Aallolle 12 miljoonaa euroa profiloitumiseen Suomen Akatemialta
Suomen Akatemia myönsi 12 miljoonaa euron rahoituksen Aalto-yliopistolle profiloitumisen vahvistamiseksi seuraavalle neljälle vuodelle. Rahoitusmuodolla tuetaan yliopistojen valitsemien tutkimusalojen vahvistamista.
Rahoitusta haettiin kolmelle monialaiselle teemalle, jotka yhdistävät Aalto-yliopiston osaamisalueita: edelläkäyvät energiaratkaisut, ihmislähtöinen rakennettu ympäristö sekä terveys ja hyvinvointi. Rahoitus vahvistaa yliopiston perusrahoitusta ja sitä käytetään platform-yhteistyöalustojen kehittämiseen monialaisten teemojen alueilla. Samoin rahalla varmistetaan osaamisen jatkuvuus tekemällä uusia rekrytointeja etupainotteisesti, jolloin tieto ehtii siirtyä uuden professorin ja eläkkeelle jäävän professorin välillä.
- Hienoa, että saimme vaikeista ajoista huolimatta tunnustusta toimintamme strategisesta kehittämisestä, iloitsee Aalto-yliopiston vararehtori Tuija Pulkkinen.
Suomen Akatemia jakoi rahaa kaikkiaan 50 miljoonaa euroa. Akatemia teki rahoituspäätökset kansainvälisen paneelin arviointien pohjalta. Profiloitumiseen suunnattua rahoitusta myönnettiin nyt toista kertaa. Ensimmäisessä haussa toukokuussa 2015 Aalto-yliopisto sai profiloitumisen vahvistamiseen 13,6 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Suomen Akatemian tiedote (aka.fi)
Lue lisää uutisia

PAWWS – People and Animal Wellbeing at Work and in Society -konsortiohankkeelle merkittävä rahoitus Suomen Akatemialta
Aalto-yliopiston apulaisprofessori Astrid Huopalainen, Hankenin apulaisprofessori Linda Tallberg ja Helsingin yliopiston dosentti Anna Hielm-Björkman ovat hankkeen vastuullisia tutkijoita.
Miten lisätä empatiaa terveyspalveluihin? Tutkijat järjestivät ihmiskeskeisen suunnittelun työpajoja Arabian peruskoulussa
Aalto-yliopiston tutkijat järjestivät peruskoululaisille palvelumuotoilutyöpajat, joissa opeteltiin muotoiluajattelua sekä ihmiskeskeisten tietojärjestelmien suunnittelua.
BalticSeaH2-hankkeessa aloitetaan vetylaakson rakentaminen Itämeren ympärille
Aalto-yliopisto keskittyy tutkimaan datavälitteisten verkostovaikutusten hyödyntämistä vetylaakson kasvun vauhdittamiseksi.