Tapahtumat

Sähköpajan loppunäytös 2022

Tervetuloa Sähköpaja-kurssin loppunäytökseen, missä opiskelijat esittelevät suunnittelemiaan ja rakentamiaan laitteita!
Opiskelijoita Sähköpajakurssin loppunäytöksessä
Opiskelijat esittelevät loppunäytöksessä luovia ja humoristisia laitteita. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Tervetuloa seuraamaan suositun Sähköpajakurssin loppunäytöstä tiistaina 24.5.2022 klo 13-16! Tapahtumassa opiskelijat esittelevät kekseliäitä ja humoristisia elektroniikka-aiheisia projektitöitään. Kaikille avoin loppunäytös järjestetään Dipolin Kaleva-salissa. 

Sähköpajakurssi on kaksi kertaa vuodessa järjestettävä projektikurssi, jossa opiskelijaryhmät pääsevät suunnittelemaan ja kehittämään toimivan sähkölaitteen. Osallistujilla ei tarvitse olla etukäteen mitään kokemusta esimerkiksi koodauksesta tai sähkölaitteista, vaan kaikki opitaan paikan päällä. Kurssi on erittäin pidetty ja monet kertovat sen olleen koko opiskeluajan mielenkiintoisin ja hauskin kurssi. Sähköpajakurssi on suunnattu erityisesti Sähkötekniikan korkeakoulun ensimmäisen vuoden opiskelijoille, mutta mukaan tulee vuosi vuodelta lisää innokkaita osallistujia kaikista Aalto-yliopiston korkeakouluista.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu