Uutiset

Alumni Maija Keskinen: Pidän uusien asioiden oppimisesta ja kokeilemisesta

Alumnimme Maija Keskinen tiesi alusta saakka haluavansa opiskella taloustiedettä. ”Mielekäs työ on minulle merkinnyt sitä, että tunnen voivani palvella yhteiskuntaa ja tehdä oman osani, jotta julkisessa toiminnassa tehdyt päätökset perustuisivat mahdollisimman laadukkaaseen tietopohjaan”, Keskinen kertoo.
Kuva Maija Keskisestä
Maija Keskinen

Kuka olet? Mitä opiskelit Kauppiksessa ja milloin valmistuit?

Olen Maija Keskinen, opiskelin Kauppiksessa taloustiedettä ja yritysjuridiikkaa. Valmistuin vuonna 2017.

Miten kiinnostuit juuri kauppatieteiden opiskelusta? Mikä sai sinut hakemaan Kauppikseen?

Tiesin, että haluaisin opiskella taloustiedettä. Kauppiksen tarjoama mahdollisuus opiskella muidenkin pääaineiden perusteita ensimmäisenä vuonna kuulosti hyvältä tavalta laajentaa omia näkökulmia ja myös varmistua omasta pääainevalinnasta, mitä se olikin.

Minkälaista oli opiskelu Kauppiksessa? Parhaita muistoja opiskeluajasta?

Opiskelu Kauppiksessa oli innostavaa, ja muutamat kurssit olivatkin aika isossa roolissa omien urahaaveiden muotoutumisessa. Oma opintojen aikana muotoutunut opiskelukaveriyhteisö tarjosi paljon vertaistukea ja myös vaihtelua puurtamiseen. Parhaat muistot ovatkin toisaalta ihan tavallisista pänttäys- ja laskuharjoitussessioista kansiskavereiden kanssa Töölön päärakennukselta, ja toisaalta monista illanvietoista KY-talolla. Toki myös kandivaiheen vaihto-opinnot ja maisterivaiheen ulkomaan harjoittelu olivat monien, varmasti elinikäisten muistojen lähde.

Ajattelin jossain vaiheessa, että vähän tilkkutäkkimäinen cv:ni olisi jotenkin epäilyttävä juttu työelämässä. Huomaan kuitenkin nyt, että jokaisesta positiosta on kertynyt tietoa ja kokemusta, jota hyödynnän edelleen.

Alumni Maija Keskinen

Työskentelet tällä hetkellä Finanssiasiantuntija-nimikkeellä valtiovarainministeriössä. Minkälaisia työtehtäviä ja projekteja työhösi kuuluu ja minkälaisia työpäiväsi ovat?

Työhön kuuluu monia erilaisia tehtäviä, mutta tärkeimpinä vastuina on tuottaa erilaisia laskelmia ja muuta tietoa päätöksenteon, lainvalmistelun ja kansainvälisen yhteistyön tueksi.

Mitkä ovat olleet suurimpia haasteita ja mitä haluaisit muuttaa työelämässä?

Tämä ei välttämättä ole sellainen haaste, josta olisi realisoitunut mitään ongelmia, mutta josta jostain syystä kuitenkin varoiteltiin: Ajattelin jossain vaiheessa, että vähän tilkkutäkkimäinen cv:ni olisi jotenkin epäilyttävä juttu työelämässä. Pidän uusien asioiden oppimisesta ja kokeilemisesta, ja vaihdoin uran alkuvaiheessa työpaikkaa aika useinkin, kun uusia, mielenkiintoisia tilaisuuksia avautui. Huomaan kuitenkin nyt, että jokaisesta positiosta on kertynyt tietoa ja kokemusta, jota hyödynnän edelleen. Uskon, että pystyn sen ansiosta tarkastelemaan asioita laajemmin monista eri näkökulmista.

Mitä mielekäs työ sinulle merkitsee, miten olet löytänyt itsellesi mielekkään työuran?

Mielekäs työ on minulle merkinnyt sitä, että tunnen voivani palvella yhteiskuntaa ja tehdä oman osani, jotta julkisessa toiminnassa tehdyt päätökset perustuisivat mahdollisimman laadukkaaseen tietopohjaan. Haluan ratkaista yhteisiä ongelmia ja parantaa talouden toimintaa, oli sitten kyse yksittäisten haitallisesti toimivien toimijoiden identifioimisesta ja toiminnan korjaamisesta, tai kansallisen tason sääntelyinstrumenttien valmistelusta.

Student sitting outside of the School of Business building

Economics, kauppatieteiden kandidaatti ja kauppatieteiden maisteri

Economics-kandidaattiohjelma tarjoaa työkaluja ja tietoa, joiden avulla ajankohtaisia maailman ilmiöitä voidaan ymmärtää ja selittää taloudellisesta näkökulmasta.

Koulutustarjonta
Outside picture of the School of Business building in Otaniemi. Three Aalto Flags swinging in front of the building.

Taloustieteen laitos

Taloustieteen laitos tarjoaa kattavan näkemyksen talouksien toiminnasta ja yritysten toimintaympäristöstä.

Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan. Uusimmat julkaisut ovat pääaineryhmissä ensimmäisinä.

Kauppakorkeakoulu
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kaksi perhosen muotoon taivutettua neuletekstiilinäytettä rinnakkain: toinen on harmaanruskea, toinen sähköisen vihreä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

FinnCERES ja yhteispohjoismainen älytekstiilien tutkimushanke ovat esillä maailman kiertotalousfoorumissa Brysselissä

Messutapahtumassa nähdään uudenlaisia biotaloustuotteita sekä prototyyppejä lämpötilaan ja valoon reagoivista tekstiileistä.
Saastamoisen säätiön edustajat
Yhteistyö Julkaistu:

Saastamoisen säätiö toimii aktiivisesti edistääkseen tiedettä ja taidetta kansainvälisesti

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja tuen kohdistaminen nuorten hyväksi on säätiölle tärkeää.
Ursula von der Leyen pitämässä avajaispuhetta
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

New European Bauhaus -festivaali toi yhteen Euroopan päättäjiä ja monialaisen kestävän kehityksen asiantuntijoita

Aalto-yliopisto oli mukana New European Bauhaus -festivaalilla kestävää rakentamista käsittelevällä näyttelyllään Time out! Rethinking construction.
Biomateriaaleja
Yhteistyö Julkaistu:

Metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi

Metsäbiotalouden tiedepaneelin ensimmäisen selvityshankkeen tulokset on julkaistu. Laskelmien mukaan metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi ilman lisähakkuita: selvityksen mukaan vuonna 2035 Suomen metsistä voitaisiin saavuttaa jopa 15,6 miljardin euron arvonlisä, mikä tarkoittaa 80 % kasvua verrattuna vuoden 2019 tasoon.