Väitös taloustieteen alalta, KTM Aleksi Paavola

Väitöskirjan nimi: Essays on Financial Intermediation and Monetary Policy Transmission
Vastaväittäjä: Professori Kari Heimonen, Jyväskylän Yliopisto 
Kustos: Professori Juuso Välimäki, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Taloustieteen laitos

Rahoituksen välittäjät – kuten pankit ja rahastot – yhdistävät säästäjät ja lainanottajat. Aleksi Paavolan väitöskirjan kolme osatutkimusta tarkastelevat, miten välittäjien varojen ja niiden ottaman rahoituksen – eli laajemmin niiden eri tase-erien – ominaisuudet vaikuttavat sijoittajien käyttäytymiseen, luottojen hintaan ja rahamarkkinoiden toimintaan. Rahamarkkinoilla välitetään lyhytaikaista rahoitusta, ja niiden toiminta vaikuttaa keskeisesti siihen, miten esimerkiksi keskuspankin korkopäätökset välittyvät talouteen.

Ensimmäinen osatutkimus käsittelee Yhdysvaltain rahamarkkinarahastojen vuoden 2016 sääntelyuudistusta. Uudistus muutti joidenkin rahasto-osuuksien arvon määräytymistä ja lunastamista koskevia sääntöjä. Uudistuksen jälkeen rahastojen sijoituksista kertovia viranomaisraportteja ladattiin aiempaa enemmän, etenkin ammattimaisille sijoittajille suunnatuissa rahastoissa. Rahastojen seuranta lisääntyi myös silloin, kun rahaston helposti käytettävissä olevat varat lähestyivät rajaa, johon mahdolliset lunastusrajoitukset oli sidottu. Tulokset tukevat tulkintaa, että rahasto-osuudet muistuttivat aiempaa vähemmän pankkitalletuksia: sijoittajat halusivat tietää enemmän rahastojen sijoituksista.

Toinen osatutkimus tutkii pankkien myöntämien yrityslainojen hintaa. Suomen Pankki päätti vuonna 2020 alkaa hyväksyä aiempaa laajemman joukon yrityslainoja pankkien keskuspankista ottamien luottojen vakuudeksi. Tutkimuksessa vakuuskelpoisiksi muuttuneiden yrityslainojen korkojen ei havaittu laskeneen samankaltaisiin vertailulainoihin verrattuna tilastollisesti merkitsevästi. Ranskasta on aiempaa näyttöä korkojen laskusta vastaavan vakuussääntöjen muutoksen jälkeen. Ero tuloksissa viittaa siihen, että vakuuskelpoisuusmuutosten vaikutukset riippuvat pankkien rahoitustarpeista laajemmin sekä siitä, kuinka pienellä vaivalla ne voivat pantata lainoja vakuudeksi. Toisaalta tulos ei silti tarkoita, että vakuuskelpoisuuden laajentaminen olisi ollut merkityksetöntä: arvo olisi voinut tulla esiin, jos rahoitusmarkkinoiden stressi olisi pahentunut.

Kolmas osatutkimus tarkastelee pankkien välistä rahoitusta teoreettisen mallin avulla. Mallissa pankkien väliset riskit vaikeuttavat vakuudetonta lainanantoa, mutta pankit voivat edelleen lainata toisilleen vakuuksia vastaan. Vakuudellinen lainananto voi pitää rahamarkkinat toiminnassa, kunnes rahoitusta tarvitsevien pankkien markkinoilla hyväksyttävät vakuudet eivät enää riitä. Sen jälkeen ne turvautuvat keskuspankkirahoitukseen, ja pankkien rahoituskustannukset voivat eriytyä. Malli auttaa tulkitsemaan euroalueen rahamarkkinoilla havaittuja ilmiöitä ja arvioimaan, miten eri rahapoliittiset toimet vaikuttaisivat markkinoiden toimintaan eri tilanteissa. Tuloksia voi hyödyntää rahastojen sääntelyn sekä keskuspankin rahapolitiikan suunnittelussa. Yhteinen johtopäätös on, että rahoituksen välittymiseen vaikuttavat myös näennäisen pienet institutionaaliset yksityiskohdat: miten sijoittajat hankkivat tietoa, mitkä varat kelpaavat luottojen vakuudeksi ja miten vakuudettoman sekä vakuudellisen rahoituksen saatavuus muuttuu markkinan stressitilanteessa.

Linkki väitöskirjan sähköiseen esittelykappaleeseen (esillä 7 päivää ennen väitöstä): https://aaltodoc.aalto.fi/sec/eonly/riiputus/?lang=en

Sähköposti: aleksi.m.paavola@aalto.fi

LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/aleksi-paavola-a2b225aa/