Uutiset

Alumnilounas antaa eväitä urapolun suunnitteluun

Säännöllisesti järjestettävillä lounailla Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijat
saavat hyviä vinkkejä työelämän konkareilta.
Sähkötekniikan korkeakoulun alumnilounas, Juha Pennanen

Tiistaina 14. huhtikuuta pidetyllä alumnilounaalla kuultiin Juha Pennasta, joka kertoi värikkään työuransa vaiheista. Pennasella on kertynyt monipuolista työkokemusta yrittäjyydestä ja kansainväliseltä uralta. Hän on toiminut useissa myynti-, markkinointi- ja johtotehtävissä, esimerkiksi Nokia Siemens Networksillä ja Valmetilla. Lisäksi hän on työskennellyt kahdessatoista maassa mm. Ruotsissa, Kanadassa, Intiassa, Italiassa ja Saksassa.

Opiskelijoita kiinnosti, miten vuorostaan innostus yrittäjyyteen syntyi. Pennanen kertoi, että yrittäjyyspolku lähti omasta tarpeesta. Esimerkkinä hän mainitsi, että 70-luvun alkupuolella hän havitteli itselleen HP5-laskinta, joka oli tuolloista maailman huippua. Hinta oli tästä syystä pilvissä, ja ostaminen olisi ollut kallista. Niinpä hän päätyi maailman ensimmäiseksi jälleenmyyjäksi ja sai samalla itselleen kaupan päälle yhden laskimista.

Oma aktiivisuus ja innostus on kaiken a ja o

Oman aktiivisuuden rooli työnhaussa on tärkeä. Pennanen kertoi, kuinka hän halusi vaihtaa kokonaan alaa oltuaan 15 vuotta metsäteollisuudessa, mm. silloisen Valmet Corporationin palveluksessa. Hän soitti Nokia Cellular Networksin vaihteeseen, ja kysyi, miten heille pääsee töihin.

Tämä vaati kaikkinensa noin 20 puhelua, mutta se kannatti. Kun aloitin maanantaina työt, olin jo keskiviikkona matkalla Intiaan pystyttämään tukiasemaa.

Opiskelijat halusivat myös tietää, mitä Pennanen oppi koulussa. Hetken pohdittuaan hän totesi, että paras oppi ei liittynyt itse oppiaineeseen vaan siihen, että hän oppi paljon ihmisistä.

– Opiskeluajoilta jäivät käteen myös hyvät verkostot, Pennanen summasi.

Monipuolinen ja värikäs työura jatkuu edelleen. Tällä hetkellä Pennanen on mm. mukana kahdessa startupissa: Toinen on softayritys ja toinen, Rivender oy, on startup, jonka tavoitteena on tuoda täysautomatisoidut kaupat markkinoille. Tämä hyödyttäisi etenkin syrjäseutuja, joissa yksi ihminen pystyisi tekniikan avulla pyörittämään 10 kauppaa.

Yhdessä todettiinkin, että koneiden ja tekniikan tarve ei tule ainakaan tulevaisuudessa vähentymään.

Alumnien työelämän kokemuksista oppii aina

Sähkötekniikan korkeakoulussa on nyt järjestetty 10 kappaletta alumnilounaita, jotka ovat saaneet opiskelijoilta hyvää palautetta.

Työelämän kokemukset ja vinkit kiinnostavat omaa uraansa miettiviä.

–  Alumnilta oppii aina uutta, joten kannattaa katsoa tämäkin kortti, kertoo tilaisuuksia järjestävä alumni- ja yrityssuhdevastaava Seppo Saastamoinen, eikä omaa opintokokonaisuuttaan kannata liiaksi tuijottaa lounasseuraa valitessa, sillä kaikilla alumnivierailla on jotain annettavaa alasta riippumatta.

Lisätietoja:

Seppo Saastamoinen, Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu
[email protected]
puh. 050 3653706

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Creative Demo Day 29.11.2024 Aicha Manai, Kim-Niklas Antin. Sakari Heiskanen / Aalto 2024.
Kampus, Yhteistyö Julkaistu:

Creative Demo Day -tapahtuma kokosi Aallon ja UniArtsin taiteen ja luovan teknologian innovaatioita Otaniemeen

Aalto Digital Creatives ja Uniarts Hubin esihautomo-ohjelmat yhdistivät voimansa Creative Demo Day -tapahtumassa Otaniemessä.
Sininen Pallo event in Dipoli (Otaniemi, Espoo) on November 30th. Event host was Noora Yau, a doctoral candidate from the Aalto University School of Arts and Design. Picture: Sofia Suokko.
Yhteistyö Julkaistu:

Opiskelija auttoi Maj ja Tor Nessling -säätiötä kehittämään kestävän kehityksen palkintogaalan asiakaspolkua

Sininen Pallo -tapahtuman myyntivalttien määrittely oli opiskelijan ensimmäisiä tehtäviä.
Henry Tirri. Kuva: Terhi Ollikainen
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Henry Tirri: Teknologialiiketoiminnan skaalaaminen vaatii vahvaa strategista ja psykologista osaamista

Hyvä professori tai liiketoimintajohtaja jakaa viisautta, joka karttuu vain vuosien myötä.
Aallon osasto Slushissa
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka päättäjien tulisi tietää yliopistojen vaikuttavuudesta

Yliopistot unohtuvat usein, kun puhutaan taloudellisesta kilpailukyvystä. Ei kannattaisi – me kerromme miksi.