5G Hack the Mall kesäkurssin ilmoittautuminen avoinna

Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselta koordinoidaan kesällä kansainvälistä kesäkurssia, jolla opiskelijat etsivät käyttötarkoituksia 5G-teknologialle. 5G Hack the Mall on avoin verkkokurssi, jolla opiskelijat kehittävät ideoitaan 5G-pohjaisille tuotteille ja palveluille yhdessä useiden yrityskumppanien kanssa.
Tänäkin vuonna suomalaisten ja ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden lisäksi mukaan intensiiviselle kurssille pääsee myös lukiolaisia ja aikuisopiskelijoita.
Opiskelijoilta ei vaadita aikaisempaa tietämystä 5G-teknologiasta. Kurssille haetaan opiskelijoita kaikilta aloilta, sillä 5G-teknologia on keskeisessä roolissa uudenlaisten tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä esimerkiksi koulutukseen, terveydenhoitoon, teollisuuteen ja palveluihin tai luoville aloille.
Ilmoittaudu mukaan heti
Ilmoittautuminen kurssille on nyt avoinna ja päättyy toukokuun 27. päivä. Paikkoja on rajoitetusti ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Aallon opiskelijat ilmoittautuvat kurssille SISUn kautta tästä linkistä.
Muut suomalaiset korkeakouluopiskelijat sekä lukiolaiset ja aikuisopiskelijat voivat tutustua kurssiin ja ilmoittautua mukaan suomalaisten tekniikan alan yliopistojen verkoston eli Fitechin kautta. Klikkaa kurssille tästä.
“5G-ratkaisut ovat keskeisessä roolissa, kun yritykset etsivät ratkaisuja digitalisoituvan maailman haasteisiin. On ilo nähdä, että yrityskumppanimme ovat innolla mukana ja aikovat tuoda kesäkurssilaisille loistavia haasteita ratkaistavaksi. Kesäkurssilla tulee olemaan myös paljon yritysten henkilökunnalle ja muille alasta kiinnostuneille oheisohjelmaa, jotka tarkentuvat myöhemmin”, professori ja tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksen johtaja Riku Jäntti kertoo.
Lisätietoa kurssista ja ilmoittautumisesta:
Mika Nupponen
[email protected]
5G Hack the Mall -kesäkoulu ja sen rinnakkaistapahtuma Backed by 5G toivat yhteen tuhansia 5G-teknologiasta ja sen soveltamisesta kiinnostuneita ihmisiä
Syksyllä käynnistetään lukuisia uusia 5G-teknologian soveltamisprojekteja.

- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Liikesivistysrahastolta merkittäviä apurahoja Aalto-yliopiston tutkijoille
Aalto-yliopisto saa yliopistoista suurimman tuen. Apurahan saa 62 projektia ja tuen suuruus on yhteensä 728 400 euroa.TkT Janne Naapuri sai Gustaf Kompan väitöskirjapalkinnon
Suomalaisten Kemistien Seuran Gust. Kompan vuoden 2023 väitöskirjapalkinto myönnettiin tekniikan tohtori Janne Naapurille Aalto-yliopistosta ja tekniikan tohtori Jussi Isokuorttille Tampereen teknillisestä yliopistosta.
Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) -kurssi tulossa jälleen keväällä
Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään keväällä suomeksi ja englanniksi!