Uutiset

Aalto-yliopisto osallistuu 2 000 kiertotalousvaikuttajan suurtapahtumaan

World Circular Economy Forum järjestetään 3.–5. kesäkuuta.
Ioncell
Ioncell-menetelmällä syntyy laadukasta tekstiilikuitua myös kierrätysmateriaaleista. Kuva: Aleksi Poutanen / Aalto-yliopisto

Sitran järjestämä World Circular Economy Forum (WCEF2019) tuo Helsinkiin noin 2 000 kiertotalousvaikuttajaa ympäri maailmaa. Aaltolaiset ovat mukana kiertotalousfoorumin päätapahtumassa Finlandia-talolla esittelemässä Expo-alueella uusimpia tutkimustuloksia akkujen kiertotaloudesta, tekstiilien kierron mahdollistavasta suunnittelusta, suurten ja monimutkaisten kiertotalousjärjestelmien johtamisesta ja purkamisen ja uudelleenkäytön mahdollistavien puurakenteiden suunnittelusta. 

WCEF2019:ssa puhuvat muun muassa Maailmanpankin kestävästä kehityksestä vastaava varajohtaja Laura Tuck, Euroopan investointipankin varajohtaja Emma Navarro ja Euroopan komission ympäristöasioista vastaava johtaja Daniel Calleja.

Aalto-yliopisto järjestää myös Otaniemessä 5. kesäkuuta kaikille avoimen kiertotalousfoorumin sivutapahtuman, jossa huippuasiantuntijat Suomesta ja maailmalta kertovat kiertotaloudesta paitsi kestävän kehityksen, myös uuden liiketoiminnan mahdollistajana.

Lisätietoja Aalto-yliopiston kaikille avoimesta sivutapahtumasta täällä.
Lisätietoja WCEF2019:stä täällä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Seminariin osallistujia kuuntelemassa esityksiä.
Yhteistyö Julkaistu:

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen biotuotealan yhteistyö vahvistuu – puulle lisäarvoa innovatiivisista biomateriaaleista

Suomessa vieraili toukokuun lopulla laaja yhdysvaltalaisdelegaatio, joka tutustui maamme metsä- ja puusektoriosaamiseen. Aalto-yliopiston ja VTT:n lippulaivahanke FinnCERES on mukana kehittämässä uutta liiketoimintaa biopohjaisten materiaali-innovaatioiden avulla.
Sofia Guridi pictured in a lab setting.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Sofia Guridi muotoilee maailmaa paremmaksi älykkäiden tekstiilien avulla

Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksen tohtoriopiskelija Sofia Guridi haluaa luoda bio-pohjaisia älytekstiilejä, jotka auttavat ihmisten arjen parantamisessa.
A dog and two researchers. Photo: Aalto University/Mikko Raskinen
Tutkimus ja taide Julkaistu:

PAWWS – People and Animal Wellbeing at Work and in Society -konsortiohankkeelle merkittävä rahoitus Suomen Akatemialta

Aalto-yliopiston apulaisprofessori Astrid Huopalainen, Hankenin apulaisprofessori Linda Tallberg ja Helsingin yliopiston dosentti Anna Hielm-Björkman ovat hankkeen vastuullisia tutkijoita.
Alma Median projektitiimi, Aalto BIZ
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Vastuullisuus on tärkeä osa asumisen digitaalisia palveluita

Opiskelijat tekivät Alma Medialle yritysprojektin, jossa he kartoittivat asumisen digitaalisia palveluita kestävän kehityksen näkökulmasta.