Aalto sijoittui hyvin Shanghai-rankingin alakohtaisissa vertailuissa

Aalto-yliopiston tutkimusalat sijoittuivat jälleen erinomaisesti arvostetun ShanghaiRankingin alakohtaisissa vertailuissa. 50 parhaan joukkoon ylsi neljä Aallon tutkimusalaa, jotka kaikki myös paransivat sijoitustaan viime vuodesta: tietoliikennetekniikka oli sijalla 22 (viime vuonna sijoitus oli 28), liiketaloustiede sijalla 29 (34), johtaminen sijalla 32 (36) ja tietotekniikka sijalla 47 (51-100).
Sadan parhaan joukossa olivat Aallon tutkimusaloista myös sähkötekniikka, kaukokartoitus, kaivos- ja mineraalitekniikka sekä liikennetutkimus ja -tekniikka.
ShanghaiRankingin alakohtaiset vertailut perustuvat yliopistojen tieteellisten julkaisujen ja niiden keräämien viittausten alakohtaiseen analyysiin sekä yliopiston henkilöstölle myönnettyihin kansainvälisiin palkintoihin. Tänä vuonna 4000 yliopiston vertailussa oli mukana kaikkiaan 54 alaa. Aallolle tärkeät design- ja taidealat eivät olleet mukana vertailussa.
Lue lisää uutisia

Valentina Arrietta: Palaute on aina lahja
"'Joskus tuntuu, että kamppailen yksin hylkäämisen ja julkaisemiseen liittyvien odotusten kanssa. Mutta jos puhun jonkun toisen kanssa, huomaan, että heilläkin on omat taistelunsa. On tärkeää puhua ihmisten kanssa ja huomata, että lopulta en kulje yksin näissä kengissä."
Syyskuussa aloittaa 15 uutta akatemiatutkijaa
Suomen Akatemia on myöntänyt Aalto-yliopistolle rahoituksen 15 akatemiatutkijan tehtävään.
Lähes 20 miljoonaa euroa tutkimukseen
Suomen Akatemian akatemiatutkija- ja akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 45 aaltolaista.