Tapahtumat

Sumunkeräin

Passiivinen sumunkeräin
 Near Futures Atmospheric Water Generator

Ilmastonmuutos iskee ensimmäiseksi luonnonympäristöön ja eläimistöön. Soroush Moradin lapsuuden kotimaassa Iranissa sen vaikutukset näkyvät jokaisessa luonnonpuistossa ja useat alueet ovat muuttumassa äärimmäisen kuiviksi. 

Muutama vuosi sitten Moradi näki TED-esitelmän sumunkeräimistä ja tajusi, että niillä voisi olla positiivinen vaikutus ympäristöön. Ilokseen Moradille selvisi, että hänen koulutuksensa ja insinöörin sekä teollisen suunnittelijan työkokemuksensa olivat hyvä yhdistelmä sumunkeräimien mekaniikkaa ajatellen. Oikeissa olosuhteissa sumunkeräimiä voitaisiin käyttää ilmastonmuutoksen aiheuttamien katastrofaalisten kuivien jaksojen vaikutusten lieventämisessä.

Sumunkeräimissä ei ole mitään uutta, ensimmäiset sellaiset kehitettiin jo 50-luvulla. Passiivimallit, jollaisen myös Soroush on kehittänyt, tyypillisesti keräävät usvan kosteutta verkkosäikeiden ja tiputusjärjestelmän avulla. Passiivinen sumunkeräin on suhteellisen yksinkertainen, joten sellaista voi ylläpitää syrjäseutujen asukas, jolla ei ole edes teknistä taustaa. Ne tosin tuottavat vettä vain hitaasti, mutta ovat vapaita haitallisista sivutuotteista, toisin kuin aktiiviset sumunkeräimet. 

Lopputyötään varten Soroush tutki keinoja, joilla parantaa olemassa olevia sumunkeräimiä. Hän kävi läpi erilaisia menetelmiä, joista valitsi tehokkaimmat ja edullisimmat edelleen kehitettäväksi muotoilijan ja insinöörin ominaisuudessaan.

Erilaisia suunnitteluparametreja soveltaen Moradi arvioi fyysisiä ja ympäristöllisiä tekijöitä. Hän ammensi runsaasti inspiraatiota luonnosta, erityisesti hyönteisistä ja kasveista, jotka ovat menestyksekkäästi sopeutuneet pitkäaikaiseen kuivuuteen. ‘Kaktuksen muotoilu on ällistyttävä, sen piikit keräävät kastetta ja toimittavat sen sitten paikkoihin, joissa sitä eniten tarvitaan’, Moradi sanoo.

Erään kovakuoriaislajin kyky kerätä tehokkaasti vettä äärimmäisen kuivissa olosuhteissa toimi myös inspiraation lähteenä. Kuoriaiset innostivat Soroushin suosimaan mallissaan kuperia ja koveria muotoja, mikä kasvatti järjestelmän tuottoa. ‘Ne ovat jo osoittaneet toimivuutensa, mikä tarjoaa vankemman esimerkin kuin pelkkä viittaus tieteelliseen teoriaan’.

HIDEdesign.co

Soroush Moradi
Aalto-yliopisto
Creative Sustainability maisteriohjelma
Sumunkeräin

Near futures -verkkonäyttely

Near futures, verkkonäyttely lukuvuoden 2019–2020 valmistuneiden juhlistamiseksi

Takaisin pääsivulle
Near futures, exhibition tribute to the academic year 2019–2020 graduates
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: