Uutiset

Aalto-yliopiston akateemiset tulokset ja kampus kehittyivät suotuisasti vuonna 2018

Yliopiston hallitus hyväksyi vuoden 2018 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 20.3.2019. Viime vuosi oli Aalto-yliopiston yhdeksäs toimintavuosi.
An aerial view of the Aalto University campus at sunset/ Photo by Mika Huisman

Aalto-yliopiston kampuksen kehittäminen eteni merkittävästi vuonna 2018. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu siirtyi kesällä Otaniemen kampuksen ytimeen, uuteen Väre-rakennukseen, ja uusi Kauppakorkeakoulun rakennus valmistui vuoden lopussa. A Grid, yksi Euroopan suurimmista kasvuyrityskeskuksista, avattiin alkuvuodesta.

Vuonna 2018 Aalto-yliopiston akateemiset tulokset kehittyivät suotuisasti ja yliopisto jatkoi kansainvälistymistään. Eniten viittauksia saavien top 10 % -julkaisujen määrä kasvoi 12 prosentilla 1 493 julkaisuun (1 332 vuonna 2017). Vuoden aikana suoritettiin 263 (256) tohtorin tutkintoa, mikä ylitti opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman tavoitteen ja oli kaikkien aikojen ennätys. Kansainvälisen akateemisen henkilöstön osuus ylsi 40 prosenttiin.

Akateemisten tulosten myönteinen kehitys heijastui Aalto-yliopiston kansainväliseen arvostukseen ja ranking-tuloksiin. QS World University Rankings ”Top 50 Under 50” -vertailussa, joka listaa 150 maailman parasta alle 50-vuotiaista yliopistoa, Aalto ylsi yhdeksännelle (7.) sijalle ja oli eurooppalaisista yliopistoista kolmanneksi (1.) paras. Times Higher Educationin vertailussa Aalto listattiin maailman 55. kansainvälisimmäksi yliopistoksi.

Yliopiston pro forma -tuloslaskelman mukainen operatiivisen toiminnan alijäämä oli 18 miljoonaa euroa (vuonna 2017 ylijäämä 4 miljoonaa euroa). Pro forma -tuloslaskelman mukaiset operatiivisen toiminnan tuotot olivat 347 (345) miljoonaa euroa, josta 219 (229) miljoonaa euroa oli opetus- ja kulttuuriministeriöltä suoraan saatua rahoitusta. Operatiivisen toiminnan kulut olivat 365 (341) miljoonaa euroa, josta henkilöstökulujen osuus oli 62 (64) prosenttia ja tilakulujen osuus 14 (14) prosenttia. Operatiivisen toiminnan alijäämä katettiin yliopiston sijoitussalkkuun kertyneellä tuotolla.

Sijoitus- ja rahoitustoiminnan pro forma -alijäämä oli yhteensä 64 miljoonaa euroa (ylijäämä 90 miljoonaa euroa vuonna 2017). Alijäämä oli seurausta pääasiassa IFRS9:n edellyttämästä kirjanpitotavan muutoksesta, joka vaatii raportoimaan sijoitussalkun markkina-arvon muutoksen tuloslaskelmassa. Muutoksen vaikutus oli -88 miljoonaa euroa. Tilikauden päättymisen jälkeen yliopiston sijoitussalkun markkina-arvo on palautunut sijoitusmarkkinoiden kehittyessä positiivisesti.

Yliopistokonsernin taseen loppusumma oli vuoden lopussa 1671 (1 712) miljoonaa euroa.

Aalto-yliopiston pro forma -tuloslaskelma

miljoonaa euroa

2018

2017

Varsinaisen toiminnan tuotot

347

345

Varsinaisen toiminnan kulut

365

341

Varsinaisen toiminnan yli/alijäämä

-18

4

Yli/alijäämä sijoitus- ja rahoitustoiminnasta

-64

90

Yli/alijäämä varainhankinnasta ja rahastosiirroista

-3

-2

Tilikauden yli/alijäämä

-85

92

Lue lisää

Students on Otaniemi campus. Open red umbrellas attached to trees, students sitting on a bench under the green-leaved trees. Photo by Aalto University /Unto Rautio

Avaintietoa vuodesta 2018 ja vuosittaiset raportit

Vuonna 2018 kampuksen kehittäminen eteni, akateemiset tulokset kehittyivät suotuisasti ja yliopisto jatkoi kansainvälistymistään.

Aalto-yliopisto
An Aalto pen lying on the page of a study book, students working in the background / photo by Aalto University, Aino Huovio

Kestävän kehityksen raportit

Tieteellä, teknologialla ja taiteella on keskeinen rooli maapallon kestävyysongelmien ratkaisemisessa. Aalto-yliopiston vahvuutena on monitieteellinen tapa lähestyä ihmiskunnan suurimpia ongelmia, kuten ympäristökriisejä.

Kestävä kehitys
Aalto-yliopisto_Aino Huovio

Aalto-yliopiston sijoitussalkusta 15 miljoonaa euroa yliopiston toiminnan rahoittamiseen vuonna 2018

Aalto-yliopiston pitkäjänteinen, vastuullinen sijoitustoiminta tukee yliopiston strategiaa tuomalla lisärahoitusta opetukseen ja tutkimukseen.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

kuva hyvinvointiviikon logosta jossa keltaisia kuvioita
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Vielä ehdit ilmoittautua Aalto Wellbeing Week 2023 tapahtumiin!

Hyvinvointiviikolla taas paljon tapahtumia kampuksella
Ylhäältä otetussa kuvassa opiskelijat istuvat pöydän ääressä Oppimiskeskuksen värikkäissä tiloissa
Yliopisto Julkaistu:

Yritysyhteydet Aallon vahvuutena Times Higher Educationin rankingissä

Arvostettu yliopistovertailu sijoitti Aalto-yliopiston 250 parhaan joukkoon maailmassa.
White coffee cup with Space 21 logo, space's common room on the background.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Space 21:n aamukahvit syksyllä 2023

Kahvia, aamupalaa ja hyvää seuraa radikaalin luovuuden olohuoneessa – kaikki aaltolaiset ovat tervetulleita Space 21:n kuukausittaiselle aamukahville.
Jaakko Honko -luennon 2023 pääpuhuja Kaisa Hietala
Yliopisto Julkaistu:

Pääpuhuja, yritysjohtaja Kaisa Hietala: Meiltä puuttuu määritelmä luonnon arvolle

Kansleri Jaakko Hongon nimeä kantavalle luennolle saapui noin 300 kutsuvierasta ja alumnia.