Aalto Startup Centerin pitkäaikainen johtaja Marika Paakkala siirtyy vahvistamaan CKIR-yksikön toimintaa
Marika Paakkala siirtyy uuteen tehtävään johdettuaan Aalto Startup Centeriä 25 vuoden ajan. Tänä aikana yksiköstä kehittyi kansainvälisesti tunnustettu ja palkittu toimija, jonka toimintamalleja on hyödynnetty laajasti yrittäjyyden, innovaatioiden ja kasvuyritysten kehittämisessä. Paakkala on johtanut useita Euroopan unionin, kansallisten rahoittajien ja yksityisten toimijoiden tukemia yrittäjyys- ja innovaatio-ohjelmia Suomessa ja kansainvälisesti.
Paakkala tuo CKIRin tiimiin laajan kokemuksensa verkostojen rakentamisesta, eurooppalaisista hankkeista ja eri organisaatioita yhdistävästä yhteistyöstä. CKIR ja Paakkala ovat jo aiemmin yhdessä rakentaneet Aallon osallistumista EU-rahoitteisiin Seeds of Bravery- ja D2XCEL-hankkeisiin. Eurooppalaisten hankkeiden ja kansainvälisten verkostojen kautta CKIR tarkastelee startup- ja innovaatiotoimintaa ekosysteemitasolla.
”CKIRissä pääsen rakentamaan uusia avauksia ja suuntia tutkimuksen, yritysten, startup- ja innovaatioekosysteemien sekä kansainvälisten verkostojen välille. Aiemmissa hankkeissa tehty työ on osoittanut, kuinka paljon uusia mahdollisuuksia syntyy, kun erilainen osaaminen ja eri maiden toimijat tuodaan yhteen. On hienoa aloittaa CKIRin asiantuntevassa tiimissä ja vahvistaa sen roolia verkostoja ja ekosysteemejä yhdistävänä toimijana”, Paakkala sanoo.
Marika Paakkalan tehtävänä on kehittää CKIRin kumppanuuksia ja rakentaa uusia yhteistyömahdollisuuksia erityisesti tutkimuksen, yritysten, julkisten toimijoiden, rahoittajien ja eurooppalaisten innovaatioverkostojen välille. Työ vahvistaa CKIRin roolia toimijana, joka yhdistää eri sektoreilla syntyvää osaamista ja auttaa rakentamaan pitkäjänteistä yhteistyötä organisaatio- ja maarajojen yli.
“Olemme erittäin iloisia saadessamme Marikan osaksi CKIRin tiimiä. Marika tuo mukanaan arvokasta asiantuntemusta startupeista, deep techistä ja digitaalisesta innovaatiotoiminnasta, mikä tukee CKIRin tavoitetta edistää tutkimuksen kaupallistamiseen liittyviä aloitteita. Marika tulee myös vetämään pitkäjänteistä yhteistyötämme saksalaisen BRYCK Startup Alliancen ja kreikkalaisen Demokritosin innovaatioyksikön kanssa. Viimeaikainen CKIRin ja Aalto Startup Centerin yhteistyö EU-rahoitteisissa hankkeissa tarjoaa vankan pohjan hänen työlleen CKIRissä”, sanoo CKIRin johtaja Ilkka Lakaniemi.
Oletko kiinnostunut tekemään yhteistyötä CKIRin kanssa?
Ota yhteyttä CKIRiin täällä.
Vieraile CKIRin verkkosivuilla!
Tutustu monitieteelliseen tutkimukseemme ja löydä yhteistyömahdollisuuksia uudelta verkkosivultamme.
Lue lisää uutisia
Erdal Aydin on nimitetty määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle
PhD Erdal Aydin on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on Kemiallisten prosessien säätö ja automaatio.
Emrecan Gulay aloitti data-agenttina Kauppakorkeakoulussa
Data-agentit tukevat koulunsa ja laitostensa tutkijoita tutkimusdatanhallintaan liittyvissä kysymyksissä.
Professori Hironori Yoshida: “Koneiden tulee mukautua materiaaleihin, ei päinvastoin"
Muotoilun professori uskoo, että muotoilun tulevaisuus on epäsäännöllisyyden hyväksymisessä, ei sen poistamisessa. Hänen tutkimuksensa yhdistää muotoilun, tekoälyn ja robotiikan.