Uutiset

Aalto-yliopiston Näytös21 tänä vuonna verkossa

Aalto-yliopiston odotettu muotinäytös Näytös21 järjestetään tänä vuonna verkossa. Nuorten suunnittelijoiden mallistot esitellään perjantaina 28.5. klo 21.00 osoitteessa aalto.fashion

Näytös21 on osa laajempaa Fashion in Helsinki -muotiviikkoa. Sen ohjelmassa on virtuaalisia asiantuntijahaastatteluita sekä muotiin liittyviä näyttelyitä ja installaatioita kaupungilla, Helsingin keskustassa.
Näytös21 fashion show poster
Näytös21-juliste kiertää maailmalla: Helsingissä, Pariisissa ja Los Angelesissa. Kuvat: Aalto Fashion -opiskelijat

Aallon kevään muotitapahtumista on muodostunut maailman muoti-, vaatetus- ja tekstiilialojen kiintopiste, jota kansainvälinen media, sisäänostajat ja alan suomalaiset vaikuttajat seuraavat aktiivisesti. Tänä vuonna Fashion in Helsinki -muotiviikon huipentuma, Aallon muotinäytös Näytös21 järjestetään verkossa. Mallistot julkistetaan perjantaina 28.5. klo 21.00 osoitteessa aalto.fashion

Koronapandemialla on ollut suuri vaikutus koko muotialaan, yleisiin työskentelytapoihin ja tietenkin myös Aalto-yliopiston opiskelijoihin. Vaikka rajoitukset ovat pitkälti estäneet kampuksella työskentelyn, on tilanne kuitenkin rohkaissut opiskelijoita yhteistyöhön ja luovaan ongelmanratkaisuun. Poikkeuksellinen vuosi näkyy nuorten suunnittelijoiden mallistoissa.

”Pandemia-ajassa on nähty paljon yhteisöllisyyttä ja välittämistä, etäopiskelusta huolimatta. Opiskelijat pohtivat myös kestävän kehityksen sekä monimuotoisuuden kysymyksiä. Ajassa olevat teemat näkyvät. Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta laadusta ei kuitenkaan ole jouduttu tinkimään. Taiteellinen näkemys, suunnittelun ratkaisut ja tekniset taidot ovat kaiken A ja O ”, sanoo Aalto-yliopiston muodin professori Pirjo Hirvonen.

Ensimmäistä kertaa verkkoon suunniteltu Näytös21 on mahdollistanut uudenlaista, monialaista yhteistyötä Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja tutkijoiden kesken. Aalto Studios -mediakeskus on ollut tiiviisti kehittämässä digitaalista ulottuvuutta. Lisäksi äänisuunnittelu, visuaalinen ilme ja lookbook-kuvastojen valokuvaus ovat kaikki aaltolaisten käsialaa.  

Detail of Sofia Ilmonen's dress_photo Juho Huttunen
Näytös21-mallistot julkistetaan 28. toukokuuta, mutta jo 22. toukokuuta alkaen on mahdollisuus ihailla opiskelijoiden ja alumnien töitä Helsingin keskustassa. Kuvassa yksityiskohta Hyères-kilpailun kärkeen yltäneen Sofia Ilmosen työstä.Kuva: Juho Huttunen

Fashion in Helsinki tuo nuorten suunnittelijoiden työt kaupungille   

Fashion in Helsinki -muotiviikko 22.-30.5. tuo Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja alumnien työt kaupunkitilaan erilaisten näyttelyiden ja installaatioiden muodossa.

Aalto Fashion 21 -näyttelyssä Kämp Galleriassa (sisäänkäynti Mikonkadulta) on esillä otos tämän vuoden Näytös21-muotinäytöksessä esiteltävistä töistä. Näyttelyn suunnittelusta vastaa Aallon alumni Alisa Närvänen.

Kämp Galleriassa (sisäänkäynti Aleksanterinkadulta) sekä Artekin näyteikkunassa (Keskuskadulla) ovat esillä ranskalaisen Hyères-muotikilpailun kärkeen yltäneiden Venla Elonsalon ja Arttu Åfeldtin sekä Sofia Ilmosen työt.  

15 Wonders -näyttely Kämp Gallerian yläkerrassa esittelee kiinnostavia, kokeellisia materiaaliratkaisuja. Esillä on sekä Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden töitä että uusia bio- ja jätepohjaisia materiaali-innovaatioita kuten Fortumin Bio2X, Infinited Fiber Company ja Aalto-yliopiston Ioncell. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Juni Communications -toimiston ja Suomen Berliinin suurlähetystön kanssa.

