Uutiset

Aalto Magazinen juhlanumero ilmestynyt

Aalto University Magazine 13 juhlistaa Aalto-yliopiston viisivuotista taivalta.

Avauksia-artikkelissa rehtori Tuula Teeri iloitsee yliopiston saavutuksista ja toteaa matkan olevan puolivälissä kohti vuodelle 2020 asetettuja tavoitteita.

Pääartikkelissa Kauppakorkeakoulun professorit Sixten Korkman, Pertti Haaparanta ja Matti Pohjola keskustelevat siitä, vaikuttavatko taloustieteen eri koulukunnat ja teoriat käytännön talouspolitiikkaan. Myös professori Vesa Puttonen kertoo kokemuksistaan talouspolitiikan kommentaattorina mediassa.

Pääartikkelin ja kannen kuvituksesta vastaa taiteen maisteri Ida Wikström, joka palkittiin juuri Hopeahuipulla Grafian Vuoden Huiput 2014 -kilpailussa.

Kuka-palstan alumnihaastattelussa tavataan TkT, EMBA Hannu Kauppinen, joka johtaa Nokian Technologies-yksikön tutkimuskeskusta Nokia Labsia. Urakehityksestään kertovat myös maailmanmaineeseen nousseet nuoret menestyjät Miki Kuusi, Satu Maaranen ja Sonja Heikkilä.
 
Yliopiston tutkimustoiminnan huipuista ovat lehdessä esillä muiden muassa aivokuvantamisessa ja neurotieteessä ansioituneet professorit Risto Ilmoniemi, Riitta Hari ja Riitta Salmelin. Taiteen ja muotoilun tuoreista hankkeista kertovat dokumentaarisen elokuvan professori Susanna Helke ja palvelumuotoilun asiantuntija, professori Tuuli Mattelmäki.

Nyt ilmestynyt numero on sivumäärältään tavallista laajempi ja kokonaan suomenkielinen, sillä lehdestä julkaistaan englanninkielinen versio myöhemmin toukokuussa.

Aalto University Magazine on saatavilla Aalto-yliopiston kampuksilla. Näköislehti on luettavissa issuu.com-sivustolla.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) -kurssi tulossa jälleen keväällä

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään keväällä suomeksi ja englanniksi!
Kunniamerkki
Yliopisto Julkaistu:

Onnittelut itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajille!

Tasavallan presidentti antaa kunniamerkkejä ansioituneille Aalto-yliopiston työntekijöille.
Ilona Jääskeläinen
Yliopisto Julkaistu:

Kesäkoulun Program Assistant Ilona Jääskeläinen: “tunsin aina olevani osa tiimiä.”

Ilona Jääskeläisestä tuli nopeasti korvaamaton osa kesäkoulun tiimiä kesällä 2023.
Isoisänsilta Helsingissä.
Opinnot Julkaistu:

Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahaston apurahat haettavissa 31.1.2024 asti

Apurahoja myönnetään talon- ja sillanrakennuksen aloilla suoritetuista opinnoista tai kannustuksena aihealueiden jatko-opiskelijoille.