Uutiset

Aalto-yliopisto sai excellence-laatuleiman

Tunnustus myönnetään poikkeuksellisen laadukkaasta kehittämistyöstä.
Excellence-laatuleiman logo

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on myöntänyt Aalto-yliopistolle excellence-laatuleiman. Karvin mukaan yliopisto on osoittanut innovatiivista edelläkävijyyttä, pitkäjänteistä kehittämisotetta ja osallistavaa toimintakulttuuria.Aalto-yliopiston kantama yhteiskunnallinen ja globaali vastuu ja toiminnan vahva tulevaisuusorientaatio tekivät arviointipaneeliin vaikutuksen.

”Arvostamme suuresti tätä excellence-tunnustusta pitkäjänteiselle laatutyöllemme. Kiitos siitä kuuluu koko Aalto-yliopiston yhteisölle, joka tinkimättömästi tekee arvokasta työtä toimintamme jatkuvan kehittämisen ja vaikuttavuuden hyväksi”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Karvi auditoi Aalto-yliopiston laatujärjestelmän ja myönsi vuonna 2023 laatuleiman kuudeksi vuodeksi. Aalto sai ensimmäisenä korkeakouluna Suomessa arvion erinomainen (excellent) kaikilta kolmelta arviointialueelta, ja ne kaikki saivat myös nyt myönnetyn excellence-leiman.

Excellence-laatuleima voidaan myöntää auditoidulle korkeakoululle poikkeuksellisen laadukkaasta kehittämistyöstä. Arvioinnin tekee tätä tarkoitusta varten nimetty arviointipaneeli.

Karvin arviointipaneelin mukaan Aalto-yliopistolla on pitkäjänteiset ja kunnianhimoiset tavoitteet yhteiskunnalliselle vaikuttavuudelle. Kolme läpileikkaavaa teemaa ja seitsemän tutkimuksen avainaluetta näkyvät kaikessa toiminnassa ja ohjaavat valintoja. Jatkuva ja elävä strategiaprosessi on keino vastata muuttuviin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Yliopistolla on useita esimerkkejä siitä, miten se osallistuu yhteiskunnan uudistamiseen eri näkökulmista. Yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja vaikuttavuutta tuetaan myös yliopistonlaajuisella arviointityöllä. 

Perusteluissa mainitaan myös muun muassa Aalto-yliopiston kokeiluihin ja sidosryhmien osallistamiseen kannustava toimintakulttuuri, innovaatioiden ja yrittäjyyden edistäminen, kansainvälistyminen, yritysyhteistyö ja koulutustoiminnan kehittäminen. 

Lue lisää

Karvin uutinen 22.5.2024Aalto-yliopisto sai laatuleiman ja erinomaisen arvion kaikilta arvioiduilta alueilta (28.4.2023)

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.
Aalto University professor Mikko Mottonen, photo Mikko Raskinen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mikko Möttönen arvostetun European Inventor Award 2026 -kilpailun finaaliin: ratkaisu mahdollistaa kvanttijärjestelmien seuraavan kehitysvaiheen

Möttönen on kehittänyt erittäin herkän kryogeenisen mikroaaltosensorin kvanttitietokoneiden häiriöiden diagnosointiin ja valittu finalistiksi European Inventor Award 2026 -kilpailun “Tutkimus”-kategoriassa. Voittajat julkistetaan palkintoseremoniassa 2. heinäkuuta 2026.

Lundström
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mari Lundström kutsuttu Suomalaisen Tiedeakatemian uudeksi jäseneksi

Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi kutsuttu metallurgian professori Mari Lundström.
freestyle-hiihtäjä Kuura Koivisto
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto tukee huippu-urheilun ja opintojen yhdistämistä – Olympiakomitea myönsi laatutunnuksen

Arvioinnissa kiitettiin yksilökohtaista opintojen suunnittelua, joustavia opintoja ja yhteistyötä urheiluakatemia Urhean kanssa.