Aalto Takeout (ulkoinen linkki)
Create a project, find interesting resources, then reserve them by selecting dates from their calendars.
Aallon näyttelyistä vastaava tiimi
Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Aallon näyttelytiloissa esitellään yliopiston kuuden korkeakoulun innovatiivista ja luovaa tutkimusta. Tiloissa järjestetään esimerkiksi pedagogista näyttelytoimintaa kuten kurssien tuloksia esitteleviä näyttelyitä, opiskelijaprojekteja, konferenssinäyttelyitä ja koulutustapahtumia.
Aalto-yliopiston opiskelijat ja opetushenkilökunta tuottavat näyttelyitä yhdessä. Heidän tukenaan on myös tehtävään palkattua henkilökuntaa ja palveluja.
Välineitä ja teknistä tukea on saatavilla Aalto Takeout -palvelusta ja Aalto Studios -mediakeskukselta. Kurssityönäyttelyitä varten voi varata tiloja Asio-tilavarausjärjestelmästä.
Yliopistotasolla työskentelevät kuraattorit ja asiantuntijat kehittävät ja toteuttavat näyttelyitä sekä huolehtivat tiedottamisesta, kumppanuuksista, tilaustöistä ja kokoelmista niin kampuksella kuin kumppaneidenkin tiloissa. Työmme tavoitteena on kertoa Aallon toiminnasta ja saavutuksista sekä kansalliselle että kansainväliselle yleisölle.
Yhteystietomme löytyvät alta.
Create a project, find interesting resources, then reserve them by selecting dates from their calendars.
Väre Takeout and Studios Takeout both offer support for exhibitions at Aalto. This includes lending equipment and helping to choose suitable ones but also by offering some help in exhibition building and transporting.
Perusta projekti, löydä kiinnostavat laitteet, varaa laina-aika kalenterista.
Sekä Väre Takeout että Studios Takeout tarjoavat tukea näyttelytoiminnalle Aallossa. Tarjolla on muun muassa erilaista AV-laitteistoa sekä näyttelyjalustoja, joiden valinnassa avustamme tarvittaessa. Tarjoamme myös tukea ja neuvontaa näyttelyn rakentamisessa sekä kuljetuksessa.
Aalto-yliopiston Aalto Studios -mediakeskuksessa luovan talouden toimijat kohtaavat toisensa: muotoilijat, elokuvantekijät, tubettajat, pelisuunnittelijat, esiintyvät taiteilijat, kouluttajat, enkelisijoittajat, julkisen sektorin toimijat ja muut toimijat Suomessa, Pohjoismaissa, Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opetuksessa korostuu tekemällä oppiminen. Koulun opiskelijoiden käytettävissä ainutlaatuinen ja monipuolinen työpajaympäristö.