, että yritysmaailma muuttuu. Digitalisaatio keinoälyineen ja robotisaatioineen muuttaa työtehtäviämme, toimintatapojamme ja ajatteluamme, mutta pysyvää on ihmisten välinen vuorovaikutus – viestinnän merkitys jopa korostuu entisestään. Avoimesta ja aktiivisesta vuorovaikutuksesta ja yrityskulttuurista on tullut organisaatioiden liiketoiminnoille olennainen menestystekijä.

On mukavaa olla alalla, jonka perustehtävä on joka päivä tuottaa merkityksellistä vuorovaikutusta. Autamme asiakkaitamme olemaan vaikuttavampia ja tekemään näkyvämpää tulosta viestinnän keinoin. Teemme asiakkaistamme merkityksellisempiä heidän asiakkailleen.

Toimit tällä hetkellä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläänä. Mitä alumnius sinulle merkitsee?

Olen ylpeä tutkinnostani ja siitä että olen aaltolainen. Olen osa perinteikästä yhteisöä, jolla on ollut ja tulee olemaan olennainen vaikutus Suomen ja suomalaisen liike-elämän kehitykseen ja tulevaisuuteen. Alumnina on ilo ja kunnia olla mukana vahvistamassa ja kehittämässä Aalto-yliopistoa ja aaltolaisuutta.

Aallon kauppakorkeakoulu on meidän kaikkien kauppislaisten oma koulu. Ollaan siitä ylpeitä ja pidetään siitä huolta. Samalla pidämme huolta oman tutkintomme arvon säilymisestä!

Lisätiedot:

Tutustu tarkemmin Terttu Sopasen urapolkuun LinkedInissä!

Lue lisää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumniyhteistyöstä sekä muista alumnisuurlähettiläistä, jotka Terttu Sopasen tavoin ovat mukana kehittämässä koulun alumnitoimintaa: https://www.aalto.fi/fi/kauppakorkeakoulu/kauppakorkeakoulun-alumnisuurlahettilaat

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Avoimen tieteen kesäpäivät pidetään Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja Zoomissa 3.–4.6. Ilmoittauduthan 3.5. mennessä!
Kaksi perhosen muotoon taivutettua neuletekstiilinäytettä rinnakkain: toinen on harmaanruskea, toinen sähköisen vihreä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

FinnCERES ja yhteispohjoismainen älytekstiilien tutkimushanke ovat esillä maailman kiertotalousfoorumissa Brysselissä

Messutapahtumassa nähdään uudenlaisia biotaloustuotteita sekä prototyyppejä lämpötilaan ja valoon reagoivista tekstiileistä.
Saastamoisen säätiön edustajat
Yhteistyö Julkaistu:

Saastamoisen säätiö toimii aktiivisesti edistääkseen tiedettä ja taidetta kansainvälisesti

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja tuen kohdistaminen nuorten hyväksi on säätiölle tärkeää.
Ursula von der Leyen pitämässä avajaispuhetta
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

New European Bauhaus -festivaali toi yhteen Euroopan päättäjiä ja monialaisen kestävän kehityksen asiantuntijoita

Aalto-yliopisto oli mukana New European Bauhaus -festivaalilla kestävää rakentamista käsittelevällä näyttelyllään Time out! Rethinking construction.