Uutiset

Aistiystävällinen lepohuone nousi opiskelijoiden suosikki-ideaksi

Vuoden 2025 osallistavan budjetoinnin äänestyksen voittaja selvisi marraskuun lopussa.
Oppimiskeskus

Vuoden 2025 lukukauden alussa opiskelijoilla oli jälleen mahdollisuus esittää ideoita, joilla kampuksen viihtyvyyttä voisi parantaa opiskelijanäkökulmasta. Tämä ideointiprosessi on osa vuosittaista "yksi euro jokaiselle opiskelijalle" -osallistavan budjetoinnin hanketta, joka käynnistettiin ensimmäisen kerran vuonna 2021. Projektin tarkoituksena on kehittää kampusta ja edistää sen käyttöä opiskelijoita mukaan päätöksentekoon ottamalla, ja toteutukseen on varattu 14 000 euroa yliopiston budjetista.

Ideoita saatiin runsaasti. Projektin järjestäjät kävivät läpi kaikki ideat, ja valitsivat niistä neljä ehdotusta äänestettäväksi. Jatkoon valituissa ehdotuksissa toteutui ideoinnin tärkeimmän kriteerit, eli opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen, inklusiivisuus, saavutettavuus, kestävyys, budjetti ja toteutuksen aikataulu. Jatkoon valituista ehdotuksista opiskelijat äänestivät voittoon aistiystävällisen lepohuoneen perustamisen kampukselle. Ääniä saatiin yhteensä lähes 300, joista aistiystävällinen lepohuone sai 42 prosenttia.

Mitä seuraavaksi?

"Kuormittumisen vähentäminen ja mahdollisuus virkistäytymiseen tai lepoon kesken päivän on korostunut vuosien varrella. Ensisijaisesti opiskelijoille suunnattu, aistiystävällinen lepohuone on hyvä jatkumo aiemmin hankkeen myötä toteutuneille hierontatuoleille sekä torkkumiskapseleille", sanoo Minna Mäkitalo, asiantuntija, yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Hankkeen myötä voidaan toteuttaa yksi mahdollisimman hyvin opiskelijoiden toiveet kattava lepohuone kevään 2026 aikana.

Aalto-yliopistossa on myös jo ennestään lepohuoneita, joihin voi mennä esimerkiksi hetkeksi toipumaan äkillisen sairastumisen jälkeen tai imettämään vauvaa. Lepohuoneita on eri puolella kampusta. Avaimen saa aulapalvelusta.

Lisätietoja osallistavan budjetoinnin projektista antaa ACREn kestävän kehityksen koordinaattori Manti Kangas, manti.kangas@aalto.fi.

Hierontatuoli Kandidaattikeskuksessa.

Osallistavan budjetoinnin myötä hierontatuolit kampukselle

Osallistavan budjetoinnin myötä hierontatuolit kampukselle

Uutiset
Sleeping pod

Torkkumiskapselit avattu käyttöön

Otaniemen ensimmäiset torkkumiskapselit on otettu käyttöön. Luethan käyttöohjeet ennen torkkumiskapselin varaamista!

Uutiset
Piano Top Loungessa

Opiskelijat päättivät: kaksi yhteiskäyttöistä pianoa saapui kampukselle

Aalto-yliopiston opiskelijoiden osallistavan budjetoinnin projektin voittajaksi nousi yhteiskäyttöinen piano.

Uutiset
kampus kesällä

Opiskelijoiden osallistavan budjetoinnin äänestys ratkesi – voittajaksi valittiin puutarhapenkit

Keväällä 2021 Aalto-yliopiston opiskelijoilta kysyttiin, miten he haluaisivat käyttää 12 000 euroa yliopiston budjetista kampuksen kehittämiseen opiskelijoiden hyvinvoinnin näkökulmasta.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aikuisia istuu keltaisilla säkkituoleilla ja kuuntelee nykyaikaisessa tilassa keskittyneesti.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto on yliopistojen spinout-rahoituksessa Euroopan kolmonen – näin luotiin resepti, jolla synnytetään uusia toimialoja

Kaiken kaikkiaan Aalto-yliopistosta ponnistaneet yritykset, mukaan lukien kvanttialalla toimiva IQM ja satelliittiyhtiö ICEYE, ovat vuodesta 2010 lähtien keränneet yhteensä noin 2,6 miljardin euron rahoituksen.
Neljä opiskelijaa istuu ulkoportailla, juttelee ja nauraa kirjojen ja tabletin kanssa modernin rakennuksen edessä
Kampus Julkaistu:

Tervetuloa kielipäiville 5.11. klo 11.30!

Tule kuulemaan, millaista opetusta tarjoamme Kielikeskuksessa, tutustumaan opettajiin ja keskustelemaan heidän kanssaan, hommaamaan haalarimerkkejä ja pelaamaan pelejä, joilla jossa testaat kielitaitoasi!
Ihmiset kävelevät kaupunkirakennuksen ohi suuren puun alla, jossa on vihreitä ja kelta-oransseja syyslehtiä.
Kampus Julkaistu:

Ilmastoriskiselvitys kampuksen kehittämisen tukena

Aalto-yliopiston kampukselle laadittu ilmastoriskiselvitys tunnistaa keskeiset ilmastonmuutokseen liittyvät uhat ja mahdollisuudet sekä arvioi niiden vaikutuksia eri tulevaisuusskenaarioissa.
""
Yliopisto Julkaistu:

UniSportin palvelut Aalto-yliopiston tiloissa syksyllä 2026

UniSportin palvelut opiskelijoille ja henkilökunnalle