Uutiset

Alumni Sini Merikalliossa on ainesta astronautiksi

Eläinlääkäri ja entinen avaruustutkija kääntää taas katseensa tähtiin.
Kasvokuva Sini Merikalliosta, hänellä on yllään tumma villapaita, jossa on raitoja. Kuva: Aleksi Poutanen.
Sini Merikallion kuvasi Aleksi Poutanen.

Sini Merikallio suostuu iloisesti haastattelupyyntöön, mutta ehdottaa juttutuokiota parin viikon päähän.

”Nyt on juuri kauhea kiire saada astronauttihakemus valmiiksi ensi viikolle”, hän kirjoittaa sähköpostissaan.

Hakemusta varten Merikallion täytyy muun muassa päivittää LinkedIn-profiilinsa. Vuonna 2022 hän voi kenties lisätä sinne avaruustutkijan, eläinlääkärin ja tv-panelistin titteleiden perään astronautin, kun Euroopan avaruusjärjestö ESA rekrytoi uusia avaruuslentäjiä ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen. Edellisellä kerralla hakijoita oli 10 000, ja Merikallio pääsi vaativassa haussa 200 parhaan joukkoon.

Vielä tämän vuoden puolella Merikallio toivoo saavansa käteen eläinlääketieteen lisensiaatin paperit, kunhan tarkastuksessa oleva opinnäytetyö hyväksytään. 

”Minulta kysytään usein uranvaihdosta, mutta sanon, että en vaihda uraa, vaan laajennan sitä. Eihän ne taustat minnekään katoa.”

Kuten Merikallion LinkedIn-profiilin esittelyssä lukee: Kerran planeettatutkija, aina planeettatutkija.

Eläinrakas tupsulakki

Sini Merikallio on aina ollut eläinrakas. Lapsuudenkodin pihassa tepasteli kanoja, hevosia, kissa ja kesäpossuja. Kuvanveistäjä-isän ja taidemaalariäidin tytär haaveili lapsena eläinlääkärin työstä, mutta yläasteella syttyi innostus fysiikkaan. Merikallio ahmi yleistajuisia tiedekirjoja mustista aukoista ja universumin synnystä.

Merikallio pohti valintaa yliopiston fysiikan opintojen ja tekniikan opintojen välillä. Häntä kiehtoi ajatus puhtaan teoreettisen fysiikan opiskelusta yliopistossa, mutta Teknillisessä korkeakoulussa saisi tupsulakin ja siellä innokas autoharrastaja voisi oppia rakentamaan hienot lisäjarruvalot autoonsa. Se kallisti vaa’an sähkötekniikan ja avaruustekniikan opintojen puoleen.

”En kylläkään ikinä tehnyt niitä jarruvaloja”, Merikallio sanoo.

Teknillisestä korkeakoulusta löytyi opintojen lisäksi harrastuskerhojen maailma. Merikalliolla ei ollut puutetta mielenkiinnon kohteista: hän oli mukana muun muassa autokerhossa, ilmailukerhossa, teekkarimetsästäjissä ja rugbykerhossa.

Opintolainalla Merikallio osti opiskelukaveriensa kanssa kolmeen pekkaan ravihevosen, pienen lämminverisen tamman. Se vieraili usein myös Otaniemen kampuksella erilaisissa tapahtumissa.

”Treenasimme hevosta ja ajoin itsekin pari ravilähtöä sillä”, Merikallio kertoo.

Matka Marsiin

Tie yhdeksi Suomen tunnetuimmista avaruustutkijoista avautui sattuman kautta. Toisena opiskeluvuonnaan Merikallio osallistui avaruustekniikan tutkimusseminaariin, jossa Ilmatieteen laitoksen tutkija piti esitelmän Mars-tutkimuksesta.

”Ajattelin, että vau, tätä voisin tehdä tulevaisuudessa. Menin heti seminaarin jälkeen nykimään luennoitsijaa hihasta ja kysymään, miten teille pääsee kesätöihin.” 

Ura Ilmatieteen laitoksella kesti lopulta yli vuosikymmenen. Merikallio on nähty usein mediassa kommentoimassa avaruuteen liittyviä aiheita, ja hän on ollut panelistina Ylen tiedeaiheisissa tv-ohjelmissa. 

