Uutiset

Aaltoon 20 uutta akatemiahanketta

Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan myöntämä rahoitus on yhteensä 8,9 miljoonaa euroa.
Aaltoon 20 uutta akatemiahanketta -uutisen kuvituskuva, kuva Aleksi Poutanen

Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt Aalto-yliopistoon yhteensä 8,9 miljoonaa euron rahoitusta 20 akatemiahankkeelle.

Syksyn 2018 haussa Akatemialla oli käytössä lisärahoitusta nuoren tutkijasukupolven tutkijanuran edistämiseen. Aalto-yliopiston rahoitetuista hankkeista 11, yhteissummaltaan lähes viisi miljoonaa euroa, on nuoren tutkijasukupolven hankkeita.

Akatemiahankkeet

Konsortio MLDB: Model Management Systems: Machine learning meets Database Systems

Gionis, Aristides, tietotekniikan laitos, Aalto-yliopisto 392 835e

Mathioudakis, Michael, Helsingin yliopisto 399 914e

 

Konsortio STARCLUB: Radiosignaalinläpäisevä seinä sisäänrakennetuilla passiivisilla antenneilla matalaenergisiin kaupunkirakennuksiin

Haneda, Katsuyuki, elektroniikan ja nanotekniikan laitos, Aalto-yliopisto 393 550e

Lu, Xiaoshu, Vaasan yliopisto 240 347e

 

Holmström, Jan, tuotantotalouden laitos

Suora toiminta

481 716e

 

Konsortio @Quality4Roads: Tien laadun mittaaminen

Hyyppä, Hannu, rakennetun ympäristön laitos, Aalto-yliopisto 398 118e

Vaaja, Matti, rakennetun ympäristön laitos, 199 038e

Hyyppä, Juha, Maanmittauslaitos 399 118e

 

Konsortio ALGALEAF: Lignoselluloosasta ja yhteyttävistä soluista valmistettu hiilidioksidia sitova ja lehtirakennetta jäljittelevä biokatalyyttialusta

Kontturi, Eero, biotuotteiden ja biotekniikan laitos, Aalto-yliopisto 325 174e

Tammelin, Tekla, VTT Oy 324 505e

 

Konsortio BioFlow: Bioinspiroituneet orgaaniset virtausakut ympäristöystävälliseen ja turvalliseen energian varastointiin

Peljo, Pekka, kemian ja materiaalitieteen laitos, Aalto-yliopisto 269 112e

Pihko, Petri, Jyväskylän yliopisto 362 416e

 

Konsortio HATTRIC: Yhdistetty amplitudi ja aikapohjainen radiolähetin tulevaisuuden langattomaan viestintään

Ryynänen, Jussi, elektroniikan ja nanotekniikan laitos, Aalto-yliopisto 398 381e

Anttila, Lauri, Tampereen yliopisto 396 091e

 

Konsortio MAGNOMECHANICS: Mikroaalto-optomekaniikkaa magnoneilla

Sillanpää, Mika, teknillisen fysiikan laitos, Aalto-yliopisto 327 850e

van Dijken, Sebastiaan, teknillisen fysiikan laitos, Aalto-yliopisto 329 945e

Heikkilä, Tero, Jyväskylän yliopisto 246 646e

 

Stenberg, Rolf, matematiikan ja systeemianalyysin laitos

Effektiva finita

450 000e

 

Akatemiahankkeet nuorelle tutkijasukupolvelle

 

Caro, Miguel, teknillisen fysiikan laitos

Kohti tarkkaa laskennallista koejärjestelyä (COMPEX): hiilinanorakenteiden simuloitu synteesi koneoppimisen avulla

586 447e

 

Falkenbach, Heidi, rakennetun ympäristön laitos

Maapolitiikan vaikutukset kiinteistömarkkinoilla

428 963e
 

Kubjas, Kaie, matematiikan ja systeemianalyysin laitos

Algebraic geometry of hidden variable models in statistics

500 899e

 

Konsortio P-CAP: Photo-controlled active plasmonics

Kuzyk, Anton, neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos, Aalto-yliopisto 396 708e

Priimägi, Arri, Tampereen yliopisto 382 765e

 

Laakso, Ilkka, sähkötekniikan ja automaation laitos

Transkraniaalinen magneettinen sormenjälkitunnistus — työkalu aivostimulaation kvantifiointiin

502 514e

 

Qin, Huajun, teknillisen fysiikan laitos

Sähkö- ja optomagnoniikka hybridimetamateriaaleissa

415 442e

 

Salmi, Mika, konetekniikan laitos

Digitaalinen suoravalmistus lääketieteen arvoketjuissa

350 473e

 

Konsortio SHADE: Matalat mallit syvien apuna konenäössä

Solin, Arno, tietotekniikan laitos, Aalto-yliopisto 398 712e

Rahtu, Esa, Tampereen yliopisto 399 667e

 

St-Pierre, Luc, konetekniikan laitos

Micro-architectured materials for high toughness

449 248e

 

Vapaavuori, Jaana, kemian ja materiaalitieteen laitos,

Venyviä funktionaalisia materiaaleja kolmannen sukupolven älykkäisiin tekstiileihin

547 228e

 

Vuori, Timo, tuotantotalouden laitos

Käytäntöteoreettinen näkökulma tekoälyn soveltamiseen organisaatioissa

418 061e

 

Lue lisää rahoituspäätöksistä Suomen Akatemian sivuilta (> aka.fi)

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valentina Arrietta's photo by Valentina Arrietta.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Valentina Arrietta: Palaute on aina lahja

"'Joskus tuntuu, että kamppailen yksin hylkäämisen ja julkaisemiseen liittyvien odotusten kanssa. Mutta jos puhun jonkun toisen kanssa, huomaan, että heilläkin on omat taistelunsa. On tärkeää puhua ihmisten kanssa ja huomata, että lopulta en kulje yksin näissä kengissä."
A closeup of a woman in green light wearing goggles that reflect colourful pixels
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Syyskuussa aloittaa 15 uutta akatemiatutkijaa

Suomen Akatemia on myöntänyt Aalto-yliopistolle rahoituksen 15 akatemiatutkijan tehtävään.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Lähes 20 miljoonaa euroa tutkimukseen

Suomen Akatemian akatemiatutkija- ja akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 45 aaltolaista.
Outi Turpeinen standing on stage talking about Unfolding public art book to a seated audience facing her.
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Rakkautta ja runoutta - yliopiston tutkimuksesta välittyvä intohimo inspiroi taiteilijoita

K1-, K2-, ja K3-rakennuksien taidekokoelma Engineering Materials julkaistiin seminaarin yhteydessä.