Aalto Fashion popup shop A Corner aukeaa Kämp Gallerian kakkoskerrokseen ja tarjoilee uniikkeja yksittäiskappaleita suunnittelijoilta Carolina Forss, Katariina Klimenko, Linda Kokkonen ja Ellen Rajala.

Stacks of textiles. Photo: Mortti Saarnia
Kuva: Mortti Saarnia

Fashion in Helsinki verkossa

Torstaista 27.5. alkaen Fashion in Helsinki -verkkosivuilla on nähtävillä alan ammattilaisten haastatteluja, joissa pohditaan muodin tulevaisuuden näkymiä sekä sitä, minkälainen paikka muoti on toiseudelle. Haastateltavina ovat muotisuunnittelija Martine Rose, Celinen näytösten studiomanageri Kaisa Kinnunen, Vestoj-julkaisun perustaja ja päätoimittaja Anja Aronowsky Cronberg, Vogue Italian ja Vogue Talentsin toimituspäällikkö Sara Maino ja Cristóbal Balenciaga -museon johtaja Miren Vives Almandoz. Asiantuntijoita haastattelevat toimittaja Aino Frilander sekä muotisuunnittelija ja toimittaja Ervin Latimer.

Samalla sivustolla voi tutusta myös Aalto-yliopistosta valmistuneiden suunnittelijoiden uusiin brändeihin kuten Hedvig, Rolf Ekroth, Paintings, The FNRM ja Ervin Latimer sekä kiinnostaviin yhteistyöhankkeisiin. Näihin lukeutuvat Vallilan sadevaatemallisto, jonka on suunnitellut Rolf Ekroth ja Wataru Tominaga, Ervin Latimerin kierrätysmallisto sekä Fiskarsin ja Maria Korkeilan yhteistyönä syntynyt puutarhavaatteiden mallisto.

Tarkempi muotiviikon ohjelma sekä näyttelyiden aukiolo- ja sijaintitiedot löytyvät Fashion in Helsinki -sivustolta www.fashioninhelsinki.com

Lisätietoja:
aalto.fashion
Näytös21-mallistot julkistetaan pe 28.5. klo 21.00
Tutustu sivustolla valikoimaan Aalto Fashion -opiskelijoita ja heidän töitään.

Fashion in Helsinki 22.5.–30.5.
fashioninhelsinki.com

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Gloria Mendoza-Franco väitteli ennakkoluuloista Aalto-yliopistolla 28. syyskuuta. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Ennakkoluulot ovat monimutkaisempia kuin stereotypiat antavat ymmärtää

Sosiaalipsykologien teorian mukaan omaan ryhmään kuuluvat henkilöt sekä korkeasti arvostettuihin ja helposti lähestyttäviin ryhmiin liitetyt ihmiset herättävät katsojassa useammin ihailua tai kunnioitusta kuin vähemmän arvostettuihin tai etäisiksi arvioituihin ryhmiin kuuluvat ihmiset. Neurotieteen tutkijat selvittivät nyt yhdessä sosiaalipsykologien kanssa, että sosiaalisen ryhmän lisäksi myös ihmisen tunnetila ja etäisyys vaikuttavat katsojan tunnereaktioihin.
Triptyykki: kullanruskeat sienilamellit, keskellä oranssi verkkorakenne, oikealla abstraktit harjanteet.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto ARTS esittelee tekoälystä inspiraationsa saaneita konsepteja Dutch Design Weekillä

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu esittelee tämän vuoden Dutch Design Week -tapahtumassa useita tekoälystä inspiraationsa saaneita suunnittelutöitä otsikolla ”art-ai-fact”.
Moderni lasi- ja tiilirakennus iltahämärässä, edessä pysäköidyt autot ja polkupyörät
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus selvitti pk-yritysten kansainvälistymisen sudenkuoppia – näin vältetään ulkoisen rahoituksen ”kultainen häkki”

Tutkimuksen mukaan on ratkaisevaa, kuinka paljon päätösvaltaa yrityksen johdolle jää ja kuinka hyvin tarjottu tuki vastaa yrityksen tarpeisiin.
Metalliset rakennustelineet peittävät koristeellisen vaalean kivirakennuksen ikkunoineen
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Energiatehokkuus vaikuttaa jo asuntolainaasi – seuraavaksi katse kääntyy ilmastoriskeihin

Tuoreen tutkimuksen mukaan kiinteistön energialuokalla on jo nyt vaikutusta asuntolainapäätökseen. Hyvä energialuokka voi oikeuttaa vihreään lainaan tai muihin etuihin, kun taas heikko energialuokka voi tehdä kohteesta pankin silmissä rahoituskelvottoman. Tulevaisuudessa lainapäätökseen voivat vaikuttaa myös esimerkiksi tulva- ja muut ilmastoriskit.