Uutiset

Aalto-yliopisto kehittää ei-formaalin jatkuvan oppimisen tarjontaa osana Digivisio 2030 -hanketta

Aalto-yliopisto on mukana Digivisio 2030 hankkeen alkuvaiheen pilotissa ja kehittää omaa ei-formaalin oppimisen tarjontaansa yhdessä muiden pilottikorkeakoulujen kanssa.
Students sitting and talking in the library

Valtakunnallinen Digivisio 2030 -hanke etenee seuraavaan vaiheeseen ensimmäisten pilottihankkeiden käynnistyessä. Digivisio on kaikkien suomalaisten korkeakoulujen yhteinen hanke, jossa rakennetaan kansainväliselläkin mittapuulla kunnianhimoista oppimisen ekosysteemiä. 

Aalto-yliopisto on mukana toisessa hankkeen alkuvaiheen piloteista, jossa pilotoidaan ei-formaalin joustavan oppimisen tarjotinta. Ei-formaalia oppimistarjontaa voivat olla esimerkiksi kurssimuotoinen tutkintoon johtamaton koulutus, webinaarit, podcastit sekä kaikki muu tältä väliltä. Aalto-yliopiston lisäksi pilottihankkeessa on mukana viisi muuta suomalaista korkeakoulua. Toinen Digivisiossa alkavista piloteista keskittyy identiteetinhallintaan.

“Aallossa on herätty jo aikaisemmin ei-formaalin oppimisen merkitykseen osana elämänlaajuista oppimista, ja siksi onkin hienoa päästä tietoisesti keskittymään uudenlaisten oppimissisältöjen kehittämiseen. Esimerkiksi osaksi arkea sujahtavat muutaman minuutin kokonaisuudet odottavat tekijöitään”, kertoo pilottikoordinaattori Kiti Kainulainen.

Pilotti alkoi lokakuussa 2022 ja kestää noin vuoden. Tämän aikana Aalto-yliopisto kehittää omaa ei-formaalin oppimisen tarjontaansa sekä kokeilee tarjonnan tunnistamista ja esittämistä oppijoille yhteisellä tarjottimella muiden pilottikorkeakoulujen kanssa.

“Digivision jatkuvan oppimisen tarjotin on oivallinen työkalu kirittämään Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen tarjontaa alkaen ei-formaaleista oppimismuodoista. Oppimisen digitaaliset toteutukset hakevat muotoaan ja Aalto-yliopistolla on mahdollisuus kehittää sekä kansallisesti että kansainvälisesti kilpailukykyisiä oppimisratkaisuja,” sanoo elämänlaajuisen oppimisen liiketoimintajohtaja Laura Sivula.

Higher education institutes Digivisio main image showing people working with laptops

Digivisio 2030 -hanke

Aalto-yliopisto on aktiivisesti mukana kaikkien Suomen korkeakoulujen yhteisessä hankkeessa, jonka tavoitteena on uudistaa suomalaista korkeakoulutusta digitalisaation avulla ja tehdä Suomesta joustavan oppimisen mallimaa.

Aalto-yliopisto
Monitulkintaiset ongelmat vaativat uudenlaista johtamista

Aalto-yliopisto on vetovastuussa korkeakoulujen ja yliopistojen digivision toteuttamisessa

Rehtori Ilkka Niemelä valittiin ohjausryhmän puheenjohtajaksi ja hankesuunnittelu on käynnistymässä.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Nykyaikainen punatiilirakennus, korkeat mustat pilarit, puita edessä ja ihmisiä kävelee kadulla
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Nordean ja Aalto-yliopiston yhteishankkeessa tutkitaan tekoälyn tulevaisuutta sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta

Aalto-yliopisto ja Nordea aloittavat tutkimus- ja koulutusyhteistyön. Tarkoituksena on selvittää, miten tietoteknisten laitteiden kasvava itsenäisyys muovaa tulevaisuuden palveluja.
Suuri valkoinen risteilyalus Legend of the Seas telakalla kirkkaan taivaan alla
Yhteistyö Julkaistu:

Meyer Turku tekee 800 000 euron lahjoituksen Aalto‑yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa viisivuotisen työelämäprofessuurin vauhdittamaan meritekniikan kehitystä ja turvaamaan alan osaamista Suomessa.
Ryhmä iloisia ihmisiä seisoo portaikon edessä värikkäiden säkkituolien kanssa.
Yhteistyö Julkaistu:

Siirtymä vetytalouteen on maraton, ei pikamatka

Toimintansa ensimmäisten vuosien aikana Vetyinnovaatiokeskus on rakentanut tohtorikoulunsa ympärille aktiivisen yhteisön ja käynnistänyt Inventors-ohjelman.
Kulmikas sinivihreä rakennus harmaan taivaan alla, teksti: Aalto University Centre for radical creativity
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista

Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.