Mars on ollut Merikallion tärkeimpiä tutkimuskohteita koko uran ajan. Viimeistellessään diplomityötään – pölyhiukkasten käyttäytymisestä Marsin ilmakehässä – hän pääsi niin lähelle tutkimuskohdettaan kuin Maan päällä on mahdollista. Hänet valittiin ensimmäisenä suomalaisena Mars-simulaattorin miehistöön.

Utahin autiomaassa Yhdysvalloissa sijaitsevassa simulaattorissa tehdään parin viikon kenttäkokeita, joiden osallistujat elävät kuin Marsissa työskentelevä tutkimusryhmä.

”Tutkimusasemalta tultiin ulos ilmalukon kautta, jossa piti odottaa kahdeksan minuuttia ’tasaamassa paineita’. Ulkona liikkuessa meillä oli avaruuspuku päällä ja kiviä repussa jäljittelemässä liikkumisen raskautta. Ajelimme mönkijöillä pitkin autiomaata ja teimme tutkimusmatkoja. Välillä kun löytyi joku puska tai fossiili, tuli oikeasti tunne, että löysimme Marsista elämää!”

Mikä punaisessa planeetassa kiehtoo?

”Mars on tarpeeksi lähellä. Uskon, että ihmiset menevät sinne vielä, ja se on mahdollista nähdä omana elinaikanani. Lähetämme sinne jo robotteja ja saamme sieltä todella tarkkaa kuvaa. On jännittävää olla mukana tutkimuksessa, jossa uutta tietoa tulee koko ajan.”

Koirien ehdoilla

Kun Merikallio väitteli tekniikan tohtoriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2016, hän valitsi väitöskirjansa kanteen kuvan, jossa on Mars-planeetta ja Eevi-koira. 

Labradorinnoutajat Eevi ja Emmi olivat suuri syy siihen, että Merikallio päätti vuonna 2013 lähteä eläinlääketieteen opintoihin Helsingin yliopistoon.

”Tajusin, että muutaman vuoden päästä koirani tulevat tarvitsemaan eläinlääkärin apua. Voin parhaiten auttaa niitä, jos olen itse eläinlääkäri.”

Ajatus oli kypsynyt pitkään. Lapsuuden haaveammatti alkoi pyöriä mielessä jo diplomityön jälkeen, mutta mielenkiintoiset työjutut veivät mennessään.

”Ajattelin silloin, että olen liian vanha vaihtamaan suuntaa. Sitten tajusin, että vanhenen joka vuosi, joten oikea aika on nyt. Ihminen on tehokkaimmillaan silloin, kun tekee jotain, mihin sydän oikeasti palaa.”

Eläinlääkärin tutkinto on nyt lisensiaatintyön hyväksyntää vaille valmis. Sen aihe löytyi myös omista koirista, jotka molemmat olivat sairastuneet silmämelanoomaan. Merikallio teki geneettistä tutkimusta selvittääkseen, voisiko sairaus olla perinnöllistä. Otoskoko oli pieni, mutta tutkimuksessa löytyi viitteitä geenimutaatioista, joita voisi lähteä tutkimaan pidemmälle.

Viidennen opiskeluvuoden jälkeen Merikallio sai väliaikaiset praktiikkaoikeudet. Hän pystyi itse leikkaamaan koiriensa silmät ja auttamaan ikääntyviä lemmikkejään loppuun saakka.

”Oma käsitykseni siitä, mitä lääketiede voi tehdä ja mitä kannattaa tehdä, on muuttunut todella paljon. Uskon, että sain sen ansiosta ainakin vuoden lisää yhteistä laatuaikaa koirieni kanssa. Ja lopulta sain itse tehdä niille sen viimeisen palveluksen kotona.”

Hamstereista sonneihin

Nyt Merikallion työpäivät täyttyvät pölyhiukkasmallien sijaan sektioista, kasvainten poistoista, hammasremonteista ja koiranpentujen rokotuksista. Eläinlääkärin työ on vienyt yli 20 kuntaan Lapista länsirannikolle ja Savoon ja tuonut asiakkaaksi eläimiä pikkuruisista hamstereista lähes tonnin painoisiin sonneihin.

