Uutiset

Aalto sijoittui vertailussa 50 parhaan yliopiston joukkoon vastuullisessa kuluttamisessa

Kansainvälinen vaikuttavuusvertailu THE University Impact 2021 -ranking arvioi, kuinka hyvin yliopistot edistävät YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.
Three students walking on campus on sunny day
Kuva: Aalto-yliopisto / Aino Huovio.

Aalto-yliopisto ylsi sijalle 47 maailmassa vastuullisessa kuluttamisessa Times Higher Educationin (THE) University Impact 2020 -vertailussa. Ranking-lista arvioi yliopistojen vaikuttavuutta YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitteen (SDG) pohjalta. Aalto-yliopistoa arvioitiin 13 tavoitteen osalta. Arvioissaan THE huomioi yliopiston aluetta koskevat tutkimusjulkaisut ja niiden saamat viittaukset, yliopiston vastuullisuuden omissa toiminnoissaan, kuten hankinnoissa ja jätteenkäsittelyssä, sekä vastuullisuusraportoinnin. Viime vuonna Aalto-yliopisto sijoittui vastuullisen kuluttamisen alueella toiseksi.

Aalto-yliopisto ylsi kahdensadan parhaan yliopiston joukkoon myös seuraavissa tavoitteissa: kestävä teollisuus, innovaatiot ja infrastruktuurit, kestävät kaupungit ja yhteisöt, puhdas vesi ja sanitaatio sekä ilmastoteot.

Aalto-yliopiston kokonaissijoitus vertailussa oli välillä 201–300 (47 vuonna 2020). THE:n vaikuttavuusvertailu julkaistiin nyt kolmatta kertaa kertaa. Aikaisempiin vuosiin verrattuna arviointikriteerit ovat jonkin verran muuttuneet ja mukana olevien yliopistojen määrä on noussut voimakkaasti: tänä vuonna listalla oli yli 1 200 yliopistoa, kun kaksi vuotta sitten määrä oli alle 500.

Aalto-yliopisto allekirjoitti vuonna 2018 ensimmäisenä suomalaisena yliopistona yliopistojen kansainvälisen SDG Accord -sitoumuksen, jossa se sitoutuu edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita osana opetusta, tutkimusta, innovaatiotoimintaa ja kampuskehitystä. 

Lue lisää:

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä istuu nojatuoleissa vastakkain ja keskustelee puhuen mikrofoneihin. Käynnissä on podcast-nauhoitus.
Yliopisto Julkaistu:

Uusi Osaamisen Aalloilla -podcast avaa vieraidensa tärkeimmät oivallukset ja opit elämän varrelta

Osaamisen Aalloilla on Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen uusi podcast.
Opiskelijoita Harald Herlinin oppimiskeskuskessa
Yliopisto Julkaistu:

Uudistuneet kielelliset linjaukset kannustavat monikielisyyteen

Toimeenpanosuunnitelma viimeistellään vuoden loppuun mennessä.
Kunniamerkki
Yliopisto Julkaistu:

Onnittelut itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajille!

Tasavallan presidentti antaa kunniamerkkejä ansioituneille Aalto-yliopiston työntekijöille.
Ilona Jääskeläinen
Yliopisto Julkaistu:

Kesäkoulun Program Assistant Ilona Jääskeläinen: “tunsin aina olevani osa tiimiä.”

Ilona Jääskeläisestä tuli nopeasti korvaamaton osa kesäkoulun tiimiä kesällä 2023.