Aalto-yliopisto jatkaa kansainvälisen Cumulus-järjestön koordinoimista
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu jatkaa kansainvälisen Cumulus-järjestön sihteeristönä vuosina 2016–2020. Cumulus on maailmanlaajuinen taide-, muotoilu- ja media-alan yliopistojen ja korkeakoulujen yhteistyöverkosto.
Jatko varmistui 6. kesäkuuta pidetyssä Cumuluksen yleiskokouksessa Milanossa. Yleiskokous oli osa World Expo 2015:n ohjelmaan kuulunutta Cumulus-konferenssia, joka järjestettiin 3.–7. kesäkuuta teemalla ”The Virtuous Circle”.
– Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu sai kerättyä hakemukseensa 120 tukikirjettä vajaasta 200 Cumulus-jäsenyliopistosta, mikä osoittaa suurta luottamusta Aalto-yliopistoa kohtaan Cumuluksen veturina, kertoo Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kansainvälisten asiain päällikkö ja Cumuluksen pääsihteeri Eija Salmi.
Cumulus on maailman ainoa taiteen, median ja muotoilun opetusta ja tutkimusta edustava järjestö, johon kuuluu 230 jäsenyliopistoa 50 maasta. Sen keskeisenä tavoitteena on jakaa tietoa ja hyväksi havaittuja käytäntöjä sekä olla avoin yhteistyökumppani. Cumulus järjestää muun muassa seminaareja, koulutuksia ja kursseja, verkostotapahtumia, tutkimusprojekteja sekä opiskelija- ja opettajavaihtoja.
Cumulus-järjestön on perustanut Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun edeltäjä Taideteollinen korkeakoulu vuonna 1990 yhdessä Lontoon Royal College of Artin kanssa.
Lue lisää Cumulus-järjestöstä: www.cumulusassociation.org
Lisätietoja:
Eija Salmi
eija.salmi@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä
Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.
Vesikatko Otaniemen alueella
Vesikatko Otaniemen alueella.
Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki
Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.