”Parasta eläinlääkärin hommissa on monipuolisuus. Teen yleispraktiikkaa, kuten rokotuksia ja sirutuksia, mutta välillä pääsee tekemään suuria ja vaativia leikkauksiakin.”

Ero tutkijantyöhön on suuri. Siinä missä tutkijana voi uppoutua yhteen aiheeseen ja työskennellä omien aikataulujensa mukaan, eläinlääkärin täytyy elää asiakkaiden pulssissa. Tulee ennen kokemattomia tilanteita ja hätätapauksia, leikkaukset voivat venyä.

”Eniten kaipaan tutkijanhommista kahvitaukoja. Sitä, että kerran päivässä istutaan porukalla saman pöydän ääreen ja puhutaan ihan mistä vain.”

Merikallio näkee, että voisi hyvinkin yhdistää uransa kaksi haaraa. 

”On paljon työtehtäviä, joissa tarvitaan insinööriosaamista ja lääketieteen osaamista. Voisin kuvitella itseni vaikka kehittämässä lääketieteen tekniikkaa jossain yrityksessä.”

Tai ehkä polut kohtaavat sittenkin astronauttina?

Astronauttimaustetta elämään

Lopullista tietoa siitä, tuleeko Sini Merikalliosta ensimmäinen suomalainen astronautti, joudutaan odottamaan vielä hetki. ESAn kuusivaiheisen hakuprosessin odotetaan valmistuvan lokakuussa 2022.

Hakemusten perusteella valittuja kokelaita odottavat seuraavan vuoden aikana haastattelut sekä yksityiskohtaiset lääketieteelliset ja psykologiset kokeet. Lopulta valitaan 4–6 varsinaista astronauttia sekä parikymmentä projektiastronauttia reserviin. 

Suomi ei osallistu ESAn miehitettyjen projektien ohjelmaan, joten suomalaisilla on paremmat mahdollisuudet päästä projektiastronautiksi kuin varsinaiseen astronauttiryhmään. ”Reserviläiset” saavat saman peruskoulutuksen ja heitä voidaan kutsua tarvittaessa tiettyihin missioihin.

”Se sopisi minulle mainiosti. Sellainen pieni astronauttimauste elämään olisi aika mahtava!”

Merikallio odottelee tietoja jatkosta levollisin mielin.

”Uskon, että minulla on hyvät mahdollisuudet päästä jatkoon.”

ESA hakee riveihinsä esimerkiksi luonnontieteellisen ja lääketieteellisen tutkinnon suorittaneita. Avaruuslentäjän tehtävässä voisi olla iloa myös harrastuksista, joista Merikallio teekkarina innostui: hän ajoi kilpa-autoilla ja opetteli purjelentämään.

”Lentämisen lumo on jotain uskomatonta, kaikista ihmisistä lentokentällä huokuu onnellisuus.”

Sini Merikallio lukemassa avaruusaiheista tietokirjaa pieni veljentytär sylissään. Kuva: Aleksi Poutanen.
Viikonlopun yhteiset lukuhetket pienen veljentyttären kanssa tuovat Sini Merikallion elämään seesteisyyttä. Kuva: Aleksi Poutanen.

Sini Merikallio

  • Työskenteli Ilmatieteen laitoksella avaruus- ja ilmastonmuutostutkimuksessa vuosina 1998–2017. Oli mukana kehittämässä sähköistä aurinkotuulipurjetta eli voimanlähdettä tulevaisuuden avaruusaluksille.  
  • Toimii eläinlääkärinä eläinlääkäriasema Pups’n Petsillä Helsingissä sekä Helsingin yliopiston tuotantoeläinklinikan osa-aikaisena sairaalaeläinlääkärinä. Tekee myös sijaistuksia ympäri Suomen. 
  • Toimii panelistina Ylen aamu -ohjelman tiedeaiheisessa Jälkikaronkka-osiossa. 
  • On diplomi-insinööri Teknillisestä korkeakoulusta pääaineenaan sähköfysiikka, tekniikan tohtori Aalto-yliopistosta ja eläinlääketieteen kandidaatti Helsingin yliopistosta. 

