Uutiset

Aalto-yliopiston johto: Kutsumme jokaisen aaltolaisen toimimaan syrjintää ja rasismia vastaan

Rasismille ei ole sijaa tiedeyhteisössä, Aalto-yliopiston johto sanoo kannanotossaan. Aalto tekee yliopistona lujasti töitä sen eteen, että yhteisömme olisi avoin ja monimuotoinen.
Aalto University flags. Photo: Aino Huovio

”Aalto-yliopisto on monikulttuurinen ja moniääninen yhteisö. Yhtenä Euroopan kansainvälisimmistä yliopistoista haluamme puolustaa tasa-arvon ja monimuotoisuuden arvoja.

Rasismille ei ole sijaa tiedeyhteisössä. Tutkimus ja opetus perustuvat tasa-arvoon ja monimuotoisuuteen, sillä moninaiset näkökulmat edistävät yhteiskunnallista hyvää. Maailmanlaajuiseksi muodostunut Black lives matter -liike on nostanut keskusteluun rakenteellisen rasismin. Tällainen syrjintä on epäkohta, joka on korjattava viipymättä.

Rasismilla on monia muotoja. Se voi näyttäytyä esimerkiksi tiettyjen ihmisryhmien stereotyyppisenä luokitteluna, jossa ihmisen yksilöllisyys joskus unohtuu, tai hiljaisuutena rasismin edessä. Myös siksi haluamme Aalto-yhteisönä ottaa kantaa rasismia vastaan sekä seistä monimuotoisen tiedeyhteisön ja yhteiskunnan puolella.

Me Aallossa teemme lujasti töitä sen eteen, että yhteisömme olisi avoin ja jokaisen mukaan ottava. Työn sarkaa on vielä valtavasti jäljellä.

Aloimme helmikuussa 2020 uutena käytäntönä seurata Aallon monimuotoisuuden kehitystä koko yliopiston johtoryhmässä. Koulutamme henkilöstöä monimuotoisuuden teemasta ja huomioimaan piileviä ennakkoasenteita. Olemme myös kohdentaneet rekrytointiprosesseja, jotta saisimme lisää hakijoita tällä hetkellä aliedustetuista hakijaryhmistä, sekä kehittäneet hakijoiden arviointia monimuotoisuuden näkökulmasta.

Työntekijöiden ja tutkijoiden mentorointia, valmennusta ja perehdytystä on uudistettu, jotta ne tukisivat paremmin tasa-arvoisia urapolkuja. Olemme kehittäneet häirintään ja epäasialliseen kohteluun puuttumisen prosesseja niin, että kynnys yhteydenottoon olisi mahdollisimman matala. Kaikki tämä työ jatkuu.

Rakenteellisen rasismin ja syrjinnän kitkeminen on koko yliopiston asia: meistä jokainen voi edistää arjessaan monimuotoisuutta. Jos koet, näet tai todistat epäasiallista kohtelua, puutu siihen heti – näin voit kenties auttaa muitakin ympärilläsi.

Rasismin vastustaminen ja monimuotoisuuden edistäminen vaativat käytännön tekoja ja rohkeutta vuoropuheluun. Ota siis diversiteetin ja inklusiivisuuden teemat puheeksi omassa Aalto-yhteisössäsi ja perehdy aiheisiin. Tarjoamme tietoa, ohjeita ja koulutusta monimuotoisuuden edistämisestä ja syrjinnän vastaisuudesta.

Me tarvitsemme toinen toisiamme – jokaista erilaista, ainutlaatuista aaltolaista.”

Ilkka Niemelä, rehtori
Kristiina Mäkelä, provosti
Ossi Naukkarinen, vararehtori, tutkimus
Petri Suomala, vararehtori, opetus
Janne Laine, vararehtori, innovaatiot
Tuomas Auvinen, dekaani, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Jyri Hämäläinen, dekaani, Sähkötekniikan korkeakoulu
Jouko Lampinen, dekaani, Perustieteiden korkeakoulu
Kristiina Kruus, dekaani, Kemian tekniikan korkeakoulu
Timo Korkeamäki, dekaani, Kauppakorkeakoulu
Gary Marquis, dekaani, Insinööritieteiden korkeakoulu 

Lue lisää:

Practical tips for fostering diversity Sivu julkaistaan myöhemmin myös suomeksi
 

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Aalto-yliopistossa

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Sekajätekasa Ämmässuon jätteenkäsittelylaitoksella.
Kampus, Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Kierrätyskampanja käynnistyy Otaniemen kampuksella

Käynnistämme Otaniemen kampuksella jätteiden kierrätyskampanjan lokakuun alussa. Tavoitteena on lisätä kierrätysastetta ja vähentää sekajätteen määrää.
Kolme nuorta henkilöä seisoo keskustelemassa Unitech International -tapahtumassa.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto liittyi UNITECH International -verkostoon

Opiskelijoille haku UNITECH-ohjelmaan avautuu 15.10.
Kannettava tietokone ja älypuhelin puisella pöydällä.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Uusi toissijainen sivuvalikko aalto.fi-sivustolle

Uusi toissijainen sivuvalikko julkaistaan aalto.fi-sivustolla keskiviikkona 2.10.2024.
Kuva wellbeing weekin logosta jossa keltaisia kuvioita
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Vielä ehdit ilmoittautua Aalto Wellbeing Week 2024 tapahtumiin

Viikon aikana paljon tapahtumia hyvinvointisi tueksi.