Tapahtumat

Show me the Money III -seminaari

Millainen on työn ja ansainnan tulevaisuus visuaalisella alalla? Kaikille avoin verkkotapahtuma 28.1.2021.
Show me the money III -webinaari

Visuaalisen alan suunnittelijoille, taiteilijoille ja alan opiskelijoille suunnatussa tilaisuudessa katse kohdistetaan koronan jälkeiseen aikaan, työhön ja ansaintamahdollisuuksiin tulevaisuudessa.

Kriitikko, kulttuuritoimittaja Aleksis Salusjärven moderoimassa webinaarissa kuullaan keynote-puheenvuoro tulevaisuudentutkija Elina Hiltuselta koskien megatrendien tuomia haasteita työelämään.

Tutkijat FT Milla Tiainen ja VTT Paul Jonker-Hoffrén pohtivat, miten taidetyötä olisi mahdollista tutkia ja entistä paremmin ymmärtää samaan aikaan sen tekijöiden elettynä todellisuutena ja yhteiskunnallisena työllisyyden muotona. Esitys perustuu Koneen Säätiön rahoittamaan Taidetyö ja talouden uudet muodot -tutkimushankkeeseen.

Luova tuotantostudio Veli on kääntänyt vuonna 2020 uuden sivun omassa tarinassaan ja mukaan kokonaisuuteen on liitetty taiteilijavetoinen Veli.art, josta kertoo Velin luova johtaja Joni Lindroos.

Webinaarin loppuosa keskittyy lisensointiin: Ferlyn lisenssijohtaja Heikki Laaninen kertoo, miten lisensointi kehittää liiketoimintaa luovilla aloilla. Kuvittaja, suunnittelija Rakastaja Robert on tutkinut aineettoman omaisuuden ja immateriaalioikeuksien roolia oman aikuisten animaatiobrändin Bad to the Bonerin rakentamisessa. Voiko nykypäivänä tehdä Tove Janssonit ja luoda Moomin Charactersin kaltainen imperiumi?

 

Show me the Money III -webinaari 28.1.2021        

#showmethemoney2021   Moderaattori: Aleksis Salusjärvi

  • 10.00 Tervetuloa
  • 10.03 Keynote: Tulevaisuuden työ: mitä uusia haasteita megatrendit tuovat työelämään, tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen
  • 10.25 Yhteismuotoutuvia näkökulmia taidetyöhön taiteentutkimuksen ja yhteiskuntatieteiden risteyksessä, tutkijat Milla Tiainen ja Paul-Jonker Hoffrén / Turun yliopisto
  • 10.47 Veli.art -projekti, tuottaja Joni Lindroos / Veli Studio
  • 11.10 Lisensointi työkaluna liiketoiminnan kehittämisessä, lisensointijohtaja Heikki Laaninen / Ferly
  • 11.32 Bad to the Boner: Aineettoman omaisuuden ja immateriaalioikeuksien rooli aikuisten animaatiobrändin rakentamisessa, kuvittaja Rakastaja Robert
  • 11.55 Q&A
  • 12.15 Tilaisuus päättyy

 

Lisätietoja koskien osallistumista ja ohjelmaa on luvassa tammikuussa.

Lisätiedot:

https://kuvasto.fi/2020/12/show-me-the-money-iii-webinaari-28-1-2021/

Grafian viestintäpäällikkö Katja Ojala, 040-847 3875, [email protected]

Kuvaston asiakas- ja viestintäpäällikkö Kati Pelkonen, 045-608 2900, [email protected]

 

Sarjassaan kolmannen Show me the Money -tapahtuman järjestävät Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän muotoilun kandidaattiohjelma, Grafia ja visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusjärjestö Kuvasto.

Visuaalisen viestinnän muotoilu - Taide ja Media, taiteen kandidaatti ja maisteri

Ihmisten yhteiselämä ei toimi ilman viestintää, josta jatkuvasti suurempi osa on visuaalisessa muodossa. Visuaalista viestintää ovat kuvien lisäksi myös tekstin typografinen muotoilu sekä kaikki tavat, joilla kuva ja teksti yhdistyvät luodakseen merkityksiä ja viestejä. Visuaalisen viestinnän muotoilun opinnoissa sinusta kasvaa näiden alueiden tekijä ja asiantuntija.

Read more
visuaalisen viestinnän muotoilu
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu