Alumni Juho Kuosmanen nappasi palkinnon Cannesissa
Hymyilevä mies sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla viime torstaina, ja kisasi sarjan palkinnoista 17 muun elokuvan kanssa. Palkinnon luovutti Kuosmaselle palkintojenjakotilaisuudessa lauantai-iltana Un Certain Regard -tuomariston puheenjohtaja, sveitsiläinen näyttelijä Marthe Keller.
Hymyilevä mies on tositapahtumien innoittama elokuva Olli Mäestä, joka otteli ensimmäisenä suomalaisena nyrkkeilyn maailmanmestaruudesta Helsingin Olympiastadionilla vuonna 1962. Mäki hävisi ottelun tyrmäyksellä jo toisessa erässä 23 000 katsojan edessä – silti päivä oli Mäen mukaan hänen elämänsä onnellisin päivä.
Mustavalkoisen elokuvan on kuvannut J-P Passi ja käsikirjoittanut Kuosmasen kanssa Mikko Myllylahti.
Kuosmasen Hymyilevä mies nähdään Suomen elokuvateattereissa syksyllä 2016.
Jo toinen voitto Cannesista
Juho Kuosmasen ohjaama fiktioelokuva Taulukauppiaat voitti vuonna 2010 Cannesin opiskelijaelokuvien Cinéfondation-kilpailusarjan pääpalkinnon. Kuosmasen Taulukauppiaat oli hänen opinnäytetyönsä Aalto-yliopiston elokuva- ja lavastustaiteen laitokselle.
Kuosmasen vuonna 2007 ohjaama Kestomerkitsijät-lyhytelokuva sijoittui kolmanneksi Cinéfondationissa vuonna 2008.
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Tutkija Marko Kallio palkittiin Britanniassa Mekong-joen kartastaan
Voittoon yltänyt työ on tarinallinen seikkailu läpi Mekong-joen.
Espanjalainen fyysikkoseura palkitsee professori Jose Ladon kvanttimateriaaleihin liittyvän teorian kehittämisestä
Professori Jose Lado sai Espanjan fyysikkoseuran (RSEF) ja BBVA-säätiön myöntämän Early Career Award 2023 -palkinnon. Varhaisen tutkijauran palkinto myönnetään espanjalaiselle tai tällä hetkellä Espanjassa työskentelevälle fyysikolle, joka on korkeintaan 35-vuotias ja jolla on merkittävä rooli teoreettisen fysiikan alalla.
Aalto-yliopiston professori emeritukselle Yrjö Sotamaalle merkittävä muotoilupalkinto Kiinassa
Frontier Design Prize 2023 -palkinto myönnettiin Taideteollisen korkeakoulun entiselle pitkäaikaiselle rehtorille.