Tapahtumat

Kauppakorkeakoulun Anniversary Class Reunion 21.8.2026

Kauppakorkeakoulu kutsuu ensimmäistä kertaa yhteiseen vuosikurssitapaamiseen kaikki 30, 20 ja 10 vuotta sitten opintonsa Kauppiksessa aloittaneet!
Anniversary Class Reunion 21.8.2026

Noudatamme tapahtumassa Aalto-yliopiston turvallisemman tilan periaatteita.

Turvallisemman tilan periaatteet

Kauppakorkeakoulu kutsuu ensimmäistä kertaa yhteiseen vuosikurssitapaamiseen kaikki 30, 20 ja 10 vuotta sitten opintonsa Kauppiksessa aloittaneet juhlistamaan tasavuosia opintojen aloituksesta. Tulevana syksynä tämä koskee siis vuosina 1996, 2006 ja 2016 niin Töölössä kuin Mikkelissä opintonsa aloittaneita.

Muistatko vielä massaluennot Nokia-salissa tai Domman kellarissa? Kaipaako mielesi Alakertsin tanssilattialle tai Penttiin, Napsulaulun kertosäkeeseen ja dollarinvihreisiin haalareihin? Entä muistatko lounashetket Alvarissa ja sen kun lopulta taulukkolaskenta ja harkkapaketit ja Mikkelissä case-tehtävien työstäminen yhdistivät meidät kohtalotovereiksi? Ja nyt – usko tai älä – siitä kaikesta on kulunut tasavuosia. On siis aika palata vuoteen 1996, 2006 ja 2016, sekä kokoontua yhdessä muistelemaan mursuaikoja ja ennen kaikkea nähdä, mitä kaikkea meille kanssakyltereille on vuosien saatossa tapahtunut.

Ohjelmassa on luvassa muun muassa dekaanin ja KY:n tervehdys, vuosikurssien puheenvuoroja, hyvää ruokaa ja juomaa (juomalauluja unohtamatta) sekä KYL:n esiintyminen.

Kutsut on lähetetty kaikille opintonsa 1996, 2006, ja 2016 aloittaneille, joiden yhteystiedot löytyvät Aalto-yliopiston alumnirekisteristä. Ilmoittautuminen on sulkeutunut 9.8.

Tilaisuuden tiedot

📆 21.8.2026

📍Etkot Otaniemessä talokierroksen muodossa klo 16:45-17:15

📍Varsinainen juhla Aalto-yliopisto Töölön Juhlasalissa klo 18 alkaen

Tapahtuman pukukoodi on cocktail.

Ohjelma Töölössä

17:30 Ilmoittautuminen auki
Kuohuviinitarjoilu

18:00 Ovet auki Juhlasaliin

18:10 Dekaanin tervetulosanat, Timo Korkeamäki

18:20 KY:n tervehdys, Vilma Paavola & Tatu Lehtisyrjä

18:30 Buffet-ruokailu alkaa
Ruokailun aikana kuullaan tervehdyksiä vuosikurssiedustajilta.

20:15 KYL esiintyy

21:30 Baari sulkeutuu

22:00 Tapahtuma päättyy Töölössä
Jatka iltaa muiden kanssa valitsemassanne paikassa!
 

Yhteystiedot

Kauppakorkeakoulun alumnisuhteet
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu