Uutiset

Alanvaihtaja Arttu Jääskeläinen laajentaa energiamarkkinoiden osaamistaan

Valmistuttuaan ammattikorkeakoulusta energia- ja ympäristötekniikan insinööriksi Arttu Jääskeläinen suuntasi suoraan maisteriopintoihin. Energy Systems and Markets -pääaineessa hän haluaa keskittyä energiamarkkinoiden strategisen tason osaamiseen.
Hymyilevä, vaaleakiharainen Arttu Jääskeläinen mustassa paidassa tumman puuseinän ja valkoisten ympyröiden edessä.
Arttu Jääskeläinen Otaniemessä. Kuva: Aalto-yliopisto / Kira Vesikko

Arttu Jääskeläinen opiskelee toista vuotta Energy Systems and Markets -pääaineessa. Tämä on yksi neljästä hakukohteesta Advanced Energy Solutions -maisteriohjelmassa, joka järjestetään yhteistyössä Sähkötekniikan korkeakoulun sekä Insinööritieteiden ja Kemian tekniikan korkeakoulujen kanssa.

Miksi valitsit Energy Systems and Markets -pääaineen?

Taustani on ammattikorkeakoulun energia- ja ympäristötekniikan opintojen parissa. Valmistuin insinööriksi joulukuussa 2024 ja päädyin samaan hengenvetoon hakemaan yliopiston maisterivaiheeseen. Opiskelumotivaatiota riitti, enkä halunnut siirtää opintoja myöhemmäksi. Toki opiskelu on merkittävä osa urakehitystäni ja uskon, että tulen opiskelemaan läpi elämän.

Päädyin hakemaan tähän pääaineen siksi, että se tuntuu mielenkiintoiselta ja keskittyy asioihin, joilla näen olevan etenkin tulevaisuudessa iso jalansija työmarkkinoilla. Työskentelen kiinteistöjen energiatehokkuuden parissa, mutta halusin opinnoissani laajentaa osaamistani ja keskittyä strategisen tason konsepteihin, joita Energy Systems and Markets -pääaineessa käsitellään. Aalto taas tuntui luontevalta vaihtoehdolta, sillä olen asunut jo pari vuotta Espoossa lyhyen ratikkamatkan päässä.

Mikä opinnoissasi on ollut kiinnostavinta?

Tähän mennessä paras kurssi on keskittynyt tuulivoimaan, joka on merkittävä osa Suomen energiaomavaraisuutta. Olen kiinnostunut ylipäätään siitä, miten uusiutuvilla energiamuodoilla pystytään vähentämään tuontisähkön määrää.

Opintoni ovat kiinnostavat myös kokonaisuutena. Parasta on ollut se, että olen saanut haastaa itseäni uusien aihepiirien parissa. Vaikka ammattikorkeakouluopinnoissani käsiteltiin samankaltaisia aiheita ja annettiin hyvä pohja jatko-opinnoille, koen silti olevani tavallaan alanvaihtaja.

Millaista opiskelu Aallossa on käytännössä?

Opiskelu Aallossa on samaan aikaan intensiivistä ja vapaata. Harvoilla kursseilla on läsnäolopakkoa, mutta kurssit ovat keskimääräistä työläämpiä verrattuna aiempaan koulutukseeni. Yhden kurssin suorittamista varten vaadittava työmäärä on iso, joten on varattava kunnolla aikaa koulutyölle – ja palautumiselle. Liian kova tahti ja uupuminen ei ole kenenkään etu!

Iso osa vanhoista opiskelijakavereistani päätyi tekemään maisteriopinnot monimuotona, mutta minulle oli tärkeää suorittaa opinnot lähiopetuksena. Koska elämäntilanteeni sen mahdollisti, halusin ehdottomasti valita tämän vaihtoehdon.

Opinnot ovat merkittävä ajanjakso elämässä ja tärkeintä on tehdä asiat niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Opiskelu tehdään aina itseään varten, ja siksi on kuunneltava itseään: mitä haluaa opiskella ja miten sen haluaa tehdä.

Millaista opiskelijaelämä on Aallossa?

Minun vilkkaimmat opiskelijavuoteni ovat jo takana päin työelämän ja yrittäjyyden vuoksi ja nykyään nautin rauhallisesta arkirytmistä. Olen kuitenkin Sähköinsinöörikillan jäsen, ja välillä tulee edelleen käytyä Aallon bileissä ja tapahtumissa! Olen myös lähdössä opiskelijavaihtoon Italiaan keväällä 2027.

Otaniemi on vehreä ja mielenkiintoinen sekoitus modernia ja aikaa kestävää arkkitehtuuria. Arki Aallossa sisältää myös aika paljon kävelyä – kampus on valtava ja rakennukset sijaitsevat kaukana toisistaan!

Kampuksella käydessä kuulee monen eri kulttuurin kieliä vilkkaan vaihtojärjestelmän ansiosta, ja edullisia opiskelijalounasvaihtoehtoja on lukuisia.  

Mitä eväitä olet saanut työelämään?

En usko, että pelkkä koulutus avaa ovia uralla – diplomi-insinööri ei suoraan koulun penkiltä osaa välttämättä tehdä yhtään mitään. Koulutus antaa kuitenkin eväät onnistumiseen: opinnoissa saa ohjenuorat siihen, miten ongelmien ratkomista tulisi lähestyä. Opiskeluaika on myös eräänlainen herkkyyskausi, joka kehittää pitkäjänteisyyttä ja stressinsietokykyä.

Lopulta esimerkiksi työmahdollisuuksien kohtaaminen on paljon kiinni henkilöstä itsestään, ja ennen kaikkea hänen ulosannistaan.

Kenelle suosittelisit tätä alaa?

Advanced Energy Solutions -maisteriohjelmat sopivat kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita energiamarkkinoista ja energia-alasta ylipäätään. Mikäli alanvalinta mietityttää, suosittelen myös lämpimästi olemaan yhteydessä sinua kiinnostavan alan opiskelijaan tai koulun henkilökuntaan! 

Students working in the lab

Energy Systems and Markets, Master of Science (Technology)

Pääaineen opinnoissa hahmotetaan energiajärjestelmien perusteet, nykyisten energiaratkaisujemme haasteet ja mahdollisia tapoja rakentaa kestävää tulevaisuutta.

Koulutustarjonta
Student guide illustration, master's programmes
Ohjelmat
Kaksi opiskelijaa radiokaiuttomassa huoneessa.

Sähkötekniikan korkeakoulun maisterikoulutus

Maisterivaiheessa Aalto-yliopistossa on tarjolla laajasti eri erikoistumismahdollisuuksia sähkötekniikan alalla.

Sähkötekniikan korkeakoulu
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

a
Opinnot Julkaistu:

Uusi ohjeistus tekoälyn käytöstä opinnäyteessä

Uusi ohjeistus AI:n käytöstä kandidaatti- ja maisteritutkielmissa: opiskelijoiden on sovittava käytöstä etukäteen ohjaajansa kanssa ja dokumentoitava sen käyttö.
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) syksyllä 2026!

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!
Kaksi henkilöä seisoo modernin rakennuksen ulkopuolella, toinen pinkissä paidassa ja toinen pitelee kirjoja ja muistilehtiötä.
Opinnot Julkaistu:

Kielibuustin kieli-​HOPS osaksi Aalto-​yliopiston opiskelu-​ ja ohjauskäytänteitä

Aalto-yliopisto on ottanut käyttöön Kielibuusti-hankkeessa toteutetun kieli-HOPS-työkalun opiskelun ohjauksessa. Aalto-yliopistossa kieli-HOPSia on muotoiltu suomen kielen opiskelun ohjaukseen ja siitä käytetään nimitystä suomi-HOPS (englanniksi Plan your Finnish language studies).
Raidapaitainen nainen työskentelee kannettavalla puisella pöydällä hiljaisessa kirjastossa lasin takaa
Opinnot Julkaistu:

Vahvista kieli- ja viestintäosaamistasi Avoimessa yliopistossa

Kevään kurssien ilmoittautuminen alkaa 14.12.2026.