Uutiset

Aalto Digital Creatives -esihautomon ensimmäinen kierros päättyi – kahdeksan tiimiä kehitti luovien alojen yritysideoitaan ohjelman aikana

Esihautomo-ohjelman ensimmäisen kierroksen osallistujat jatkavat yritysideoiden kehittämistä.
A person with VR glasses on at Media Lab Demo Day.
Kuva: Kalle Kataila

Aiemmin tänä vuonna Aalto-yliopistossa käynnistyi luoville aloille suunnattu esihautomo-ohjelma, joka toimii osana Helsingin kaupungin Kampusinkubaattorit-ohjelmaa. Aalto-yliopisto on tunnettu teknologiapainotteisista yrityshautomopalveluistaan, ja Aalto Digital Creatives -ohjelman keskiössä on luoda sen rinnalle luovuudesta sekä aineettomasta pääomasta lähtöisen oleva yrittäjyyspolku.  Aalto Digital Creatives -esihautomon ensimmäisellä hakukierroksella vastaanotettiin 28 hakemusta. Mukaan hakeneiden yritysideat olivat suunnattu media- ja pelialalle sekä esittäville taiteille.  
  
Esihautomo-ohjelman ensimmäiselle kierrokselle osallistui kahdeksan tiimiä, jotka jatkavat yritysideoidensa kehittämistä esihautomon jälkeen. Ohjelman yksi tavoite on palvella laaja-alaisesti luovien alojen edustajia. Tämä tavoite tulee esiin myös ensimmäiselle kierrokselle valittujen yritysideoiden moninaisuudesta.  
  
Kaikki ohjelmaan osallistuneet tiimit työstävät uniikkeja ideoitaan, jotka edistävät luovia aloja digitaalista teknologiaa hyödyntämällä. Esihautomo-ohjelman aikana jotkut osallistujista ovat kirkastaneet alkuperäisiä yritysideoitaan, kun taas toiset ovat luoneet kokonaan uusia ideoita prosessin edetessä.  
  
Ensimmäisen kierroksen osallistujien joukossa oli kolme elokuva- ja televisioalalle suunnattua hanketta: yhteisöalusta, joka mahdollistaa kollektiivisen elokuvatuotannon; lohkoketjuteknologiaa hyödyntävä levitysalusta ja päivitetty televisio-ohjelmaformaatti, joka hyödyntää liikkeenkaappausteknologiaa vaikuttavamman visuaalisen maailman luomiseksi.  
  
Kaksi tiimiä kehitti ohjelman aikana pelialalle suunnattuja yritysideoita. Yksi niistä on fantasiamaailmaan sijoittuva ensimmäisen persoonan ammuntapeli immersiivisellä tarinalla. Toinen tiimeistä työskentelee AR teknologiaa hyödyntävän projektin parissa, jossa on tarkoitus luoda todellisuutta vastaavan kokoinen peliympäristö.  
  
Vahvasti aineettomaan pääomaan keskittyy myös tiimi, joiden yritysidean tavoitteena on luoda monia aisteja aktivoivia kokemuksia, jotka herättävät tunteita ja inspiroivat ihmisiä. Kahden ohjelmaan osallistuneen tiimin yritysideat ovat suunnattu media-alalle, mutta lähestyvät alaa erilaisista lähtökohdista. Näistä yksi on espanjankielinen audiovisuaalista sisältöä tuottava kanava, joka esittelee suomalaista luovaa kulttuuria kansainväliselle yleisölle. Toinen projekti puolestaan tähtää kehittämään tarinoihin keskittyvää jakelualustaa lisäämällä alustalle interaktiivisuutta.  
  
Aalto-yliopisto on yksi kuudesta korkeakoulusta, jotka muodostavat kampusinkubaattoreiden verkoston. Kampusinkubaattorit-ohjelma on Helsingin kaupungin rahoittama hanke, jonka tarkoituksena on vahvistaa Helsingin roolia innovaatiolähtöisen yrittäjyyden tukemisessa. Aalto-yliopistossa hanketta koordinoi Aalto Startup Center ja Aalto Studios.  
  
Aalto Digital Creatives -ohjelma järjestetään kahdesti vuodessa ja haku ohjelmaan on auki 11.9.2022 asti. Mukaan voi hakea yksin tai yhdessä tiimin kanssa, hakijoilla tulee olla yritysidea ja luovien alojen tausta. 

Hae mukaan ohjelmaan täältä.

Aalto Digital Creatives logo image

Aalto Digital Creatives (ulkoinen linkki)

Aalto Digital Creatives on luoville aloille suunnattu esihautomo-ohjelma, joka kuuluu Helsingin kaupungin Kampusinkubaattorit-ohjelmaan.

A person with VR glasses

Aalto Digital Creatives julkisti luovien alojen Art & Tech Open Call kehittämistukihaun

Hakuun liittyvä infotilaisuus, jossa osallistujilla on mahdollisuus tutustua tarjolla oleviin teknologioihin järjestetään 8.4. Roihupellon studioilla.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Snowy trees on both sides of a snow covered foot path.
Kampus Julkaistu:

Rakennusten aukioloajat vuodenvaihteessa 2023-2024

Otaniemen kampuksen rakennusten sekä Aalto-yliopisto Töölön aukioloajoissa on muutoksia vuodenvaihteessa joulu-tammikuussa.
Designs for a Cooler Planet 2024 Open call
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Hae syksyn Designs for a Cooler Planetiin 22.1.2024 mennessä

Kerro miten tutkimuksesi tai projektisi muuttaa maailmaa.
MJ on stage giving a talk
Yliopisto Julkaistu:

Myungji ”MJ” Suh: Aallon Slush-osastolla kaikessa on kyse siitä, miten voimme muuttaa maailmaa

"Olet yrittäjähenkinen, kun näet ongelman mahdollisuutena sen sijaan, että pitäisit sitä uhkana, jota vältellä. Myös ”can do” -asenne on yrittäjätaito."
Deep tech tuesday
Yliopisto Julkaistu:

Miten Suomi menestyy mikrosirukilpailussa? Asiantuntijat kertovat

Asiantuntijat jakoivat Deep Tech Tuesdayssa näkemyksiään mikrosirujen roolista ja merkityksestä kilpailukyvyn varmistamisessa, teknologisessa riippumattomuudessa ja vihreässä siirtymässä.