Aalto EE vahvisti asemiaan arvostetussa Financial Timesin vertailussa
Alan kiristyvässä globaalissa kilpailussa Aalto University Executive Education (Aalto EE) on puolustanut hyvin paikkaansa ja onnistunut vahvistamaan asemaansa. Se paransi sijoitustaan maailman arvostetuimmassa Financial Times -vertailussa peräti seitsemällä sijalla viime vuodesta. Jo vuosia 50 parhaan joukkoon arvioitu Aalto EE on nyt 39:nneksi paras liikkeenjohdon valmentaja tuhansien instituutioiden joukossa ja vertailun ainut suomalainen toimija. Financial Times arvioi kokonaisuutena sekä avoimet että räätälöidyt ohjelmat.
Kilpailu viidenkymmenen parhaan joukossa on kovaa ja sijoitukseen vaikuttavat monet tekijät. Samalla vertailuryhmä laajenee etenkin aasialaisten kilpailijoiden vahvistuessa.
”On tärkeämpää katsoa useamman vuoden tuloksia ja pitkää linjaa kuin yksittäisen vuoden sijoitusta. Menestyminen Financial Timesin vertailussa vuodesta toiseen on kuitenkin asiakkaalle takuu siitä, että Aalto EE:n sisällöt, menetelmät ja valmentajat ovat korkeinta kansainvälistä tasoa”, kuvaa toimitusjohtaja, työelämäprofessori Pekka Mattila.
”Vertailujoukkonamme on ollut jo vuosia alamme maailman kärki. Tämä auttaa asettamaan oikean kunnianhimon tason. Erityisen hienoa on ollut saada olla mukana monien käänneyhtiöiden uudessa nousussa”, Mattila jatkaa.
Ohjelmien vaikuttavuus on keskeisessä roolissa
Vertailu koostuu useasta kriteeristä. Tällä kertaa Aalto EE:n sijoitus nousi erityisesti räätälöityjen ohjelmien asiakkaiden antamien vastausten perusteella. Asiakkaat arvostivat Aalto EE:n ohjelmien suunnittelua ja toteutusta, opetusmenetelmiä sekä kokivat saavansa valmennuksista niin uusia osaamisia kuin vastinetta rahoilleen. Vahva asiakasosaaminen ja joustavuus näkyvät selkeästi myös suorassa asiakaspalautteessa.
”Ohjelmissamme käytetään monipuolisesti erilaisia menetelmiä oppimisen ja vaikuttavuuden maksimoimiseksi. Aalto EE:llä on useita nimikkotyökaluja, kuten sotapeli ja kaikutiimit, joita hyödynnämme sekä avoimissa että räätälöidyissä valmennuksissa. Kehitämme lähestymistapaa aina asiakkaan tarpeisiin sopivaksi. Hyvä esimerkki tällaisesta on Stora Enson kanssa tekemämme Accelerator-ohjelma, jossa linkitettiin startupit, johtamisvalmennus sekä globaalin organisaation kyvykkyystarpeet”, kertoo asiakaskohtaisten ratkaisujen liiketoimintajohtaja Virve Hintikka Aalto EE:stä.
Financial Times -vertailu lyhyesti
FT Executive Education -selvityksessä arvioidaan erikseen ns. avoimet johdon valmennukset ja organisaatioille erikseen räätälöidyt ohjelmat. Kokonaissijoitus perustuu näiden kahden kategorian yhteistulokseen. Arviointi perustuu sekä asiakkaiden antamaan palautteeseen että instituutioiden itsensä tuottamaan tilastoaineistoon. Financial Times julkaisee selvityksessään vain 50 parhaan liikkeenjohdon kehittäjän arviot. Kaikkiaan maailmassa on vähintään 4 000 kansainvälisiä johdon valmennuksia ja MBA-tutkintoja tarjoavaa toimijaa.
Tänä vuonna kolmen kärjessä olivat espanjalainen Iese Business School, sveitsiläinen IMD sekä ranskalainen Insead. Aalto EE:n strateginen kumppani ESADE on sijalla 19. Stanford Center for Professional Development, jonka kanssa Aalto EE myös tekee yhteistyössä, sijoittui seitsemänneksi. Aalto University Executive Education osallistui vertailuun Aalto University -nimellä. Aalto EE oli mukana selvityksessä 18. kerran.
Aalto University Executive Education Oy
Aalto University Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto.
Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia Baltiassa, Etelä-Koreassa, Indonesiassa, Iranissa, Kiinassa, Puolassa, Ruotsissa, Taiwanilla, Tansaniassa, Venäjällä ja Vietnamissa. Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon.
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) -kurssi tulossa jälleen keväällä
Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään keväällä suomeksi ja englanniksi!
Onnittelut itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajille!
Tasavallan presidentti antaa kunniamerkkejä ansioituneille Aalto-yliopiston työntekijöille.Kesäkoulun Program Assistant Ilona Jääskeläinen: “tunsin aina olevani osa tiimiä.”
Ilona Jääskeläisestä tuli nopeasti korvaamaton osa kesäkoulun tiimiä kesällä 2023.