Opiskelijan opas

Uutiset

Aalto 2040 – jaa näkemyksesi tulevaisuudestamme

Mitä koulutuksemme ja tutkimuksemme pitkän aikavälin kehittämisessä tulisi huomioida? Kaikki opiskelijat ovat tervetulleita jakamaan näkemyksensä vastaamalla kyselyyn viimeistään 12. marraskuuta!
Neljän hengen ryhmä juoksee nurmialueella lähellä modernia rakennusta, jossa on suuret ikkunat.

Syksyn 2025 aikana Aalto-yliopistossa kehitetään skenaarioita korkeakoulujärjestelmän ja toimintaympäristömme pitkän aikavälin tulevaisuudesta. 

Skenaariosuunnittelu ajoittuu samaan aikaan opetus- ja kulttuuriministeriön vuoteen 2040 ulottuvan korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansallisen vision päivittämisen kanssa. Skenaariotyö toteutetaan osana yliopiston ennakkokatselmusprosessia, ja opiskelijat ja henkilöstö ovat tervetulleita osallistumaan.

Näkemyksesi tulevaisuudesta auttavat tekemään päätöksiä, jotka on tärkeää tehdä jo tänään – jotta Aalto-yliopisto voi jatkossakin menestyä ja toimia tehtävänsä ja arvojensa mukaisesti yhteiskunnassa. 

Jaa näkemyksesi vastaamalla kyselyyn viimeistään 12. marraskuuta!

Vastaa kyselyyn (englanniksi)


Kuva: Mikael Niemi

Skenaariot vuoteen 2040

We are developing alternative future scenarios for our operating environment looking towards 2040 and beyond.

Strategiamme
An autumnal aerial view of Aalto University campus from Laajalahti, autumn colours, yellow and orange, are prominent in the trees

Yliopiston ennakkokatselmus - University Preview

Yliopiston ennakkokatselmuksessa arvioidaan yhdessä toimintaympäristöömme liittyviä oletuksia suhteessa uusiin trendeihin.

Aalto-käsikirja
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Väre A Bloc ylhäältä joulukuu 2018 Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Huomioi turvallisuus metroaseman lähellä liikkuessasi

Kadulla liikkuessa huijaukset ovat mahdollisia, ja siksi valppaus on ensiarvoisen tärkeää.
Kolme haalariasuista opiskelijaa metroasemalla
Kampus, Opinnot Julkaistu:

Käytä ääntäsi: 14 000 euroa opiskelijoiden hyvinvointiin

Syksyllä 2025 opiskelijat saivat ideoida, miten yliopiston tulisi käyttää 14 000 euroa opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamiseen kampuksella. Nyt on aika äänestää parasta ideaa toteutettavaksi kevään 2026 aikana.
""
Yliopisto Julkaistu:

UniSportin jäsenyys nyt myös kuukausimaksulla!

Yliopistolaiset voivat ostaa UniSportin jäsenyyden 21.10. alkaen myös edullisella kuukausimaksulla. Kuukausimaksullinen jäsenyys on ensimmäiset 12 kk määräaikainen, minkä jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.
Tietokoneikkuna, jossa on musta lihavoitu teksti 'Issue fixed' ja otsikko 'IT Services' sinisellä taustalla. Hymykuvake toisessa ikkunassa.
Yliopisto Julkaistu:

Vika korjattu 17.10. - Zoomin pilvitallennuksessa vikatila 17.10.2025

Vika korjattu.

--
Tallenna kokouksesi paikallisesti