Aalto-yliopiston yrittäjyysyhteisö on nyt vain yhden klikkauksen päässä

Aalto-yliopisto lanseerasi ensimmäisen virtuaalisen kampuskierroksensa helmikuussa 2021. Siitä tuli nopeasti suosittu paitsi sen ensisijaisen kohdeyleisön (vaihto-opiskelijat, Aalto-yliopistosta kiinnostuneet potentiaaliset tulevat opiskelijat) lisäksi myös eri yhteistyökumppaneiden, alumnien ja uusien opiskelijoiden sekä henkilökunnan keskuudessa.
Yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemikierros on ensimmäinen alkuperäiseen virtuaalipalveluun lisätyistä teemakierroksista.
Yksi Euroopan vilkkaimmista opiskelijayrittäjyysyhteisöistä
Aalto-yliopiston energisen yrittäjyysyhteisön takana on sekä opiskelijavetoista toimintaa että yliopiston omia kiihdyttämöitä ja kaupallistamishankkeita. Sekä yliopistopohjaisilla startupeilla että opiskelijavetoisella yrittäjyydellä on yhteinen päämäärä – ratkaista isoja ongelmia ja tehdä töitä ekologisesti kestävän maailman puolesta.
"Yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemi on ollut yksi toivotuimmista lisäyksistä alkuperäiseen kierrokseen. Virtuaalikierroksen tuottaminen on ollut kaiken kaikkiaan hyvin luova prosessi – tuotannon kohokohta oli 360-valokuvat, joihin saimme mukaan monipuolisen joukon opiskelijoita, henkilökuntaa ja muita Aalto-yhteisön jäseniä", kertoo palvelun tuottamisesta vastannut Anastasia McAvennie.
”Meillä on paljon hakijoita, opiskelijoita ja henkilöstöä Suomen ulkopuolelta. Heillä ei usein ole mahdollisuutta vierailla kampuksella ennen Aaltoon tuloaan, etenkään näin koronan aikana. Virtuaalikierroksen kautta voimme näyttää kaikille kiinnostuneille, millainen on Euroopan vilkkain opiskelijavetoinen startup-yhteisö ja mihin kaikkeen niin opiskelijat kuin tutkijatkin voivat tilojamme käyttää."
Virtuaalikierros on tällä hetkellä toteutettu vain englanniksi, mutta suomenkielinen versio on tulossa myöhemmin. Kierroksen voi tehdä tietokoneella tai älylaitteilla, ja sitä voi tutkia myös virtuaalilaseilla.
Kierroksella esitellään Startup Sauna (Kiuas, Aaltoes, Junction ja Startuplifers), Design Factory, Aalto Ventures Program, A Grid ja Aalto Startup Center. Kierroksen oppaana toimii Aalto-yliopiston energiatekniikan opiskelija Johannes Tervo, joka on monelle tuttu kasvo Aallon yrittäjyysyhteisöstä.
Tutustu virtuaalikierrokseen täällä.
- Klikkaa päävalikossa kohtaa "take the thematic tour".
- Klikkaa kohtaa "entrepreneurship and innovation".
Lue lisää Aallon yrittäjäekosysteemistä: Aalto-yliopistosta lähtöisin olevien kasvuyritysten rahoitus Euroopan huippua – puolet Suomen yliopistolähtöisistä kasvuyrityksistä syntyy Aallossa

- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Vielä ehdit ilmoittautua Aalto Wellbeing Week 2023 tapahtumiin!
Hyvinvointiviikolla taas paljon tapahtumia kampuksella
Yritysyhteydet Aallon vahvuutena Times Higher Educationin rankingissä
Arvostettu yliopistovertailu sijoitti Aalto-yliopiston 250 parhaan joukkoon maailmassa.
Espanjalainen fyysikkoseura palkitsee professori Jose Ladon kvanttimateriaaleihin liittyvän teorian kehittämisestä
Professori Jose Lado sai Espanjan fyysikkoseuran (RSEF) ja BBVA-säätiön myöntämän Early Career Award 2023 -palkinnon. Varhaisen tutkijauran palkinto myönnetään espanjalaiselle tai tällä hetkellä Espanjassa työskentelevälle fyysikolle, joka on korkeintaan 35-vuotias ja jolla on merkittävä rooli teoreettisen fysiikan alalla.