 

On myös…

  • Rugby-fani: ”Olin perustava puheenjohtaja Polyteknikkojen Rugby Klubissa (PORK), tosin seuraa ei ikinä virallisesti rekisteröity. Osasta pelikavereista on tullut jopa maajoukkuetason pelaajia. Olen käyttänyt rugbypalloa myös väitöstutkimukseni havainnollistamiseen – siinä käytettiin soikiomaisia pölyhiukkasmalleja.”
  • Purjelentäjä: ”Purjelentokoneen hiljaisuus on uskomatonta. Kerran lensin ilmapyörteessä kahden petolinnun kanssa – se oli upea kokemus.”
  • Kuusinkertainen oman sarjansa FIA-autoslalomin suomenmestari: ”Nopeatempoinen, sykkeitä nostattava ja tarkkuutta vaativa laji, jossa omalla katurekisteröidyllä autolla pujotellaan keiloista tehdyn radan läpi. Opel Kadett C Coupé -77 oli rakkain kisarakettini. Sen kyljen vauhtiraitaan maalattiin yksi sinikäyrä ja normaalin GT/E-merkinnän sijaan kyljessä luki S/Ni.”

Ihminen on tehokkaimmillaan silloin, kun tekee jotain, mihin sydän oikeasti palaa.

Sini Merikallio

Teksti: Annamari Tolonen
Kuvat: Aleksi Poutanen

Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 29, lokakuussa 2021.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Autonominen A!ex-auto kuvattuna valoisassa autohallissa ympärillään viisi tutkijaa kesäisissä vaatteissa ja kasvoillaan maskit. Valkoisen auton katolla on tekninen laite ja auton tavaratilan kansi on ylhäällä.
Aalto Magazine Julkaistu:

Itseohjautuva auto A!ex yllyttää tutkijoita yhteistyöhön

Valkoinen auto näyttää tavalliselta katumaasturilta. Tarkemmin katsottuna sen katolta havaitsee laserkeilaimen. Ohjaamosta ei löydy edes vaihdekeppiä, sillä A!exin vaihteet vaihtuvat algoritmien avulla.
Laura Sivula valokuvattuna ulkona, kaupunkimaisemassa, taustalla näkyy kerrostaloja, kuvan oikeassa yläkulmassa on männyn oksa, Sivula on pukeutunut mekkoon, jonka helma hulmuaa, hänellä on jalassa valkoiset tennarit.
Aalto Magazine Julkaistu:

Arjen valintoja: Olet elämänlaajuisen oppimisen puolestapuhuja, Laura Sivula, minkä taidon itse opettelit viimeksi?

Aalto-yliopiston kesäkoulun ohjelmajohtaja ja elämänlaajuisen oppimisen asiantuntija kertoo, että kukaan ei ole koskaan täysin valmis.
Olli Ikkala ryhmäkuvassa portaikossa viiden tutkijan kanssa, Ikkala seisoo portaikon edessä ja katsoo tutkijoita, tutkijat seisovat rappusilla peräkkäin.
Aalto Magazine Julkaistu:

Materiaalia voi kouluttaa kuin Pavlovin koiraa – Professori Olli Ikkala tiimeineen kehittelee uusia materiaaleja

Voiko muovia opettaa sulamaan itsestään? Voiko syöpäkasvaimen pitää elävänä kehon ulkopuolella yksilöllisten hoitojen kehittämiseksi? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtivat materiaalitutkijat, jotka tekevät yhteistyötä Olli Ikkalan kanssa.
Yhteiskuvassa Juudit Ottelin ja Matti Kuittinen seisovat vierekkäin ja katsovat kohti kameraa. Ottelinin kädessä on pieni musta 3d-tulostettu pääkallo, Kuittinen pitelee käsissään työmaakypärää, jossa on kuulosuojaimet.
Aalto Magazine Julkaistu:

Eristeet farkuista, seinät jätebetonista - rakentamiseen tarvitaan vähemmän synnintuntoa ja enemmän ratkaisuja

Isoin ympäristöteko olisi jättää kokonaan rakentamatta. Mutta myös kiertotaloudella voidaan hillitä rakentamisen ilmastokuormaa, sanovat tutkijatohtori Juudit Ottelin sekä arkkitehti, ympäristöministeriön erityisasiantuntija Matti Kuittinen.